Katuoja

Tällä tekstillä ei ole vuoden vaihtumisen kanssa mitään tekemistä. Helpommin kuin lukemalla hämärää sarjakuvablogia, uuden vuoden alkamisen voit havaita kovista paukahduksista, kirkkaista valoista taivaalla ja oksennuksesta kengilläsi. Tai kengissäsi. Yhteenvetoja vuoden 2005 sarjakuvista kirjoitan mahdollisuuksien mukaan tammikuussa.

Ei, Katuojassa tartutaan vaihteeksi tärkeisiin ajankohtaisiin aiheisiin: BBC:n mukaan futissupertähti Ronaldinho tekee debyyttinsä sarjakuvahahmona. Ronaldinho-sarjakuvaa piirtää brasilialainen Maurício de Sousa. En tiedä Brasilian sarjakuvakentästä mitään, mutta webbilähteiden mukaan De Sousan tuotantoon kuuluu Turma da Mônica -sarjakuva, jonkinlainen Brasilian Tenavat. Mies on myös vuosikymmeniä piirtänyt veteraani ja ilmeisesti maansa suosituimpia tekijöitä. Jos kuvittelemme Juba Tuomolan piirtämässä Kimi Räikkönen -sarjakuvaa, saamme ehkä jonkinlaisen käsityksen Ronaldinho-sarjakuvan suhteellisesta kulttuurillisesta painoarvosta. Lisäksi ajatus Tuomolan Kimi-sarjakuvasta on jollain perverssillä tasolla hirvittävän viihdyttävä.

Jalkapallo sarjakuvan aiheena ei ole mitenkään poikkeuksellinen, onhan kyseessä maailman suosituin urheilulaji. Hieman vanhemmat muistavat Suomenkin lehtipisteissä myydyn Buster-lehden. Buster on alun alkujaan kotoisin perinteisesti jalkapallohullusta Iso-Britanniasta, vaikka ilmestyykin tätä nykyä enää Ruotsissa. Brittiläinen sarjakuvakulttuuri on ollut pitkään flegmaattista. Harrastajat lukevat yhdysvaltalaisten kustantajien sarjakuvia, nimekkäimmät tekijät pakenevat ulkomaisille markkinoille ja lehtikioskeissa myydään lähinnä paria antologiajulkaisua.

Jalkapallon kiinnostavuus aiheena päihittää kuitenkin yleisen apatian sarjakuvaa kohtaan. The Sun -tabloidilehden julkaisema The Striker -sarjakuva on ollut pitkään merkittävän suosittu. Sanomalehtisarjakuvaksi Pete Nashin luoma Striker on poikkeuksellinen siinä, että se ei yritäkään olla kaikenikäisille soveltuva vitsisarjakuva. Striker on jatkuvajuoninen saippuaooppera, joka on suunnattu teini-ikäisille ja vanhemmille. Se on toteutettu tökerön oloisella 3d-grafiikalla ja tarinat vaikuttavat koko lailla raflaavilta. Ei The Sunin lukijakunta olisikaan perinteisesti tunnettu hyvästä maustaan. Katkelma Wikipedian Striker-artikkelin juonireferaatista:

“Shortly after Nick joined the club, another striker, Gary Lewis decided that Nick was a threat to him, and arranged for him to be falsely accused of statutory rape. Lewis’ plan came undone when the accusing girl proved herself to be mentally unstable at the trial and claimed to have slept with a whole host of First Division players.”

Ei kyllä Rip Kirbyssä tällaista koskaan! The Strikeria olisi vaikea kuvitella suomalaisen lehden sivuille, Iltalehti ja tietyt Aller Median julkaisut ehkä pois lukien.

Park yritti vuonna 2003 siirtää Strikerin The Sunin sivuilta omaksi lehdekseen mittavan mainoskampanjan saattelemana. Lehti ilmestyi toista vuotta, ennen kuin se lopetettiin kannattamattomana ja Striker palasi The Sunin sivuille. Siltikin, yli vuosi läntisen maailman kenties sarjakuvavihamielisimmillä markkinoilla on urhoollinen suoritus, varsinkin sarjakuvalta, joka ei sovellu lapsille.

