Katuoja

THE TWO FACES OF TOMORROW
Dark Horse
James P. Hogan, Yukinobu Hoshino
576 sivua, mustavalkoinen

Yukinobu Hoshinon 2001 Nights on mestarillinen tieteissarjakuva. Harva, jos yksikään, sarjakuva tavoittaa parhaiden tieteisromaanien ihmeen tunnun niin väkevästi kuin Hoshinon eeppinen kronikka ihmiskunnan tulevaisuudesta. Hoshinon puutteet avaruusfysiikan ymmärtämisessä on helppo antaa anteeksi.

THE TWO FACES OF TOMORROW on Hoshinon vuonna 1993 ilmestynyt sarjakuvasovitus tieteiskirjailija James Hoganin samannimisestä romaanista vuodelta 1979. Dark Horse -kustantamon hiljattain julkaisema laitos teoksesta on jykevä, lähes 600-sivuinen kokoelma. Se on japanilaiselle sarjakuvalle poikkeuksellisesti albumikoossa ja sitä luetaan länsimaisittain vasemmalta oikealle.

Hieno kirja, kehno tarina.The Two Faces of Tomorrow ei ole mikään 2001 Nights.

Lähitulevaisuudessa tiedostavien tekoälyjen riskeistä huolestuneet tiedemiehet päättävät tehdä empiirisen kokeen kehittyneellä tekoälyllä. Neljäntuhannen tiedemiehen ja sotilaan ryhmä sulkeutuu jättimäiselle avaruusasemalle, jota hallinnoi Spartacus-keinoäly. Sitten he yllyttävät Spartacusta kapinoimaan itseään vastaan.

Ilmeisesti tulevaisuus on siis täynnä raivoavia, itsetuhoisia mielipuolia. Pidän itseäni pessimistinä, mutta en silti kirjoittaisi tarinaa, jossa tulevaisuuden älykkäimmät ihmiset eivät ymmärrä järjestävänsä maailman suurinta joukkoitsemurhaa.

Tarina on lähtökohdiltaan niin järjetön, että on vaikea päättää, mistä aloittaisin. Kapinoivat tekoälyt olivat klisee jo alkuperäistarinan kirjoitusvuonna. Aivan ensimmäisistä sivuista alkaen on tuskallisen ilmeistä, mitä tulee tapahtumaan. Ei auta, että tarinan hahmot tiedostavat tilanteen absurdiuden. Projektia tutkiva utelias toimittaja – klisee hänkin – heittelee viittauksia tohtori Frankensteiniin ja syyttää tiedemiehiä vastuuttomuudesta. Hahmo on täysin oikeassa, mutta epäuskottavan lähtöasetelman alleviivaaminen dialogissa ei varsinaisesti auta.

Puoleen väliin asti The Two Faces of Tomorrow on piinaavan ennalta-arvattava. Tiedemiehet tekevät jonkin liikkeen Spartacusta vastaan, taputtelevat toisiaan selkään kun luulevat onnistuneensa vain huomatakseen hetken kuluttua, että Spartacus oli sittenkin ovelampi. Tätä toistetaan, kunnes avaruusasema on täynnä ruumiita. Lopuksi tietokone voitetaan, kun se oppii rakastamaan. Liioittelen vain hieman, valitettavasti.

Vaikka tarina onkin höyryävä kasa kliseitä, toteutukseltaan The Two Faces of Tomorrow on koko lailla moitteeton. Hoshino on selvästi paneutunut Hoganin luomaan miniatyyrimaailmaan. Keskiössä olevan avaruusaseman suunnitteluun on selvästi panostettu niin tarinan kuin piirroksenkin tasolla. Kun taistelu Spartacusta vastaan muuttuu kujanjuoksuksi aseman tunneleissa, hyödyntää Hoshino oivaltavasti kuvitteellista arkkitehtuuriaan.

Hoshinon intohimo tieteisfiktioon näkyy hänen kauniissa avaruusmaisemissaan ja koneiden ja laitteiden yksityiskohdissa. Hänen sci-fi-kuvastossaan on tiettyä 80-luvun visioihin viittaavaa retrohenkisyyttä, joka sopii kokonaisuuteen mainiosti. Ihmishahmot on tehty huolimattomammin. Esimerkiksi yhdellä keskushenkilöistä on kampaus, josta en ole edelleenkään pystynyt päättelemään, mikä se on olevinaan. Se saattaa olla afro, mutta se näyttää enemmän siltä, kuin hahmo kantaisi aivojaan päänsä ulkopuolella. Kenties se on metafora.

SUOSITUS: Lukekaa ennemmin se 2001 Nights.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, Dark Horse, manga