Katuoja

Kemin tullimakasiinit, lauantai-aamu. Kaulassani on laminoitu nimikyltti. Lopultakin, olen joku. Lisäksi on hyvä, että minulla on dokumentti, josta voin tarkastaa nimeni koska totta puhuen, en ole juuri nyt täysin varma mistään.

Neljän tunnin yönien jälkeen hysteria alkaa hiipiä aivoihini. Milloin romahdus tulee? Milloin mieleni ilmoittaa, että ei, ei enää? Ei enää näyttelyiden avajaisia, karaokebaareja ja pussikaljaa neljältä aamuyöstä. Ryömin sikiöasentoon hotellihuoneeni nurkkaan halamaan puolityhjää Doris-pulloa (kenen tämä on?) ja yritän nukahtaa, mutta en uskalla: liskot odottavat aivan näkökenttäni rajoilla. Mutta ei vielä. Tämä on festivaalien ensimmäinen päivä.

Kemissä asiat tehdään toisin. Tämä on lepakkoseutua. Näyttelyiden avajaisiin ei vain kutsuta, sinne viedään. Perjantaina Ilpo Koskela johdattaa kaupunkiin laskeutuneet vieraat kaikkiaan neljän näyttelyn kautta. Tullimakasiinien lepakkoluolassa vaanivat jättimäiset Hämähäkkimiehet. Ville Rannan Kajaanin originaalit koristavat Pohjolan sanomien aulaa. Matti Hagelbergin taulut ovat kognitiivis-dissonanttisesti ruokaravintolan seinillä kuin. Jaana Suorsan sikafiguureja komeilee Kulttuurikeskuksen vitriinissä.

Viimeisin muutos totuttuihin Kemin perintesiin on sarjakuvakilpailun uudet järjestelyt. Tänä vuonna kisailtiin nettisarjakuvalla. Fyysistä kilpailualbumia ei siis julkaista, joka kieltämättä vie osan kisan hohdosta. Toisaalta nyt voittajatyöt ovat ilmaiseksi luettavissa Kemin sivuilta.

Myöhemmin perjantaina sarjakuvaskene paljastaa jälleen kammottavan julkisen salaisuutensa, alakulttuurin alakulttuurissa: alkaa Corner-baarin karaoke-ilta. Kenties kyse on jonkinlaisesta puhdistautumisriitistä: sarjakuvien piirtäminen on yksinäistä työtä ja karaokebaari antaa ainakin illuusion yleisöstä, jota piirtäjä kuitenkaan harvemmin kohtaa. Joka tapauksessa, osanottoni Maj Karmalle. Sodankylä-kappaleen arvostus saattoi hiljattain laskea Kemissä. Satunnainen ajatus: jos mangaharrastajat arvostavat japanilaista popkulttuuria laajemminkin, missä on cosplay-karaoke? AnimeCon, oletteko kuulolla?

Perjantaina ulkopaikkakuntalaiset saavat olla lähinnä keskenään – tai oikeammin kemiläiset saavat olla ilman seuraamme. Lauantaina on toisin. Pohjois-Suomen mangaharrastajat parveilevat kulttuurikeskuksella. Tullimakasiineilla liikkuu paikallisia perheitä lapsineen. Kamppailen tukahduttaakseni halun pysäyttää vanhemmat ja anella: viekää lapsenne pois sarjakuvan luota, sanoisin, osoittaen ryytyneitä piirteitäni. Heille käy näin! Menkää! Menkää, kun vielä voitte!

Toisaalta Paul Gravett palauttaa uskoni sarjakuvaan ja ihmisiin yleensä. Gravettin esitelmä historiastaan supersankareiden parissa on elähdyttävä ja on myös ilmeistä, että mies olisi voinut jatkaa tunteja. Yleisö vastaavasti tuntui myös valmiilta seuraamaan vilpittömän innostuneen miehen puhetta vaikka loppuiltapäivän. Jack Kirby -sarjakuvia brittiläisistä lehtikioskeista metsästäneestä pojasta on kasvanut yksi englanninkielisen maailman parhaista ja tuotteliaimmista sarjakuvatietokirjailijoista. Kun asiantuntemu ja intohimo kohtaavat, voi sen todistaminen olla inspiroivaa.

