Katuoja

PVP
Scott Kurtz
Webbisarjakuva

Scott Kurtzin PVP on seitsemän ilmestymisvuotensa aikana voittanut tylsyydellään ja keskinkertaisuudellaan puolelleen koko joukon lukijoita. PVP on myös loikannut omaan sarjakuvalehteensä, jota kustantaa alun perin tylsillä ja keskinkertaisilla supersankarisarjakuvilla itsensä läpi lyönyt Image-kustantamo.

Olen ilkeä, koska välitän. PVP on yksi ensimmäisistä webbisarjakuvista, jota olen seurannut säännöllisesti. Alun perin pidin siitä paljonkin. Alkuvuosinaan PVP oli netin lukemattomista nörttisarjakuvista definitiivisin: se tavoitti sen sukupolven – minun sukupolveni – tunnot, jolle Tähtien Sota on tutumpi kuin Raamattu, Batman läheisempi kuin C.G.E Mannerheim ja fantasiaroolipelit kiinnostavampia kuin kyykkä ja muu pallourheilu. PVP puhutteli suoraan ihmisiä, joita on rintaruokittu pop-kulttuurilla ja kasvatettu television äärellä. PVP onkin eräs suosituimmista webbisarjakuvista.

Sarjakuvan PVP (“Player vs. Player”) on kuvitteellinen pelilehti, jonka toimituskunnan arkea seurataan neljän ruudun stripeissä. Hahmojoukkoon mahtuu erilaisia variaatioita nörttistereotyypeistä: roolipelaajia, urheilupelifanaatikkoja, verkkopelaava teinipoika ja kyllä, yksi Mac-käyttäjä (Macit ovat hauskoja). Eräänlainen näkökulmahahmo ja sarjan symboli on Skull, maaginen peikko ja toimituksen maskotti. Kurtz käyttää taitavasti tämän kaltaisia kevyen surrealistisia ja metasarjakuvallisia keinoja. Hahmot usein tiedostavat olevansa sarjakuvassa ja muuttuvat vaivattomasti karikatyyreiksi tutuista hahmoista tietokonepeleistä, tieteissarjoista tai vaikka muista sarjakuvista. Kurzin yksinkertainen piirrostyyli on vuosien varrella hioutunut toimivaksi ja kiitettävän ilmeikkääksi käyttökuvitukseksi.

Alun perin PVP:n vitsit käsittelivät enemmän erilaisia nörtti- ja pelikulttuurin lieveilmiöitä ja pelaamista yleensä oivaltavastikin. PVP-lehden ensimmäisten numeroiden ilmestymisen aikoihin sarja alkoi menettää teemaansa, siirtyen peliaiheista vahvemmin kohti hahmovetoista komediaa. Oireellista on, että kun yritin etsiä kuvituskuvaksi ruutua tuoreesta peliaiheisesta stripistä, minun piti penkoa arkistoja vartti.

Uskon, että vahva teema on oikein käytettynä vahvuus säännöllisesti ilmestyvälle strippisarjakuvalle, kun lukija tietää mitä saa odottaa päiväannokseltaan. Käyttöviihteen pitää olla jossain määrin ennalta-arvattavaa. Teeman merkityksen väheneminen ei olisi ongelma muuten, mutta PVP:n stereotyyppejä lähestyvät hahmot eivät ole riittävän kiinnostavia kannettelemaan hahmoihin perustuvia vitsejä ilman pelikontekstia. Odotan kauhulla, mihin suuntaan tuorein saippuaoopperajuoni kehittyy. Tuntuu, etteivät hahmot kiinnosta oikein Kurtziakaan. Vakava oire tästä ovat hiljattain esitellyt puhuvat eläinhahmot, lukemattomista muista strippisarjakuvista tuttu klisee.

Internet voi olla mainio keino markkinoida sarjakuvaansa, mutta usein tämä edellyttää, että tekijä laittaa itsensä likoon, astuu esiin sarjakuvansa takaa ja näyttäytyy yleisölle. Tietty etäisyys tekijän ja teoksen välillä on kuitenkin hyvästä, varsinkin jos teos ei lähtökohtaisesti ole tunnustuksellinen tai omaelämäkerrallinen. Kun tekijän ja teoksen raja häilyy, voi lopputulos olla intiimillä tavalla vaivaannuttava, nolo. Tietyllä tavalla näin on käynyt internetiä vahvasti hyödyntävälle Warren Ellisille, jota on nykyään vaikea erottaa sarjakuvahahmoistaan.

Ollakseen ilmeisen onnellisessa avioliitossa elävä mies, jolla on menestyvä sarjakuvabisnes Kurtz näyttäytyy paikoin merkillisenä internet-häirikkönä. Hän ajautuu blogissaan ja foorumeilla julkisiin riitoihin kollegoidensa kanssa eikä oikein näytä osaavan ottaa vastaan kritiikkiä. Nyt Kurtzin julkinen hahmo näyttäytyy sellaisena heikkoitsetuntoisena nörttinä, joista hän itsekin tekee pilkkaa, eikä tämä aina vaikuta tiedostetulta. Ei myöskään auta, että Kurtz piirtää toisinaan itsensä hahmoksi omaan sarjakuvaansa.

SUOSITUS: PVP on väsynyt, ennalta-arvattava ja aiheeltaan tutun turvallinen webbisarjakuva. PVP on nykytilassaan niin tylsä, että voisi jo kelvata sanomalehteen. Se on jotain se.

Kategoria: Arvio.
Tagit: nettisarjakuva