Lukemalla paljon sarjakuvaa voi sairastua tiettyyn likinäköisyyteen. Perspektiivin vuoksi on toisinaan nostettava Strikerin kaltaista sarjakuvaa, ja todettava todellisen suuren yleisön olevan jossain aivan muualla kuin sarjakuvaharrastajissa. Suurin osa Strikerin lukijoista ei tule koskaan hakeutumaan muun sarjakuvan pariin. Ja miksi hakeutuisivatkaan? Striker ja Ronaldinho-sarjakuva kertovat jalkapallosta. Niistä ollaan kiinnostuneita niiden aiheen takia, ei siksi että ne olisivat sarjakuvia.

Sangen terve asenne, lopulta.

.

Skotlantilainen Sunday Herald kertoo Mark Millarin seuraavasta sarjakuvaprojektista, nimeltään 1985. Jutun asiasisältö koostuu lähinnä siitä, että paikallisen kustantajan vanhat julkaisut Jackie ja Patches ovat innoittaneet Millarin herättämään henkiin valokuvista koostetun sarjakuvan. Eli fumetin. Tai siis fotonovellan. Inhotulla lapsella on jokunen nimi.

Tämä ei kuitenkaan riittäisi kohottamaan Millarin profiilia kaukaisen Hollywoodin merkkihenkilöiden silmissä, joten tuttuun tapaansa kirjoittaja Senay Boztas on hieman… värittänyt tarinaa. Jutun mukaan Millarin vallankumouksellista luomusta kuvataan sadan näyttelijän voimin aidoilla kuvauspaikoilla, vartavasten luoduissa lavasteissa ja lopputulosta ryyditetään tietokonetehostein — mikä voi itse asiassa kaikki hyvinkin pitää paikkansa — miljoonien dollareiden budjetilla — mikä kuulostaa jo vähän todellisuuden luovalta tulkitsemiselta.

Mutta ehkä olen turhan skeptinen. Miksi Marvel ei sijoittaisi rohkeasti Millarin projektiin, onhan hän yksi alan ansioituneimmista ideaniskijöistä. Katsotaan vaikka tämän lehtijutun listaa hänen saavutuksistaan: Loi Teräsmiehen uudelleen neuvostosankariksi! Aivan, se oli se Elseworlds-tarina Punatähden poika. Loi homosupersankarit The Authorityssa! Aivan, Apollon ja Midnighterin. Anteeksi? Eivät olleet ensimmäiset? No, ehkä tulkitsin lauseen väärin. Loi The Authorityn homosuper… Kuka? Warren Ellis? Stormwatchissa? No, kuitenkin. Toi uskonnon sarjakuviin Chosenilla… Hei, mikä nyt noin naurattaa?

Yksi paikkansapitävä tieto jutussa on se, että Universal suunnittelee elokuvaa Millarin kirjoittamasta Wantedista. Siitä kaavaillaan venäläisen kauhufantasian, Nightwatchin ohjaajan Timur Bekmambetovin ensimmäistä englanninkielistä projektia. Nyt vain elokuvan alkuteksteihin tarvittaisiin vielä joku nimi, jonka yleisö tunnistaa, ja ehkä jopa osaa lausua. Millar pitkään juonitteli pääosaan Eminemiä, jonka näköiseksi hahmo oli sarjakuvassa piirretty. Millarin kavereiden kirjoittamat lehtijutut, joissa Eminemin kerrotaan tehneen kaikkea epätodellista Millarin suosikkisarjakuvakaupassa shoppailusta Wantedin pääosanesittäjäksi suostumiseen, eivät jostain kumman syystä tehneet haaveista totta. Mutta ehkä hieman hienovaraisempi lähestymistapa auttaisi.

Although this new photographed format has the potential for more tie-ins with films, Millar says the first crop of actors are all unknowns, in order not to date the book or attach it too firmly to their future characters.

“This year’s hot star is yesterday’s Heath Ledger, and I wanted this book to be in hardback forever, charming and timeless,” he said.

Minulla on hieman vaikeuksia ymmärtää Millarin ajatuksenkulkua tuossa sitaatissa. Hetkinen. “Heath Ledger teki comebackin, ja haluan kirjani olevan viehättävä ja ajaton.” “Heath Ledger oli jo unohdettu, ja haluan kirjani olevan kovakantinen.” “Heath Ledger on Golden Globe -ehdokas… ja mainitsemalla hänen nimensä haastattelussani saan hänet esiintymään elokuvassani.”

Tagit: elokuva, Linkit, Mark Millar.

QUESTIONABLE CONTENT
Jeph Jacques
Webbisarjakuva

Kun huomaa elävänsä kiinnostavampaa elämää kuin lukemansa sarjakuvan hahmot, kannattaakohan harkita uudelleen, mitä lukee? Jeph Jacquesin QUESTIONABLE CONTENT herättää tämänkaltaisia kysymyksiä.

Jacquesin webbisarjakuvan keskiössä on joukko nuoria aikuisia, jotka työskentelevät tai muuten vaan istuvat kahvilassa, puhuvat rock-musiikista ja vatvovat jäävuoren nopeudella eteneviä ihmissuhdekuvioitaan. Mukana on tietysti markkinoitava maskottihahmo, pikkurobotti Pintsize, jonka tehtävä on heittää non-sequitur-kommentteja ja käyttäytyä typerästi, jotta sarjassa olisi vitsejä kun Jacquesin ihmishahmot keskittyvät vellomaan ihmissuhdesopassaan. Sarja ilmestyy joka arkipäivä. Arkistossa on jo yli 500 strippiä.

Jacquesin piirrostyyli on kehittynyt sarjan kahden vuoden historian aikana merkittävästi. Vaikka hänen tietokoneistettua viivaansa onkin nyt miellyttävämpi katsoa, on hänen kerrontansa edelleen tylsää. Liian monessa ruudussa ei ole muuta kuin tarpeetonta siirtymää, kun hahmot kävelevät ovista ja moikkailevat toisiaan.

Questionable Contentin vahvuus on juuri mainittu ihmissuhdesaippua, joka etenee verkkaisesti ja aiheuttaa toisinaan hyväksyviä hymähdyksiä. Erityisen hauska se ei ole, mutta paikoin tarkkanäköinen hahmoja kuvatessaan. Sikäli on sääli, ettei Jacques tunnu uskaltavan kirjoitaa kovinkaan raflaavia juonenkäänteitä.

Syynä tähän tuntuu olevan se, että Jacques pitää hahmoistaan. Vioistaan huolimatta hän esittää ne sympaattisessa valossa, samastumiskohteina lukijoille. Jos minä haluan läimäyttää niitä kaikkia kasvoille, Jacques ei liene täysin onnistunut tavoitteissaan. Jacques pitää hahmoistaan liikaa; hän kohtelee niitä silkkihansikkain. Hiljattain nähty tarinakokonaisuus päähenkilö Fayen menneisyyden traumoista latistuu, kun Jacques alleviivaa hahmonsa tuntoja sekä kaiken lisäksi säälii Fayeta omissa kommenteissaan.

(Sitä paitsi, en voi olla nauramatta tämän stripin viimeiselle ruudulle. Ääniefektin väritys ja asettelu muistuttavat erehdyttävästi yläasteen ATK-tunnin harjoitustöitä.)

Jacques on minua vuoden nuorempi, mutta silti hänen sarjakuvansa on selkeä X-sukupolven tuote. Questionable Contentin parikymppiset tyhjäntoimittajat puhuvat joutavia pop-kulttuurista niin kuin vuosi olisi 1992 jälleen. Aidon kokemisen sijaan sarjan hahmot puhuvat kokemisesta. Hahmot puhuvat rockista, mutta eivät koskaan käy keikoilla. Hahmot puhuvat seksistä, mutta eivät juuri harrasta sitä.

Rockin ja ihmissuhteiden ympärillä pyöriväksi sarjakuvaksi Questionable Content onkin merkillisen frigidi; sarjakuva, jonka pallit on leikattu. Alatyylisiä vitsejä kyllä heitellään, mutta Jacquesin sarjan päähenkilöt ovat juuttuneet jonkinlaiseen neuroottiseen selibaattiin.

Questionable Contentissa ei haise hiki eikä siemenneste. Se on seksiä ja rokkia samalla tavalla, kuin poikabändit: turvallisen androgyynisti. Vaikka Jacques on ikäiseni, hän tuntuu piirtävän sarjakuvaa lapsille – tai keskenkasvuisille.

SUOSITUS: Luettuani Qustionable Contentin arkistot läpi, huomasin paikoin turhautuvani ja jopa ärtyväni sarjakuvasta. Sääli vaan, ettei se ole lainkaan tarkoituksellista. Potentiaalisesti kelvollisen ihmissuhdesarjakuvan kohtaloksi koituvat flegmaattinen juonenkuljetus niin kuvan kuin tekstinkin tasolla sekä tekijän varovaisuus, haluttomuus muuttaa sarjan turvallista status quota.

Tagit: nettisarjakuva.