Alan tuntea itseni ihmiseksi jälleen. Katson nimikylttiäni. Nimeni päällä lukee “vieras”.

Tagit: Kemi, turismi.

Artikkelisarjamme toisessa osassa olemme siis jo päättäneet kaikkia todennäköisyyksiä vastaan lähteä Kemin sarjakuvapäiville. Tällä kertaa keskitymme käytännön seikkoihin matkustamisesta sosiaalisiin tilanteisiin.

Kuinka sinne pääsee? Kemiin on perusteltua matkustaa autolla, jos matka lähtee jostain Napapiirin tietämiltä, olet kustantaja takakontti täynnä sarjakuvia tai olet jonkinlainen mielipuoli, joka haluaa sulkeutua ahtaaseen tilaan kokonaiseksi päiväksi. Kemiin kerran autolla matkustaneena en lähtisi suosittelemaan sitä ainakaan kenellekään, joka on kuski tai muusta syystä selvin päin. Rovaniemeläisillä on aavistuksen helpompaa, sillä heille on Kemin sivujen mukaan järjestetty bussikuljetus lauantaina.

Yöjuna on hyväksi todettu keino matkustaa Kemiin etelästä. Se on kuin teleportaatiota: nukahdat Helsingin päässä ja heräät Kemissä. Lisäksi junassa on mahdollista valmistautua viikonlopun rientoihin norkoilemalla kohtalotovereiden seurassa ravintolavaunussa. Yöjunalla matkustamisen huonoja puolia ovat makuuvaunut, joissa lisäksesi nukkuu pari tuntematonta korstoa. Mutta jos ajatus tuntuu kiinnostavalta, niin hyvää matkaa, seilori.

Naurettavaa kyllä, Kemiin lentäminen on todennäköisesti halvempaa kuin junalla matkustaminen, jos et ole opiskelija ja varaat lippusi ajoissa. Jollain tasolla ekologisesti tiedostavana moinen kannustus valita ympäristölle haitallinen vaihtoehto tuntuu hieman perverssiltä. Suojapuvuissa värjöttelevät lapsenlapsenne voivat sitten kiittää VR:n hinnoittelupolitiikkaa post-apokalyptisistä bunkkereistaan käsin, kun minä olen raiskannut ilmakehän mahtavalla teräslinnullani.

Minne majoittua? Kemissä on kourallinen hotelleja, mutta niistä Sarjakuvapäivien kannalta olennaisin on virallinen festarihotelli, Hotelli Merihovi. Merihovin aulabaarista löytää mitä todennäköisimmin sarjakuvahahmoja ja festivaalit jatkuvat öisin sen huoneissa ja käytävillä. Taloudellisesti ajatteleva matkustaja saattaa hiipiä hotellin runsaaseen aamiasbuffetiin, vaikka ei olisikaan virallisesti majoittunut hotelliin, mutta tätä en tietenkään suosittele kenellekään lainkuuliaiselle ihmiselle.

Kuinka liikkua Kemissä? Merihovi on kävelyetäisyyden päässä olennaisimmista festivaalipaikoista, joten erityisiä järjestelyjä ei Kemissä liikkumiseen tarvita. Edellisinä vuosina Merihovin aulassa on ollut tarjolla Sarjakuvapäivien ohjelmalehtisiä karttoineen.

Mitä ottaa mukaan? Helsingissä saattaa olla aurinkoista, mutta pohjoisessa ei vuodenajasta huolimatta ole vielä t-paitakeli. Kemi on merenrantakaupunki, joten Perämeren tuuli ja yllättävät sadekuurot saattavat viilentä kaupunkia. Pakkaa mukaan ainakin yksi lämmin takki. Lisäksi varaa mukaan käteistä rahaa, jos aiot vierailla myyntipöydillä. Paikalle vaivautuvilla pien- ja omakustantajilla on tuskin kortinlukijaa. Jos olet piirtäjä, pakkaa luonnollisesti myös luonnosvihkosi mukaan. Viikonlopun aikana on runsaasti aikaa improvisoida kollegoiden kanssa ja valmistautua lauantain sprinttistrippikisaan.

Kuinka päästä Kemin kaupungin vastaanotolle? Ilmaisia lounaita ei ole, sanotaan – mutta kenties ilmaisia illallisia on. Aiempina vuosina on Sarjakuvapäivien lauantai-iltana on järjestetty kaupungin vastaanotto ruokineen ja juomineen. Vastaanotolle vaaditaan kutsu, joita mitä todennäköisemmin jakaa festivaalin johtaja Ilpo Koskela. Kohdatessasi Koskelan, kysele kutsun perään ja osoita lähintä sarjakuvataiteilijaa ja ilmoita, että “mä olen ton kanssa”. Tämän toimimisesta ei ole takeita.

Kuinka saada kutsu hotellihuonebileisiin? Ole viehättävä yksinäinen nainen. Jos et ole, yritä tiedustella “missä on bileet” tuntemiltasi ihmisiltä tai seuraa vain ääntä Merihovin käytävillä. Hotellihuonebileet ovat tietysti yksityisiä tilaisuuksia, joten valmistele tekosyysi. “Mä olen ton kanssa”, sanottuna vakuttavassa etukenossa ja osoittaen satunnaiseen suuntaan, mielellään kohti ihmistä, saattaa toimia. Viime vuonna eräissä Merihovin hotellihuonekekkereissä housuton mies lausui Tony Halmeen runoja, joten harkitse kahdesti, haluatko kyseisiin tilaisuuksiin.

Kuinka keskustella sarjakuvatekijöiden kanssa? Valmistautumattomalle sarjakuvaturistille small talk sarjakuvatekijän kanssa saattaa olla aluksi hankalaa, varsinkaan jos tekijä ei ole entuudestaan tuttu. Tällöin nokkela keskustelija turvautuu bluffiin. Vaikkapa näin:

“Niin, sultahan tuli se omakustanne tänä vuonna. Mikä sen nimi nyt olikaan?”
“Joo. Viimeisin Tohtori Väripöksy.”
“Mä tykkäsin siitä. Sulla on hyvä tekniikka, etenkin värien kanssa.”
“Se oli kylläkin mustavalkoinen.”
“Tarkoitin siis … kannen värejä.”
“Nekin olivat mustavalkoiset.”
“OLEN VÄRISOKEA, SENKIN TUNTEETON PASKIAINEN!” (juoksee pois itkien)

Kuinka toimia paikallisten kanssa? Kemiläinen on usein vieraanvarainen ja ystävällinen, mutta muista Kemissä ollessasi, että nyt olet vieras vieraalla maalla. Tätä tosiasiaa et voi myöskään piilotella. “Et taida olla paikallisia”, on lähinnä kohteliaisuutta, jonka olen saanut kuulla Kemin alkuasukkailta. Jos kyseessä olisi ollut leveähartainen mies, olisin juossut. Ainakin yhdessä tietämässäni tapauksessa etelästä saapunut sarjakuvamatkaaja on saanut niin sanotusti levyyn paikallisessa ravitsemuslaitoksessa. Kaupungin ravintolan portsareilla on myös todistettavasti oikeus käänyttää oveltaan sarjakuvia piirtäviä perustulohippejä. Kaupungin liikennemerkitkin on nähty hyökkäämässä sarjakuvaturistien kimppuun. Vaaratilanteen uhatessa osoita kookkainta paikalla olevaa miestä ja vakuuta, että “mä olen ton kanssa”.

Tagit: Kemi, turismi.

Kemin 27. kansainväliset sarjakuvapäivät järjestetään ensi viikonloppuna. Kemi herättää kysymyksiä. Miksi olen menossa Kemiin? Mitä aion tehdä siellä? Miten Kemissä pitää olla? Missä on Jope? Olenko krapulassa? Kenen housut nämä ovat?

Katuojan Kemi-blogimaraton aikoo vastata näihin kysymyksiin, sekä moniin muihin, joiden vastausta ette edes halua tietää. Sarjan ensimmäisessä osassa pohdimme, miksi Kemiin pitää yleensäkään mennä – kysymys, jota moni pohtii juuri tälläkin hetkellä ja mahdollisesti vielä viikonloppunakin. Juttusarja jatkuu Kemin Hotelli Merihovista lähetetyillä tapahtumakatsauksilla. Jos maailmassa on oikeutta, jutut julkaistaan ilman valokuvia.

“Mutta Otto, sinä uskomaton sonni”, kysytte. “Miksi matkustaa sarjisfestareille toiselle puolelle Suomea, uhmaten pingviinejä ja jääkarhuja?” Olkaa hyvät, oudon luonnontieteellisesti rajoittuneet, kuvitteelliset lukijani – syyt miksi mennä Kemiin, Top 6.

1. Joku muu maksaa matkani. Jos olen täysin rehellinen, en ollut alun perin aivan varma, lähdenkö Kemin sarjakuvapäiville järjestyksessä kuudetta kertaa. Epäröintini päättyi kuitenkin, kun sain Kemin sponsoroimat matkaliput. Ymmärrän, että tämä ei kenellekään muulle syy matkustaa Kemiin, ellei tämä ole esimerkiksi voittanut Kemin sarjakuvakilpailua, mutta hällä väliä – minulle se on syy numero yksi.

2. Minä esiinnyn siellä. Ohjelmalehteä lainatakseni, sunnuntaina 8.6 kello 12 Kemin tullimakasiinilla:

“Supersankarigenren kipupisteitä – Otto Sinisalo
Supersankarisarjakuva käy jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa. Supersankaria ajaa tarve uudistua, toisaalta taas se on pakotettu pysymään samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Otto Sinisalo käy läpi supersankarisarjakuvan kriisiytymisen lyhyttä historiaa. Luento, joka tulee muuttamaan kaiken – AIVAN KAIKEN”

Kyllä, kyseessä on sama luento kuin Tampereellakin, mutta kyse on Katuojan Muutoksen illuusio 2008 -kiertueesta, joka on hieno nimi sille, että aion vetää saman luennon mahdollisimman monessa paikassa tänä vuonna. Kemin jälkeen seuraava pysäkki on Tampereen FinnCon.

3. Kemi järjestetään viimeistä kertaa! Tämä ei pidä varsinaisesti paikkaansa. Vaikka Kemi onkin joutunut muuttamaan tapahtuman konseptia järjestäjäorganisaation muututtua ja kaupungin rahoituksen pienentyessä, tapahtuma järjestetään kaikella todennäköisyydellä myös ensi vuonna. Siltikin huhut tapahtuman loppumisesta tuntuvat olevan alati läsnä. Vuoden 2008 Sarjakuvapäivät ovat laskujeni mukaan neljännet peräkkäiset Viimeiset Kemin Sarjakuvapäivät. Maailmanlopun tunnelmat ovat omiaan edesauttamaan listamme seuraavaa kohtaa.

4. Bailaaminen. “Mutta Otto, senkin korskea orhi”, kuulen teidän kysyvän, pidäkkeetöntä ihailua äänessänne, “minähän voin bailata omassa kotikaupungissani. Miksi lähteä Kemiin asti?” Erittäin hyvä kysymys, merkillisen innokas fiktiivinen lukija, mutta tiedä tämä: Kemi on Suomen sarjakuvaharrastajien Las Vegas. Mitä tapahtuu Kemissä, jää Kemiin. Ellei joku kirjoita siitä blogiinsa, tietenkin. Terassilla aamutuopin äärellä norkoilusta kaupungin vastaanoton drinkkeihin, iltabileistä aamuyöhön jatkuviin hotellihuone- ja käytäväjuhliin, Kemi tarjoaa sarjakuvaharrastajalle mahdollisuuksia bailata kuin maailma olisi päättymässä. Aamulla tosin saattaa tuntua, että niin on tapahtunutkin.

5. Paul Gravett. Iso-Britannian paras ihminen Paul Gravett on toki säännöllinen vieras suomalaisissa sci-fi- ja sarjakuvatapahtumissa, mutta hän on myös aina kuulemisen arvoinen. Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa ja Sarjakuvaromaani-tietokirjojen kirjoittaja on puheissaan yhtä elähdyttävä kuin on teksteissäänkin. Lauantaina 7.6 Gravett esitelmöi supersankareista. Tämän pitäisi nostaa riman murhaavan korkealle, mitä tulee sunnuntain luentooni.

