Katuoja

303
Avatar
Garth Ennis, Jacen Burrows
144 sivua, värillinen

Ennalta-arvattavuus ei tavallisesti ole ominaisuus, jota luovan työn tekijältä toivoo, mutta kirjoittaja Garth Ennis on poikkeus. Kun Ennis kirjoittaa sotafiktiota, tietää saavansa suorastaan romantisoituja kertomuksia jäyhistä periaatteen miehistä kammottavissa ääritilanteissa. Ja lähes poikkeuksetta ne ovat kirotun hyviä. Avatarin julkaisema 303 ei ole poikkeus.

Sarja seuraa venäläistä erikoisjoukkojen veteraania. Tämä löytää Afganistanin taistelukentiltä salaisuuden, joka pakottaa tämän matkaamaan maailman toiselle puolelle Yhdysvaltoihin kostamaan kaikkien maailman sotilaiden puolesta; palvelemaan historiaa, kuten nimettömäksi jäävän päähenkilön puolesta puhuva kertojanääni toteaa. Yksi mies, viimeinen tehtävä ja antiikkikivääri, jonka mukaan tarina on nimetty.

Ennis tanssii kapealla nuoralla. Melkein kenen tahansa muun käsissä 303:n tarina olisi vastenmielinen sotimisen ylistys tai naiivi sotakritiikki. Ennis romantisoi häpeilemättä ei niinkään sotilaan työtä, kuin tämän velvollisuutta. Hänen tarinoidensa sotilaat ovat pragmaatikkoja ja ammattilaisia, ihailtavia kylmässä omistautumisessaan tappamiselle. He ovat maailmansa parhaita ihmisiä maailmansa kammottavimmassa työssä. Hän kuvaa sotaa vailla illuusioita ja näyttää meille verta ja suolenpätkiä, mattopommituksissa elävältä palavia lapsia.

Kuitenkin Ennisin sotatarinoiden kuvailu “sodanvastaisiksi” ei tekisi niille oikeutta. Tarinan siirtyessä Amerikan maaperälle kuullaan eräänlainen puolustuksen puheenvuoro. Nähdään lisää umpikujaan ajautuneita miehiä, epäinhmillisissä olosuhteissa eläviä siirtotyöläisiä, televisiossa sodan puolesta maltillisesti puhuvia varusmiehiä ja kaikki kontekstoidaan läpileikkauksella Yhdysvaltojen verisestä historiasta. 303 ei kerro vain siitä, miten sota on mieletöntä. Se kertoo siitä, miten koko maailma on tullut hulluksi.

Ennisin kertojanääni on hänen taitavin temppunsa. Historiasta, haamuista ja velvollisuudesta jauhava monotoninen jumalkertoja on vain askeleen päässä Frank Millerin lähes parodisista monologeista, mutta Ennis onnistuu jotenkin välttämään lankeamasta naurettavuuteen. Sen sijaan tarinalla on poikkeuksellista painoa. Kertoessaan albumista Ennis mainitsee, että hän ajattelin alun perin tekevänsä tarinasta romaanin. Tämä on helppo uskoa, sen verran proosallista sarjakuvan teksti on.

303:n heikko lenkki on kuvittaja Jacen Burrows. Burrows, yksi Avatarin vakiokuvittajista, on aina ollut parhaimmillaankin keskinkertainen senttari, joka kyllä osaa piirtämisen perusteet, mutta jonka ruutu- ja sivusommitelmat ovat auttamattoman tylsiä. Hän tuntuu asettelevan elementtejä ruutuun satunnaisesti ja valitsevan tavallisesti sen tylsimmän perspektiivin. Hänellä on myös vaikeuksia nostaa esiin tarinalle olennaisia elementtejä: minun piti päätellä tekstistä, että eräs hahmoista oli raajarikko, koska sitä oli melkein mahdotonta päätellä Burrowsin kuvista. Vain paikoin kuvitus nousee käsikirjoituksen tasolle.

SUOSITUS: Harva sarjakuvakirjoittaja tai sotafiktion kirjoittaja yleensä on yhtä liikuttavan vilpitön kuin Garth Ennis. Saattaa olla, että hän on juuttunut varioimaan samaa kourallista teemoja koko loppuikänsä, mutta jos lopputulokset ovat 303:n tasoa, on vaikea valittaa.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, Avatar, Garth Ennis