Tilaan

CHRONICLES OF CONAN VOLUME 10: WHEN GIANTS WALK THE EARTH AND OTHER STORIES TPB / Roy Thomas / John Buscema, Howard Chaykin & Co.
Klassikko-Conanien uudelleenjulkaisut jatkuvat. Nämä tarinat on nähty suomeksi vuosina ’86 ja ’93, mutta bonuksena pitäisi mukana olla jälleen Roy Thomasin muisteloita sarjakuvien teosta.

SUPERMAN ADVENTURES VOL. 3: LAST SON OF KRYPTON / Mark Millar & David Michelinie / Aluir Amancio, Neil Vokes & Co.
SUPERMAN ADVENTURES VOL. 4: THE MAN OF STEEL / Mark Millar, Evan Dorkin & Sarah Dyer / Aluir Manncio, Bret Blevins & Terry Austin
Kyllä, huhu on totta: Mark Millar osaa kirjoittaa sarjakuvia. Kahden edellisen pokkarin perusteella totean, että näissä Teräsmies-animaation pohjalta tehdyissä sarjakuvissa Millarin tyypilliset ylilyönnit loistavat poissaolollaan. Välillä asenne on melkeinpä nenäkäs, mutta koko ajan viihdyttävä.

KID ETERNITY TP / Grant Morrison / Duncan Fegredo
Tämä on jotain obskuuria Morrison-matskua 15 vuoden takaa. Pakko-ostos siis!

PUNISHER MAX VOL. 2 HC / Garth Ennis / Dougie Braithwaite & Leandro Fernandez
Ensimmäinen kovakantinen Punisher MAX oli kovaa kamaa, ja turvallinen sijoitus.

AVENGERS: GALACTIC STORM VOL. 1 TPB / Bob Harras, Tom DeFalco & Co. / Greg Capullo, Steve Epting & Co.
Käsittääkseni tämä on jonkinlainen reaktio Persianlahden sotaan, a.k.a. Operaatio Aavikkomyrskyyn. Käytännössä kyseessä on kuitenkin esimerkki 90-luvun pahamaineisesti rönsyilevistä crossovereista. Tulossa on vielä Vol. 2, jotta koko roska saadaan esitettyä. Mitä voin sanoa; olen utelias.

ESSENTIAL PETER PARKER, THE SPECTACULAR SPIDER-MAN VOL. 2 TPB / Bill Mantlo, Tom DeFalco & Co. / Jim Mooney, Frank Springer & Co.
Itse asiassa en ole vielä ehtinyt lukemaan ensimmäistäkään Spectacular-Essua, mutta katson velvollisuudekseni täydentää kirjastoani tälläkin opuksella. Nämä Spectacular Spider-Manin alkupuolen numerot jätettiin suurimmalta osin julkaisematta Suomen Hämähäkkimiehessä 80-luvulla.

Tilaisin, mutta…

MARVEL MONSTERS HC / Steve Niles, Eric Powell & Co. / Duncan Fegredo, Eric Powell & Co.
Tässä on mukana Goonin tekijä Eric Powell, joten luotan siihen, että Otto ostaa tämän, niin voin lainata sen sitten häneltä. Tai sitten vain odotan pehmeäkantista versiota.

HOUSE OF M TPB / Brian Michael Bendis / Olivier Coipel
Se toinen tämän vuoden suurista supersankarisekoiluista, anteeksi, -seikkailuista. Olen tietenkin utelias… mutta luulenpa, ettei minun ole tarpeen ostaa tätä.

No en taatusti tilaa!

CSI: NY — BLOODY MURDER TPB / Max Allan Collins / J.K. Woodward & Steven Perkins
Max Allan Collins kirjoittaa hyviä rikostarinoita. Vaikka ei olisi ikinä lukenut esimerkiksi Collinsin Road to Perditionia, tämän voi päätellä siitä, että Collins ei ole kirjoittanut CSI-televisiosarjojen jaksoja. Hän on kirjoittanut CSI-romaaneja ja CSI-videopelejä, mutta ei jaksoja CSI-televisiosarjoihin. Koska CSI-televisiosarjat ovat kauheaa roskaa. Ja vaikka Max Allan Collins kirjoittaa hyviä rikostarinoita, en aio koskea pitkällä tikullakaan mihinkään CSI-tuotteeseen.

Lähteet:
Comic Book Resources

• Marvel
• DC
• Image

Comics Continuum:

• Dark Horse
• IDW Publishing

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.