Olen Mark Millarin puolella

11.03.2007 - 16:26 / Otto Sinisalo.


Suositun Civil War -sarjan myötä Mark Millarille ilkkumisesta on tullut sarjakuva-aiheisten nettifoorumien suosituin yleisölaji. Hämähäkkimiehen naamion riisunut ja Kapteeni Amerikan tappanut megasarja on ymmärrettävästi aiheuttanut voimakkaan vastareaktion faneissa. Kritiikki on kuitenkin pääosin kohtuutonta: olemme vuosien varrella nähneet paljon typerämpiä, paljon sisäisesti ristiriitaisempia ja vieläpä kyynisempiä sarjakuvamuotoisia markkinointikampanjoita. Mutta Civil War on megasuosittu, joten sen saama kritiikki on sitäkin äänekkäämpää ja äärimmäisempää.

Mark Millar haluaa sekoittaa pakkaa: järkyttää, yllättää ja viihdyttää. Hän on Marvelin suuren sirkuksen äänekäs sisäänheittäjä. Hän väittää tarinoidensa olevan merkittävimpiä supersankaritarinoita, joita on koskaan kirjoitettu ja joskus häntä myös uskotaan. Sekä Hämähäkkimiehen salaisen henkilöllisyyden paljastuminen että Kapteeni Amerikan kuolema uutisoitiin suomalaisessakin mediassa, vaikka Kapteeni Amerikka on täällä tunnettu parhaimmillaankin Kostajien sivuhahmona. Samalla Civil War rikkoo viimeaikaisia myyntiennätyksiä Yhdysvalloissa.

Millar ei ole koskaan ollut erityisen etevä sisällyttämään merkityksiä tarinoihinsa eikä ole koskaan ollut erityisen hienovarainen. Räikein esimerkki tästä ovat miehen Authority-tarinat, joiden Amerikka-kritiikki oli yhtä aikaa naivia ja suorastaan loukkaavan tyhmää. Wanted oli Millarin yritys dekonstruoida supersankarigenreä, mutta se ei onnistunut sanomaan genrestä mitään muuta kuin ilmeisimpiä totuuksia, räikeästi kärjistettynä. Ilmeisesti Millarin Chosen polkee uskontokritiikin suossa koko lailla surkuhupaisasti.

Siksi onkin riemastuttavaa seurata Civil Warin saamaa kritiikkiä, sillä tällä kertaa Millar näyttää poikkeuksellisesti jättävän teemojen tulkinnan lukijalle. Ja tietysti lukijakunta sekoaa välittömästi: Millaria syytetään milloin oikeistolaiseksi haukaksi, milloin vasemmispropagandan levittäjäksi, milloin rasistiksi. Civil Warissa Kapteeni Amerikka, yhdysvaltain henki, antautuu Rautamiehelle, aseteollisuuden alihankkijalle. Vaikka Rautamies esitetään voittajana ja siten olevan muka oikeassa vangitessaan ja tapattaessaan sankareita, Millarin metafora on kivuliaan ilmeinen yhtään lähemmin tarkasteltuna. Koska sen esittäminen vaatii tarinan päähenkilöiden käyttäytyvän merkittävästi eri tavalla kuin on totuttu, sabotoi Millar kuitenkin omaa viestiään.

Tämä on Millarin yritys olla subversiivinen, hänen viimeisin naivi Amerikka-kritiikkinsä. Mutta koska hän esittää sen suosituilla sarjakuvahahmoilla, kukaan ei tunnu huomaavan, mistä tarina kertoo. Voiko olla, että kerrankin Millar on yliarvioinut yleisönsä lukutaidon?

Civil War -kokonaisuus alkaa suomessa Spider-Man-lehden numerossa 4/2007. Valitettavasti iltapäivälehdet ovat jo paljastaneet tarinan loppuratkaisun ennen kuin se on edes alkanut täällä. Marvelin ja Millarin julkisuussirkus ei ole lempeä Marvel-sarjakuvia viiveellä julkaiseville maille.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: ,



4 vastausta - “Olen Mark Millarin puolella”

  1. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Yleisönsä lukutaidon yliarvioiminen on vain jälleen yksi tapa, jolla Millar yrittää matkia Grant Morrisonia. Buu.

  2. Salo Kirjoittaa:

    Olkaamme kuitenkin rehellisiä; Kapteeni Amerikka selvisi Siviilisodasta hengissä. Hän kuoli vasta sodan jälkimainingeissa, Brubakerin kirjoittamassa CA #25:ssä.

  3. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Olkaamme vieläkin rehellisempiä: Luodista sai surmansa Steve Rogers Kapteeni Amerikan asussa. Kapteeni Amerikka ei selvinnyt sodasta hengissä.

  4. Juha Veltti Kirjoittaa:

    Millar kirjoittaa supersankarisarjakuvia, joiden pelkkä premissi saa jo fanipoikien suunpieleen hymyn karehtimaan. Homman Millar hoitaa pätevällä draivilla ja nasevalla sanailulla, ja visuaalisesti päteviä kuvittajia hommaan pestaten.Civil War oli kiinnostava konsepti, ja Marvelin maailman sisäistä logiikkaa täydentävä ja uudentava. Se antoi buustia aika moneen sarjaan, vaikka epäonnistui siinä missä suurin osa hyvin kehitellyistäkin supersankaristooreistakin – lopussa. Liian isot panokset ja hehkutukset, sekä aikataulukompastelut rakensivat liian paljon painetta fanipiirissä – jota hän ei pystynyt lunastamaan.Karrikoiduista yhteiskuntaviitteistään häntä ei mielestäni tarvitse tuomita, tai ottaa kovin vakavasti. Kyllä tarinan vastakkainasettelu on lukijoita varmaan saanut hieman arvoja kelailemaan, vaikkakin vain fiktiohenkilöiden kautta. Minusta suunta on kiinnostavampi kuin vaikkapa kehumasi She-Hulkin ironinen camp-huumori.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus