Katuoja

Thunderbolts #125

Christos Gage sai epäkiitollisen tehtävän luotsata Ukonnuolten seikkailuja Warren Ellisin jälkeen. Tämä on ilmeisesti hänen viimeinen numeronsa. Täytyy sanoa, että hän suoriutui hienosti. Hän ei ole mikään Warren Ellis, mutta kukapa olisi? Elliskin joutuu yleensä pinnistelemään ollakseen legendansa arvoinen.

Gagen numerot käsittelivät Marvelin megacrossovertapahtuma Secret Invasionia ikään kuin sivurajalta, ja se sopikin minulle mainiosti. Thunderbolts on ollut ainoa kosketukseni Secret Invasioniin. Sen sijaan, että olisin joutunut käristämään aivoni yllättävillä paljastuksilla siitä, kuinka kauan mikäkin Marvelin supersankari on oikeasti ollut todellisuudessa skrullisoluttautuja (ja mitä jatkumomokia tämän pitäisi muka selittää pois), olen päässyt nauttimaan itse asiasta: Skrullien valtausarmeijan listimisestä.

Jujuna on se, että skrullien valtaussuunnitelmaan kuului Tony Starkin teknologian tekeminen toimintakelvottomaksi, mutta Ukonnuolten johtaja Norman Osborn oli pitänyt huolen, että hänen alaisensa käyttävät pelkästään Oscorpin teknologiaa. Tämän ansiosta Osbornista ja Ukonnuolista tulee skrullien vastaisen taistelun yllätyssankareita.

Gage leikittelee mukavasti Ukonnuolten ihanteellisella julkisuuskuvalla ja raadollisella todellisuudella. Samaan aikaan kun televisiotoimittaja ylistää Manhattanille lähdössä olevia Ukonnuolia maailman pelastajiksi, Osborn joutuu hätistämään Venomia lentokoneeseen:

… Brains…
Shut up and get in there.

Kuvittaja Fernando Blanco hallitsee hyvin toiminnan kuvauksen, mutta hänen tyylinsä ei ole kovin vakuuttava. Välillä näyttää siltä, kuin hän vain plagioisi huonosti Ron Limiä.

The Amazing Spider-Girl #26

Ällistyttävintä Tom DeFalcon Hämähäkkityttö-tarinoissa on se, kuinka hän onnistuu sisällyttämään viihdyttävällä tavalla niihin elementtejä, jotka ovat alunperin olleet ärsyttäviä, tarpeettomia tai jopa haitallisia lisäyksiä Hämähäkkimiehen maailmaan. Tässä numerossa esiintyvät Hämähäkkitytön klooni ja etninen Hämähäkkinainen Araña. Lisäksi Hämähäkkitytön tajunta seikkailee astraalitasolla mystisen suojelusenkelin (varmaankin hänen kaimansa May Parker) opastamana. Ja minä pidän siitä.

DeFalco ilmeisesti valmistelee muutaman numeron päästä päättyvän TASG:in loppuhuipentumaa, kun Hämähäkkitytön liittolaiset kerääntyvät yhteen taistellakseen Vihreän Menninkäisen perijätärtä Furya vastaan. Hämähäkkitytön seikkailujen luvataan jatkuvan ensi vuonna Amazing Spider-Man Family -lehden sivuilla, mutta silti ikävää, että Hämähäkkimiehen tyttären tarina on jatkuvasti lakkauttamisuhan alla.

Thor: The Truth of History

On hieman vaikea käsittää, miksi Marvel on julkaissut tämän one-shotin Alan Davisilta, tai miksi Davis on halunnut tehdä sen. Minisarjat, jotka voi julkaista kirjakauppoihinkin sopivina kokoelmina, ovat ymmärrettävämpiä formaatteja. Vähän pelottaa, että Davis on oikeasti vakavissaan siitä pseudohistoriallisesta spekulaatiosta, joista Ohukaisen ja Paksukaisen näköiset tutkijat kiistelevät kehyskertomuksessa. Tiedemaailman kaatopaikalla on tilaa vain yhdelle Neal Adamsille.

Itse tarina on tietenkin varsin moitteeton – ja kuvitteellinen, mutta eivätkö ne kaikki ole? – toimintaseikkailu, jossa Thor ja hänen ystävänsä Kolmoissoturit pelastavat muinaisen Egyptin hirviöiltä. Davisin kuvitusta katselee aina mielellään, vaikka käsikirjoitus ei mikään maailmojamullistava olisikaan.

Kull #1

Robert E. Howardin Conan ja Kull ovat hyvin samankaltaisia hahmoja, mutta alkuperäistarinoissa oli nähtävissä se ero, että Kull oli enemmän kotonaan mystiikan ja filosofian parissa. Tässä Dark Horsen uudessa lehdessä painotus ei ole aivan samanlainen, mutta jotenkin sillä on kuitenkin aivan oma identiteettinsä jo oman asemansa ja tyylinsä vakiinnuttaneen Conan-sarjan rinnalla.

Ehkä se johtuu harmaaseen ja punaiseen painottuvasta värimaailmasta, joka antaa jonkinlaisen goottilaisen kauhun tunnelman. Kun Kull lahtaa demonisen kentaurihirviön, se tuntuu paljon oopperamaisemmalta ja myyttisemmältä kuin vastaava taistelukohtaus Conanissa. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan sarja tulee etenemään.

Solomon Kane #2

Vielä on vähän vaikea edes käsittää, mistä tässä tarinassa on kyse, mutta miljöö ja tähän asti esille tulleet tarinaelementit ovat kyllä ihan omiaan Howardin puritaaniseikkailijalle. Mario Guevaran kuvitus on todella komeaa ja persoonallista, joten tätä kyllä viitsii lukea niin kauan että juonessa alkaa olla tolkkua.

JSA Kingdom Come Special: Superman

Alex Rossin ensimmäinen ihan itse kirjoittama, piirtämä ja tussaama sarjis ei ole jatko-osa Kingdom Comelle, vaan sen laajennus. Tämä tarkoittaa, että Kingdom Comen loppu oli sen tarinan päätöspiste, ja tähän tarinaan Teräsmies on lainattu eräästä Kingdom Comen kriittisestä kohdasta. Juonellisesti tämä liittyy jotenkin JSA:n oman sarjan tapahtumiin, ja tämä lehti tuntuu katkeavan kesken, koska kehyskertomuksessa ei oikeastaan tapahdu mitään merkittävää.

Varsinainen pointti onkin sen näyttäminen, mitä Kingdom Comen Lois Lanelle tapahtui. Pääpiirteittäin tämä tietenkin oli jo tiedossa – Jokeri tappoi hänet – mutta Ross halusi vielä kuvata Loisin ja Teräsmiehen viimeiset hetket yhdessä. Kovin mielekäs kokonaisuus tämä ei ole, mutta Rossin kuvitus on edelleenkin upeaa, ja toimii hieman paremmin tällä menetelmällä (Rossin harmaasävyt, Alex Sinclairin väritys) kuin Justice-maksisarjan menetelmällä (Doug Braithwaiten hahmotelmat, Rossin maalaus).

Final Crisis: Submit

Tämä Grant Morrisonin Final Crisisin oheisspesiaali ei tavoita aivan Morrisonin tavanomaisia trippailun tasoja, muttei varmaan ole tarkoituskaan. Parasta antia ovat Darkseidin Justifierien julistukset heidän vallatessaan maailmaa ihmisyydeltä:

What disagrees with Darkseid is heresy.
What agrees with Darkseid is superfluous.

Fire needs no teacher!
Flame needs no instruction!
Anti-life justifies my ignorance!

Ensimmäinen sitaatti on itse asiassa mukaelma vastauksesta, jonka kalifi Omar legendan mukaan antoi muslimiarmeijan vallatessa Aleksandrian vuonna 642, kun häneltä kysyttiin mitä kaupungin kuuluisalle kirjastolle pitäisi tehdä.

Final Crisis #4

Tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että suurin osa Final Crisisista tapahtuu oheisspesiaaleissa. Pääsarjan tarina etenee hyvin kiireettömän oloisesti. Melkein alusta alkaen on ollut selvää, että Dan Turpin on muuttumassa Darkseidin avataraksi, mutta vasta tämän numeron lopussa hän saa kypärän päähänsä. Barry Allen palasi kuolleista jo kaksi numeroa sitten, ja nyt vasta hän ehtii edes käymään kotona. Maailman nopein mies muka!

Suurin pettymys on se, että J.G. Jones ei ole ehtinyt piirtämään koko lehteä. Osan taakasta on ottanut harteilleen Carlos Pachecon ja Jesús Merinon tiimi, mikä ei olisi mitenkään huono asia, jos Pachecon jälki olisi tavanomaisella tasollaan. Välillä oikeastaan näyttää siltä, että jopa Pacheco on delegoinut joitain sivuja alihankkijalle.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Dark Horse, DC, Marvel