Älä lyö enää, DC

22.10.2007 - 1:01 / Otto Sinisalo.


52: VOLUME TWO
Geoff Johns, Grant Morrison, Greg Rucka, Mark Waid, Keith Giffen
DC Comics
304 sivua, värillinen

Suhteeni DC:n sarjakuviin muistuttaa väkivaltaista parisuhdetta. DC:n maailma on nuoruuden ihastus, johon lankesin aikanaan. Pikku hiljaa paljastui, että ihastukseni on itseään vihaava neurootikko, joka purki ahdistustaan minuun. Se eli menneisyydessä, aiheutti pettymyksiä, petti ja käyttäytyi mielipuolisesti. Lankean aina kuitenkin uudestaan kun DC alkaa viettelemään minua, katsoo kaupan hyllyltä ja räpyttelee silmiään: “Olen muuttunut”, se valehtelee. “Katso, Grant Morrison kirjoittaa nyt Batmania. Ja Teräsmiestä! Ota minut takaisin, kulta. Rakastan sinua.”

Ja minä otan. Menee vähän aikaa ja kohta DC läiskii minua ympäri naamaa ja kutsuu minua “likaiseksi pikku lutkaksi, joka ansaitsee tämän”.

Siinä 52 pähkinänkuoressa.

52 on DC:n viime vuoden megahanke – viikon välein ilmestynyt sarjakuvalehti joka oli kertovinaan yhden kokonaisen tarinan. Se on suoraa jatkoa Infinite Crisisille, joka oli puolestaan laittavinaan DC-maailman uuteen uskoon. Sen lopussa Teräsmies, Batman ja Ihmenainen vetäytyvät parrasvaloista vuodeksi. Sillä välin, kun DC:n ykkössankarit viettävät vuoden Bat-huvipurrella vetämässä kokaiiniviivoja Robinin pakaroiden välistä – tai jotain – me lukijat jäämme hengaamaan heidän B-listakavereidensa kanssa.

52 on merkittävä logistinen suoritus, jonka takana on kokonainen komitea kirjoittajia ja piirtäjiä. Kirjoittajia edustavat Mark “köyhän miehen Kurt Busiek” Waid, Geoff “Kapteeni Eilinen” Johns ja Greg “Missä on uusin Queen and Country?” Rucka. Lisäksi tiimissä on Grant Morrison, mutta koska häneltä ei ole yhtään kommenttia kokoelma-albumin välipuheissa, joissa tekijät taputtelevat itseään selkään, oletan että hänen roolinsa on ollut soittaa kollegoilleen ideoita LSD-lasillisten välissä. Kuvituksesta vastaa Keith Giffen, joka on tehnyt hätäiset luonnokset jokaiseen 52 osaan. Näiden päälle ovat sitten piirtäneet kuvittajat, joiden taso vaihtelee yhdentekevän keskinkertaisesta tympeän keskinkertaiseen.

Entäs se tarina? Jos siis Teräsmies ja Batman ovat lomalla, keitä sitten DC laittaa heidän poissaollessaan lavalle?

Meillä on Lex Luthor, jonka paha juoni on tällä kertaa antaa satunnaisille ihmisille supervoimia. Koska ilmeisesti DC:lla ei ollut tarpeeksi supersankareita. Täytyy toisaalta myöntää, että tekijät ovat saaneet mukaan muutaman riemastuttavan absurdin kohtauksen, jossa Z-listan superihmisiä rynnii estradille huutaen nimiään. Poledancer! The Tornado Ninja! E.S.Pete! E.S.Pete muuten juoksee taisteluun pidellen sormia ohimollaan. Ilmeisesti hän ei nähnyt ennalta, että kuolee noin viiden sekunnin kuluttua.

Meillä on Starfire, Animal Man ja Adam Strange, jotka kruisaavat avaruudessa ilman sen suurempaa syytä. Adam Strange ohjaa avaruuslaivaa, vaikka on sokea. Tämä on varmaankin jonkinlainen metasarjakuvallinen vertauskuva. Jos vaikka Adam Strange olisi sarjakuvakirjoittajakollektiivi, ja laiva olisi 52, ja minä olisin tyyppi, joka alleviivaa vertauskuviaan? Vaikka niin.

