Katuoja

Viisi valhetta mangasta -sarjan tämänkertainen väittämä on jonkinlainen vastareaktio mangan suosion nopeaan kasvuun. Nopeasti kasvava ja näkyvä mangan esiinmarssi on saanut lukijat ja kustantajatkin varpailleen: ajatellaan, että muu sarjakuva vuotaa lukijoita mangan piiriin. Voiko olla niin, että tulevaisuudessa ei luetakaan muuta sarjakuvaa kuin mangaa?

Tämä väittämä on rakennettu laholle perustalle. Se olettaa, että sarjakuvamarkkinat ovat nollasummapeli, jonka piirissä on rajattu määrä lukijoita joilla on rajattu määrä ostovoimaa, joka pitää jakaa kustantajien nimikkeiden kesken. Hieman realistisemmin ajatellaan, että kamppailu käydään lehti- ja kirjakauppojen hyllytilasta.

Perinteistä sarjakuvaa julkaisevat dinosaurukset, joita uhkaa sukupuutto pienten, ketterien manganisäkkäiden syödessä niiden munia – dramaattinen vastakkainasettelu, jolla ei varsinaisesti ole todellisuuspohjaa.

Yksi syy mangan suosioon on se, että mangatarjonnasta löytyy sisältöjä kohderyhmille, joita sarjakuva ei ole aiemmin palvellut. Esimerkiksi varteenotettavia teini-ikäisille tytöille suunnattuja tarinoita ei yksinkertaisesti ollut saatavilla sarjakuvina ennen Sangatsu Mangan Tokyo MewMew’n ja Egmont kustannuksen Time Stranger Kyokon kaltaisia julkaisuja. Suomen Disney-edustaja Sanoma Magazinesin pseudomanga W.i.t.c.h on konseptinsa puolesta täyttä “magical girl” -genren sarjakuvaa, joka palvelee samaa yleisöä kuin shojo-mangakin. Kaikki kolme mainittua sarjaa ovat olleet myyntimenestyksiä julkaisijoilleen.

On helppo tuomita lukeva yleisö markkinointikampanjoita seuraaviksi lampaiksi, mutta sisällöllä on merkitystä sarjakuvan suosioon. Monet mangat käsittelevät kohdeyleisölleen tärkeitä teemoja metaforan kautta. Shojo-genren sarjakuvat kaiken söpöilyn alla kertovat teini-iän ihastuksista samastuttavalla tavalla. Dragon Ballissa voi nähdä vertauskuvan nuoren miehen suorituksista ja koettelemuksista matkalla kohti aikuisuutta. Eräs mangan sisällöllinen myyntivaltti on se tapa, jolla ne eivät takerru toistamaan suosituksi todettua kaavaa loputtomiin. Hahmot muuttuvat, vanhenevat lukijoiden mukana ja sarjat lopulta päättyvät. Monissa jatkuvissa länsimaisissa sarjakuvissa juututaan hyväksi todettuun status quo’hon ja hahmot jäävät ajattomaan limboon niin pitkään kuin sarjakuvaa vain ilmestyy. Se on tietysti vain yksi tapa kertoa tarinoita sarjakuvalla, mutta manga tarjoaa vaihtoehdon.

Manga ei niinkään vie lukijoita muulta sarjakuvalta, kuin tuo uusia lukijoita sarjakuvan pariin. Manga on buumi -valheen yhteydessä todettiin mangafanien hakeutuvan mediasta toiseen saman tuoteperheen sisällä. Tämä toimii myös sisäänheittomekanismina sarjakuvan pariin: mangaa alkavat lukemaan myös ihmiset, jotka eivät aiemmin ole sarjakuvaa lukeneet.

Jos mitään, manga on toiminut piristysruiskeena sarjakuvan kustantamiselle yleensä. Pelko kirjakauppojen hyllytilan loppumisesta näyttää turhalta. Viime vuosien aikana yhdysvaltalaiset kirjakaupat ovat avanneet pitkän tauon jälkeen myymälänsä sarjakuvalle mangan suosion myötä. Samalla perinteiset kustantamot ovat alkaneet pakata sarjakuvieen mangapokkareita muistuttaviin kokoelmiin. Dinosauruksetkin mukautuvat, myös Suomessa. Sarjakuvaan vuosikausia flegmaattisesti suhtautunut Tammi ylläpitää alati laajenevaa Sangatsu-alamerkkiä ja yhtä lailla sarjakuvalle penseä Otava on julkaissut suomalaista pseudomangaa Vesi oli mustaa -teoksen ja syksyllä ilmestyvän Hokuto manga -kokoelman muodossa. Säännölliset vierailut Helsingin kirjakaupoista todistavat mangan tervehdyttävän vaikutuksen puolesta: sekä Suomalainen kirjakauppa että Akateeminen kirjakauppa ovat säännöllisesti laajentaneet sarjakuvaosastojaan.

Mangan ja muun sarjakuvan vastakkainasettelu on tarpeetonta. Minkä vain sarjakuvan suosion kasvaessa kaikki sarjakuvaharrastajat voittavat. Me voitamme.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: Kolumni, manga, Viisi valhetta mangasta