Katuoja

Kunhan mangaa lukeva yleisö varttuu, alkaa oikeasti hyvän mangan julkaisu. Kunhan manga vakiinnuttaa asemansa markkinoilla, oikeasti hyvä manga syrjäyttää teineille suunnatun fantasiaviihteen. Kauppojen hyllyt täyttyvät Tezukasta, Taniguchista ja Tatsumista samalla, kun ratsastamme yksisarvisilla pilvien päällä ja takapuolestani lentää perhosia. Ihan kohta se aika koittaa. Ihan varmasti koittaa.

Optimistiset harrastajat ovat toistelleet niin sanotun laatumangan vain odottaen hetkeään. Laatumangalla tässä tarkoitan joko tunnustettuja klassikoita, vaihtoehtoista taidemangaa tai vähemmän tuttujen genrejen edustajia. Genrekirjo on usein toisteltu tosiasia puhuttaessa japanilaisesta sarjakuvasta. Todistettavasti se myös pitää paikkansa. Mangan piiriin kuuluu huikea skaala tarinoita erilaisista aiheista eri yleisöille. Mangaan mahtuu sarjakuvia liikemiehistä, tölkkinuudelin historista ja suolikaasulla toimivista kalazombeista*. Ennen pitkää, sanomme itsellemme, tämä diversiteetti alkaa näkyä täälläkin.

Olen itsekin toistellut tätä valhetta toisinaan. Kirjoittaessani vuonna 2004 lopulla Salapoliisi Conan -mangasta olin jo hivenen skeptinen: “koska koittaa sen aidosti hyvän japanilaisen sarjakuvan aika?”, penäsin. Kenties se on koittanut, onhan tällä hetkellä suomalaisilla markkinoilla enemmän mangaa kuin koskaan. Katsotaanpa mitä on tarjolla – alla lista käännösmangasta aakkosissa. Nimen perässä on lista sarjakuvan lajityypeistä.

Akira – sci-fi / toiminta
Dragon Ball – fantasia / toiminta
Dream Kiss – romantiikka
Emma – romantiikka / historia
Fushigi Yuugi – fantasia
Fullmetal Alchemist – fantasia / toiminta
Gunnm – sci-fi / toiminta
Hiroshiman poika – draama / historia
Inuyasha – fantasia / toiminta
Kajika – fantasia / toiminta
Kamikaze Kaitou Jeanne – fantasia / toiminta
Kill me Kiss me – romantiikka / toiminta
Les Bijoux – fantasia
Neon Genesis Evangelion – sci-fi / toiminta
One Piece – fantasia / toiminta
Princess Ai – fantasia / romantiikka
Ragnarök – fantasia / toiminta
Ranma ½ – fantasia / toiminta / komedia
Salapoliisi Conan – rikos
Sandland – fantasia / toiminta
Time Stranger Kyoko – fantasia / toiminta
Tokyo Mew Mew – fantasia / toiminta / romantiikka
Yu-Gi-Oh! – fantasia / toiminta

Olen varma, että istutte monitoreidenne edessä mykistyneenä tästä tarjonnan kirjosta.

Neljä vuotta niin sanottua mangabuumia, ja silti lähes kaikki julkaistavat mangat ovat fantasiakertomuksia, jotka on suunnattu teini-ikäiselle yleisölle. Gekika puuttuu käytännössä kokonaan. Rikosjännäreitä edustaa vain Salapoliisi Conan, joka on enemmän Neiti Etsivää kuin Philip Marlowea. Käännetyt sci-fi-mangat ovat toiminnallisia ja lainaavat teemoja enemmän fantasiasta kuin niin sanotusta kovasta science fictionista. Kauhua ei ole lainkaan. Kokeilevaa sarjakuvaa ei ole lainkaan. Käännetyt ihmissuhdemangat ovat viihteellisiä teiniromansseja, vakavampaa arkikuvausta ei näy listalla. Ja ennen kaikkea, käytännössä kaiken käännösmangan kohdeyleisö on alla 18-vuotiasta. Nämä ovat teinisarjakuvia, Hiroshiman pojan kaltaisia yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta.

Tähän ei myöskään ole tulossa välitöntä muutosta. Kustantajat ovat löytäneet ostovoimaisen kohdeyleisön ja keskittyvät palvelemaan sitä.

Hypoteesi tuntuu olevan, että fantasiamangaa lukevat teinit kyllästyvät ennen pitkää viihdemangaan ja siirtyvät aikuisille suunnatun mangan pariin. Teinien markkinat muuttuvat aikuisten markkinoiksi ja eri genrejen eri kohderyhmille suunnattuja sarjakuvia aletaan julkaista. Suomen markkinat ovat pienet, mutta jos edellinen optimistinen olettamus toteutuu, voi laatumangan julkaisu olla kaupallisesti kannattavaa.

Tämä on hivenen nyrjähtänyt olettamus mangan harrastamisen luonteesta. Vaikka mangaharrastaja onkin keskimäärin kiinnostunut laajemmin japanilaisesta pop-kulttuurista, on ylimielistä olettaa että sama harrastaja kiinnostuu muustakin mangasta, vain siksi että se on mangaa. Nyt julkaistua mangaa yhdistää viihteellisyys ja toiminnallisuus. Samalla viihteellisyys ja toiminnallisuus muuttuvat ominaisuuksiksi, joita lukija vastaisuudessakin odottaa sarjakuviltaan.

Harva yleensäkään lukee sarjakuvia sen takia, että se on sarjakuvaa, puhtaasta kiinnostuksesta ilmaisumuotoon. Sarjakuvaa luetaan sen takia, että se tarjoilee miellyttävää sisältöä. Minä luen supersankarisarjakuvia, koska missään muussa mediassa supersankarigenren tarinoita ei tehdä yhtä hyvin. Samoin manga tarjoilee teineille suunnattuja toimintafantasioita paremmin kuin muu sarjakuva – tai muut mediat.

Hieman kärjistäen, kukaan täysjärkinen ei voi väittää, että toimintafantasiaan tykästynyt fani siirtyisi Dragon Ballista luontevasti Jiro Taniguchin Walking Manin pariin. Toinen kertoo supervoimaisten taistelijoiden yhteenotoista, jälkimmäinen taas, no, miehestä joka kävelee. Eikä sano mitään. Loppuhuipennuksessa hän rikkoo silmälasinsa. Ehkä olen yksin, mutta Toriyama-fanin muuttuminen Taniguchi-faniksi tuntuu hieman liian suurelta loogiselta harppaukselta.

Jos teini katsoo Hollywood-toimintaelokuvia, oletammeko, että hänestä kasvaa Ingmar Bergman-fani vain sen takia, että Jerry Bruckheimer ja Bergman tekevät molemmat elokuvia? Viimeisintä Idols-tuotetta fanittava nuori ei aikuisena lähde kuuntelemaan Gustav Mahlerin sinfonioita siksi, että molemmat ovat musiikkia.

Sarjakuvan lukeminen ja sarjakuvan harrastaminen ovat kaksi eri asiaa. Mangalla on kyllä tiettyä itseisarvoa juuri sen vuoksi, millä harrastajat suhtautuvat japanilaiseen pop-kulttuuriin yleensä: kaikki manga on lähtökohtaisesti jollain tasolla kiinnostavaa. Silti tilastot puhuvat puolestaan. Mangan lukijat haluavat toimintafantasiaa, ja sitä myös tarjoillaan heille ja sitä he ehdollistuvat vaatimaan. Laatumangan tulemisen odottaminen alkaa tässä vaiheessa muistuttaa enemmän Godot’n odottelua.

* Junji Iton Gyo – yksi karmivimmista lukemistani kauhusarjakuvista, vaikka jutun juju näin sanallistettuna saattaa kuulostaa hieman hämärältä. Suosittelen.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: Kolumni, manga, Viisi valhetta mangasta