Ralph Dibny on Elongated Man, paitsi nyt hän on aikuinen ja synkkä Elongated Man. Mistäkö tiedän? Siitä, että hänellä on parta ja hänen vaimonsa on kuollut ja raiskattu (ei tässä järjestyksessä). Elongated Man on supersankarietsivä, joka osaa venyä. Kun hän haistaa mysteerin, hänen hänen venyvä nenänsä alkaa nykiä. Juuri sellainen hahmo, siis, joka suorastaan huutaa postmodernia rekonstruointia. Jos postmodernilla rekonstruoinnilla tarkoitetaan tarinaa, jossa hahmo hankkii poplarin, kasvattaa parran ja alkaa synkäksi. Tervetuloa takaisin, vuosi 1991.

Renee Montoya on muun muassa kelvollisesta Gotham Centralista tuttu poliisietsivä, joka on lesbo. Voi veljet, että hän onkin lesbo. Tarina muistuttaa meitä tämän tästä Montoyan lesbouden määrästä näyttämällä tämän harrastamassa villiä lesboseksiä. Koska hän lesbo. Tosi, tosi lesbo.

Black Adam on paha Kapteeni Ihme, joka parantaa maailmaa lyömällä ihmisten päitä irti. Tähän minulla ei ole mitään sarkastista sanottavaa. Totta puhuen se tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta moneen ongelmaan. Varsinkin kun lukee 52:a.

(Huomaatteko mitä tein? Sanoin, ettei minulla ole mitään sarkastista sanottavaa, ja sitten minulla olikin? Voi, minä.)

Sitten meillä on Booster Gold, ilahduttavan kyvytön supersankari, joka yrittää tehdä nimeä itselleen. Valitettavasti hänet tapetaan ennen tarinan puoltaväliä, jotta hän voisi tehdä sankarillisen paluun kuolleista jossain vaiheessa. Oliko tämä juonipaljastus? Ei se mitään, tässä on toinen! Kaksi 52-sarjan albumia ovat tarpeettomin höyryävä kasa sarjakuvaa, jota olen aikoihin lukenut: itseensä rakastunut, komitean kirjoittama, kuvallisesti yhdentekevä ja ylipitkä sotku.

SUOSITUS: DC kertoo, että Grant Morrison kirjoitaa seuraavan DC:n tapahtumasarjakuvan, Final Crisisin. Voi, DC. Voisinpa lopettaa sinut.

Kategoria: Arvio.
Tagit: ,



5 vastausta - “Älä lyö enää, DC”

  1. HMM Kirjoittaa:

    Minä olen pitkään ihmetellyt millä eväillä DC:tä johdetaan. Kuvittelisi että ihan tilastollisestikin tallin jossa on niin paljon piirtäjiä ja kirjoittajia olisi pakko saada välillä aikaan aidosti hyvää shittiä, mutta kun kaikki tuntuu olevan jotain huonon ja ultrahuonon väliltä; sekavia oksennuksia jotka nojaavat siihen että lukija paitsi tuntee valmiiksi kaikki niissä esiintyvät hahmot myös rakastaa niitä sydämensä pohjasta.

  2. HMM Kirjoittaa:

    PS. Countdownia, sitä nykyistä viikkosarjaa, selailtuani voin todeta että 52 ei edes ole huonointa mitä DC voi saada aikaan. Siinä on sellaista schaibaa että puistattaa ajatella jonkun saaneen siitä rahaa.

  3. Ilja Kirjoittaa:

    Kuulostaa siltä että 52 kaipaisi Ben Affleckin käännyttämään lesboja.

  4. Ninni Kirjoittaa:

    Ilja on vaan kade kun se ei saa kuumaa lesboseksiä niin kuin me muut. Minä olen jo pitkään pysytellyt kaukana DC:stä ja keskittynyt aitoon actioniin.

  5. Ilja Kirjoittaa:

    Kieltämättä kuuman lesboseksin puute on yksi elämäni huutavimpia vajeita.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus