Katuoja

PENNY ARCADE
Jerry Holkins, Mike Krahulik
Webbisarjakuva

Sillä välin täydellisessä maailmassa: sarjakuvapiirtäjä istuu tietokoneensa ääressä pohtien aihetta webissä julkaistavalle vitsisarjakuvalleen. Inspiraatio ei tule, muusa on vaiti. Hän pitää taoun, surffaa netissä, pelaa videopelejä ja katsoo televisiosta tieteissarjan jakson.

“Nyt tiedän!” hihkaisee sarjakuvapiirtäjä palattuaan koneelleen. Inspiraatio iskee! “Teen vitsisarjakuvan siitä, millaista on hengailla himassa ja pelata tietokonepelejä. Välillä piirrän Star Trek -vitsejä tai juttuja siitä, miten Mac-käyttäjät ovat riemastuttavan erilaisia kuin muut tietokonenörtit! Siitä tulee hienoa!”

Piirtäjän ajatuksenjuoksu keskeytyy, kun Webbisarjakuvainterventiokomitean kommando syöksyy sisään ikkunasta. “Tämä on omaksi parhaaksesi, poju… ja meidän kaikkien!” naamiomies vakuuttaa samalla kun sitoo piirtäjänalun tuoliin ja pakottaa tämän lukemaan PENNY ARCADE -sarjakuvia seitsemän vuoden ajalta.

Intervention jälkeen piirtäjä kiittää poistuvaa kommandomiestä. “Kiitos kun estitte minua, en tiedä mikä minuun meni!”, hihkaisee nuori piirtäjä. “Nyt ymmärrän, että sarjakuvani olisi ollut vain kehno Penny Arcade -kopio. Epätäydellisessä maailmassa sellaisia olisi varmasti kymmeniä jos ei satoja, toinen toistaan kurjempia”, nuorukainen myöntää, ymmärtäen nyt virheensä. “Maailma on suuri ja avara, ja sieltä löytyy monta muutakin sarjakuvan aihetta kuin videopelit ja tietokoneet. Sinun pitää vain mennä ulos ja löytää ne”, murahtaa kommando takaisin isällisellä bassollaan, nousee yksisarvisensa selkään ja lentää sateenkaarisiltaa pitkin takaisin komitean suklaahattaralinnaan, Sokeritoppavuoren päälle.

Sillä välin epätäydellisessä maailmassamme kukaan ei ole kertonut kymmenille, jos ei sadoille sarjakuvantekijöille ettei kannata vaivautua. Onneksi meidänkin todellisuudessamme on yksi kultastandardi, johon tietokoneleistä obsessoivia webbisarjakuvia voi verrata: Jerry Holkinsin kirjoittama ja Mike Krahulikin piirtämä Penny Arcade.

Penny Arcadessa siis Krahulikin ja Holkinsin alter egot, kaksi nuorta aikuista tyhjäntoimittajaa Gabe ja Tycho, istuvat kotonaan ja puuhastelevat pääasiassa tietokonepelien kanssa. Kolme kertaa viikossa ilmestyvä strippi tarttuu useimmiten ajankohtaisiin peliuutisiin ja käsittelee niitä omasta vinksahtaneesta näkökulmastaan.

Nimenomaan näkökulma on Penny Arcaden vahvuus. Toisin kuin monet muut yrittäjät, Penny Arcade pysyttelee mielekkäästi konseptinsa rajoissa. Se on tasapainotellut vuosia uusitumisen ja stagnaation välillä menestyksekkäästi, kehittyen mutta ei missään vaiheessa kääntyen sisäänpäin. Se antaa lukijalle jatkuvasti uusia koukkuja, joihin tarttua vaikka palaakin aina lopulta aiheensa pariin. Penny Arcadea voi hyvinkin lukea vaikkapa ihmissuhdesarjakuvana, jossa kahden miehen dysfunktionaalisen parisuhteen koossapitävä voima ovat videopelit.

Silti keskiössä ovat videopelit, ja Penny Arcade ottaakin aiheensa haltuun taitavasti. Vaikka pelivitsit ovat lähtökohtaisesti sisäpiirin juttuja ja sarja pysyttelee aiheensa ajan hermolla, ei laajaa tietokonepeliyleissivistystä silti tarvitse nauraakseen suurimmalle osalle stripeistä. Itse asiassa olen oppinut yhtä sun toista pelialan viimeaikaisista tapahtumista Penny Arcade -sarjakuvien ja niihin liittyvän webbisivuston kautta.

Krahulikin ja Holkinsin huumori on pelikulttuuria kohtaan ilahduttavan ilkeää, kärkevää ja illuusiotonta. Pelaajat kuvataan obsessiivisina narkkareina, pelivalmistajat lyhytnäköisinä hölmöinä tai itsensä Saatanan kanssa liittotuneina pahiksina. Vaikka Penny Arcade kärjistääkin, toisinaan se onnistuu olemaan aidosti tarkkanäköinen satiiri pelikulttuurista, eikä ainoastaan sitä kommentoiva sarja huomioita kuten niin moni muu pelivitsisarjakuva. Tekijät eivät kuitenkaan aseta itseään aiheensa yläpuolelle, vaan piikittelevät toistuvasti myös itselleen. Tietty älykäs, tiedostettu itseinho tuntuu ajavan Penny Arcadea.

Penny Arcaden stripit toimivat poikkeuksellisesti myös hahmovetoisina tilannekomediapaloina. Holkinsilla on hyvä ote niin absurdiin huumoriin kuin brutaaliin slapstickiinkin. Sarjan hauskuus syntyy pikemminkin dialogista, tilanteesta ja hahmoista kuin viimeisen ruudun “punchlinesta”, joka useimmiten puuttuu kokonaan.

Krahulikin kuvitus on kehittynyt huimasti sarjan julkaisuhistorian aikana. Alkupään suorastaan nolostuttavan amatöörimäisen kankeat hahmot ovat muuttuneet ajan myötä ilmeikkäimmiksi. Krahulik on oppinut irrottelemaan kynällään ja nyt Penny Arcade on paikoin jopa näyttävä. Strippisarjakuvapiirtäjäksi Krahulikilla on miellyttävän laaja skaala ja hän tuo Holkinsin kaheleimmatkin ideat oivaltavasti ruudulle.

SUOSITUS: Siitäkin huolimatta, että Penny Arcade suosittu, se on myös tuore, oivaltava ja anarkistisen räävitön. Onko maailmassa sittenkin oikeutta, epätäydellisessäkin?

Kategoria: Arvio.
Tagit: nettisarjakuva