Katuoja

Tämä olisi varmaan sopivan arvokas loppuhuipentuma Barack Obama -teemaisten merkintöjeni sarjalle.

VesaK linkitti kommentissaan aiempaan Obama-merkintääni Sinfest-nettisarjakuvan jakson, jossa Obama visioidaan mustien supersankarien historian mullistajana. Sinfest on ihan siististi piirretty sarjis, ja en millään tavalla halua väheksyä sen tekijän taitoja, mutta tuon jakson kakkosruudussa on jotain aika hassua.

Ehkäpä – toivottavasti – huomaatte sen, mutta ette välttämättä osaa sanoa, mikä siinä on vikana. Ongelma on nimittäin perspektiivissä, vaikka se ehkä näyttääkin jokseenkin asiallisesti piirretyltä yhden pakopisteen perspektiiviltä. En suosittele perspektiivistä nitkuttamista silloin, kun mittaustarkkuus ei riitä osoittamaan kiistatta, että asetelma on virheellinen. Tässä tapauksessa virhe on kuitenkin sitä mittaluokkaa, että sen pystyy helposti demonstroimaan.

Perspektiivi on piirretty vapaalla kädellä, mutta taulujen reunojen perusteella olen hahmotellut kuvaan horisontin summittaisen sijainnin. Horisontti on itse asiassa sen vaakasuuntaisen tason kuva, jossa katselupiste sijaitsee. Tämä tarkoittaa, että kaikki pisteet, jotka horisontti leikkaa kuvassa, ovat fyysisesti samalla korkeudella.

On helppo todeta, että tämän perusteella taulujen alareunat ovat hieman Obaman pohkeiden puolivälin alapuolella. Tämä itsessään ei ole välttämättä mitenkään outoa. Sen lisäksi voidaan kuitenkin arvioida, että käytävän katon korkeus on n. 2,5 kertaa taulujen alareunan korkeus. Pelkästään kuvassa näkyvä osuus Obaman jaloista on tätä mittaluokkaa.

Toisin sanoen Barack Obaman täytyy olla monta kertaa käytävän korkeutta pidempi. Tiedän kyllä, että sankarillisten hahmojen mittasuhteita kuuluukin hieman liioitella, mutta nyt on Obamamania viety kyllä vähän liian pitkälle.

Tagit: Barack Obama.

Viime viikolla kommentoin uutista, jonka mukaan Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama keräilee Spider-Man ja Conan the Barbarian -lehtiä. Ivasin kyynisesti ajatusta, että Obaman kiinnostuksella sarjakuvia kohtaan voisi olla sama vaikutus sarjakuvien myyntiin kuin presidentti Kennedyn James Bond -harrastuksella väitetään olleen kyseisen kirjasarjan menestykseen.

Ehkä pessimismini oli kuitenkin aiheetonta. Ehkä tämä pikku-uutinen kanadalaisessa Times Colonistissa on vain alkusoitto suurelle Hämähäkkimies-renessanssille. Uutisessa haastatellaan Victorian kaupungissa sarjakuvakauppaa pyörittävää Gareth Gaudinia, joka kertoo myyvänsä tällä hetkellä 30-35 Spider-Man-lehteä päivässä. Aiemmin hän myi niitä kolme tai neljä viikossa, ja melkein kaikki uudet ostajat ovat maininneet Obaman.

Myynti on siis 70-kertainen.

Tosin Gaudin ei sano, kuinka kauan tämä myyntipiikki on tähän mennessä kestänyt, emmekä tietenkään voi tietää, kuinka kauan se tulee vielä jatkossa kestämään. Ja kyseessä on vain yksi kauppa alueella, jolla on jo aiempia yhteyksiä Hämähäkkimieheen (Todd McFarlane asui ennen läheisessä Maple Bayn kaupungissa). Mutta jos ekstrapoloidaan hurjasti ja oletetaan, että myynti on kasvanut universaalisti samassa suhteessa tuoreimman numeron kohdalla, niin normaaliin n. 70 000 kappaleen myyntiin verrattuna lehtiä menisi kaupaksi n. 4 900 000 kappaletta.

Viisi miljoonaa.

Mikään yksittäinen sarjakuvalehden numero ei ole myynyt Yhdysvalloissa niin paljon sitten 90-luvun spekulaatiomarkkinoiden uusi-ykkösnumero-erikoishologrammipainatus-vaihtoehtokansi-villitysten (Todd McFarlanen Spider-Man #1 myi 2,5 miljoonaa kappaletta vuonna 1990).

Pystyvätkö amerikkalaiset kuluttajat tekemään uuden presidenttinsä johdolla sarjakuvalehdestä taas hittituotteen? Mitä tähän sanoo Puuha-Pete?

(h/t Lurker)

Tagit: Barack Obama, Marvel, Spider-Man.