6. Tapaa kaikki tyypit. Jos olisin anteeksipyytelemätön runkkari, kutsuisin tätä “verkostoitumiseksi”. Sarjakuvatapaamisissa ja erilaisilla sarjisfestareilla toki kohtaa erilaisia sarjakuvaharrastajia ja taiteilijoita, mutta Kemissä heidät oikeasti tapaa. Ajatelkaa Kemiä sarjakuvaharrastajien kesäleirinä: koko ajan on jotain hauskaa puuhaa ja kukaan ei pääse pakoon. Ja toisin kuin kesäleireillä, ainoa pakollinen liikunta on tapahtumapaikalta toiselle raahautuminen. Siinä missä kiireisimmistä sarjakuvatapahtumista olen saanut kourallisen tuttuja, Kemissä olen muodostanut toveruuksia, jotka ovat kestäneet vuosia.

Seuraavassa osassa keskitymme käytännön seikkoihin: miten päästä Kemiin ja miten toimia, kun on siellä.

Tagit: Kemi, Muutoksen illuusio, turismi.

Kemi, lauantai-iltapäivä: cosplay-asuissa Kultturikeskuksen edustalla notkuvat teinit ovat kemiläisessä miljöössä, jos mahdollista, vieläkin tavallista epätodellisempi näky. Naruto-otsalaattoja, PVC-pukuja ja kaasunaamareita kulkee ovista sisään ja ulos. Kemin sarjakuvapäivien mangaohjelma on eriytetty selkeästi omaksi kokonaisuudekseen. Toisinaan pohdin, että on sääli nähdä mangalapset karsinoituna pois silmistä, sillä manga- ja länkkärisarjisskenet voisivat oppia toisiltaan yhtä sun toista. Toisaalta Kemi on Suomen sarjakuvaharrastajien Vegas, jossa kaikki käy: what happens in, stays in. Kun iltabileissä mies ilman housuja lukee ääneen Tony Halmen runokirjaa huoneelliselle hurraavia ihmisiä, tilanne on surrealistisempi kuin yksikään cosplay-kisa. Karsinat on pystytetty syystä. Nuori mangaharrastaja ei välttämättä osaisi arvostaa kaikkia näitä vakavan kulttuuriharrastuksen hienovaraisia nyansseja.

Mainitsin aiemmin Kemin murroskauden ja siihen liittyvät muutokset. Havaitsen lisää puuttuvia monumentteja: poissa ovat Kemin kaupungin illallisvastaanoton nakit ja lihapullat, mutta tilalla on onneksi mainio pasta. Ilmaisia lounaita on!

Entinen festivaalijohtaja Heikki Porkola ei ole läsnä, eikä myöskään pitkään Kemin kalustoon kuulunut sarjakuvapiirtäjä Jope Pitkänen, jonka pidäkkeettömästä läsnäolosta kaikki joskus Kemissä käyneet ovat saaneet nähtävästi nauttia.

“Onko kohtuullista, että Kemin sarjakuvapäivät joudutaan tänä vuonna viettämään ILMAN JOPEA? Missä on nyt Kemin henki? Missä on Jopen henki? Miksi Jopea ei kustannettu Kemiin ryyppäämään ja puhumaan paskaa?”

Ote Aseman ja Kaltion kutsusta.

Asema-kustannus ja Kaltio-lehti järjestävät hotellihuoneessaan lauantai-iltana poissaolevan Jopen Pitkäsen muistotilaisuuden, jossa on puheita, laulua ja runonlausuntaa. Ensimmäistä kertaa olen kuulemassa – ja pitämässä – muistopuheita vielä elävällä ihmiselle, mutta hei; it’s Vegas, baby.

Tagit: Kemi, Kolumni.

On eksistentialististen kysymysten aamu. Kuka on tyhjentänyt jäteastian suuhuni? Miksi hiukseni on letitetty? Lauloinko “Poisonin” karaokessa? Miksi? Mikä tuo haju on? Miksi paidallani on jogurttia?