Telegraph.co.uk:n mukaan yksi 50 asiasta, joita emme ehkä tiedä Barack Obamasta, USA:n tulevasta presidentistä, on se että hän keräilee Spider-Man ja Conan the Barbarian -sarjakuvia. Lisäksi Obamalla on yhteyksiä myös maailman suurimpaan supersankariin, ja tätä kommentoin Teräsmies elää -blogissa.

Obaman presidenttikaudelta ei tule haasteita puuttumaan: Yhdysvaltain kansainvälisen maineen korjaaminen, oikeusvaltion periaatteiden palauttaminen, talouden pelastaminen – mutta olisiko Obamasta myös amerikkalaisen sarjakuvateollisuuden pelastajaksi? Bladesta alkanut Hollywoodin supersankaribuumi on kestänyt jo vuosikymmenen, eikä loppua ole vielä näkyvissä, mutta sarjakuvien myynnissä ei ole näkynyt elokuvateatterien lipputuloihin verrattavaa räjähdystä.

Jos kuitenkin tieto leviää, että presidentti Obama on sarjakuvakeräilijä, seuraukset voivat olla huomattavat. Legendan mukaanhan James Bondit muuttuivat vain yhdestä kioskikirjasarjasta muiden joukossa bestsellereiksi, kun kansan suuresti ihailema presidentti John F. Kennedy mainitsi, että Bondit olivat hänen suosikkilukemistoaan. Presidenteillä uskotaan olevan hätkähdyttävä kyky vaikuttaa trendeihin: Kennedyn kerrotaan aiheuttaneen romahduksen hattujen myynnissä esiinnyttyään virkaanastujaisissaan pää paljaana. Enkä yhtään ihmettelisi, jos joku sanoisi että ennen Kennedyä miehillä ei ollut tapana pettää vaimojaan kurvikkaiden blondien kanssa. En tietenkään uskoisi sitä, mutta en yhtään ihmettelisi jos joku yrittäisi väittää niin.

Mutta palatakseni aiheeseen… joudun turvautumaan tyhjänpäiväiseen pop-psykologiaan, koska yhden rivin sarjakuvauutisesta ei saa paljon järkevää sanottavaa.

Ei ole mikään ihme, että Barack Obama pitää Hämähäkkimiehestä. Hän on tietenkin sisäistänyt Hämähäkkimiehen moton: suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun. Kuten Peter Parker, jonka vanhemmat kuolivat kun hän oli vasta pikkupoika, Obama ei juurikaan tuntenut oikeaa isäänsä (Obaman vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias, minkä jälkeen hän tapasi isänsä vain kerran ennen tämän kuolemaa auto-onnettomuudessa). Osan nuoruudestaan Obama eli isovanhempiensa huostassa, ja he olivat vanhoja, ihan niin kuin Ben ja May Parker.

Ööh.

Hämähäkkimiehessä on kuitenkin se mielenkiintoinen piirre, että toisin kuin muut ykkösrivin supersankarit Teräsmies, Batman ja Ihmenainen, hän on täysin supersankariasunsa peitossa. Hämähäkkimiehellä ei ole ihonväriä, joten tummaihoisen lukijan on saattanut olla helpompi samaistua häneen kuin muihin, silmiinpistävästi valkonaamaisiin supersankareihin. Paul Jenkins itse asiassa kirjoitti joitain vuosia sitten tämän ajatuksen ympärille tarinan (Hämähäkkimies 8/2002).

Conan ehkä vetoaa Obamaan toisella tavalla. Supersankareita yleensä pidetään keskenkasvuisten voimafantasioina, mutta kuten Hämähäkkimiehen esimerkki osoittaa, tärkeä supersankarien piirre on sitoutuminen yhteisen hyvän palvelemiseen. Supersankareissa on pitkälti kyse rajoituksista, itsensä kieltämisestä. Kimmerian Conan on sen sijaan individualisti ja hedonisti.

Tämä ei tarkoita, että Conan olisi moraaliton. Hän noudattaa omaa säännöstöään, ja hänen silmissään niin sanottu sivistys näyttäytyy usein tekopyhänä ja korruptoituneena. Obama on kirjoittanut muistelmateoksessaan Dreams From My Father, kuinka hän huomasi nuorena pystyvänsä tulemaan helposti toimeen valkoisten maailmassa olemalla vain kohtelias ja rauhallinen. Ihmiset olivat helpottuneita tavatessaan hyväkäytöksisen nuoren mustan miehen, joka ei vaikuttanut jatkuvasti vihaiselta. Mutta nuorella mustalla miehellä olisi ollut paljonkin syitä olla vihainen tuolloin, varmasti vielä nykyäänkin. Conan on Obamalle se polku, jota hän ei valinnut.

Tagit: Barack Obama, Conan, Spider-Man.