Perjantaina Sarjakuvapäivien virallisten avajaisten jälkeen kulttuurin ystävät linnoittautuvat hotellihuonebileisiin. Jallupullot ja luonnoslehtiöt kiertävät. On halaamista ja painimista ja pako läheisiin ravintoloihin, joiden terasseilla kelpaa istua T-paitasillaan nollaa lähentelevässä lämpötilassa. Sitten, yökerho; tanssia, laulua. Olen nähnyt tämän aiemminkin: Kemi on skene, Kemi on bileet, aamuyön tunneille saakka.

Lauantai-aamuna festivaalin johtaja Ilpo Koskela kävelyttää minua ja tusinaa muuta elävää kuollutta Sarjakuvapäivien näyttelyissä. Kulttuurikeskuksessa ei ole tänä vuonna perinteistä suurta näyttelyä, mutta sen sijaan kaupungin rannan makasiineihin on siroteltu lukuisia pienempiä. Maininnan ansaitsevat ainakin ensimmäinen varsinainen Kiroileva siili -näyttely, joka ennalta-arvattavasti kerää paikalle muutaman kiinnostuneen toimittajan kameroineen. Tiitu Takalon Kehä-albumin harmaalle paperille piirretyt originaalit ovat kauniita, joskin originaalit toimivat näyttelyissä aina yhtä hyvin – eli eivät juurikaan. Takaloa on kuitenkin kiinnostava kuunnella: hänellä on perinpohjainen lähestymistapa sarjakuviensa taustoittamiseen, niin yksityiskohtien kuin laajempien teemojenkin suhteen. Lisäksi Takalo on tätä nykyä yksi parhaita suomalaisia naturalisteja, todellinen graphic novelist.

Päivä on kirkas. Sarjakuvatapahtuman yhteydessä on tänä vuonna Jähti-laivan vesillelasku, selvästikin kaikille suomalaisissa pikkukaupungissa eläneille tuttu ilmiö: kyläjuhla. Satamaan on jo kokoontunut verkkareita ja tuulitakkeja. Soppakeittiöitä ja makkaranpaistokojuja pystytetään. Jossain soi haitari.

Tagit: Kemi, Kolumni.

Perjantai, 25.5: Kemissä, jälleen. Merihovi-ravintolan “business floorista” avautuu näkymä Kemin keskustaan, joka olisi laatikkotaloineen kuin suoraan jostain entisestä neuvostotasavallasta, ellei kirkas päivänpaiste värjäisi kaikkea pastellisävyillä. Ei kai ole mahdollista saada jet lagia matkaamalla pohjoiseen? Tämän on oltava edelleen krapulaa. Televisiossa kuuluu paikallisradio, jossa soitetaan Frederikin Tsingis Kania.

Laskeuduttuani Kemin-Tornion lentokentälle pummaan kyydin hotellille yhdeltä tapahtuman kunniavieraista. Varttitunti kaupungissa ja olen jo loisimassa. Autoa ajaa yksi tapahtuman järjestäjien ydinryhmästä. Järjestelyt ovat sujuneet mallikkaasti, hän kertoo, vaikka rahoituskuviot ovatkin uudistuneet. Kaupungin avustuksen pudottua Sarjakuvapäivät ovat kääntyneet kaupallisten tahojen puoleen.

Kolmanneksen ohjelmalehdestä vie Perämeren Jähti -laivan esittely – yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Laivan lauantainen ei varsinaisesti Sarjakuvapäiviin liittyvä vesillelaskuohjelma lupaa kauhuja: “klo 15 – 17 Maivanpaistoa ja viihdettä yleisölle – Sakari Kuosmanen ja Jope Ruonansuu”. Minun ei pitäisi antaa lukea mitään tällaista tämänhetkisessä mielentilassani.

Sarjakuvapäivien päätapahtumapaikka on tänä vuonna Kemin satamassa. Edellisen neljän vuoden aikana kehittämäni skeema Kemistä muuttumattomana ja staattisena (aina näyttely Kemin kulttuurikeskuksessa, aina nakkeja ja lihapullia) monoliittina suomalaisessa sarjakuvakentässä on haastettu. Uudet järjestäjät, uudet tapahtumapaikat, uusi skene. Uusi Kemi.

Lähden kohti satamaa.

Tagit: Kemi, Kolumni.