Katuoja

“The fanbase for superhero comics in this day and age tends to be a devolved group clinging to degrading psychosexual power fantasies that take them away from their daily powerlessness. White males on the sidelines of society who are attached to juvenile escapades and repetitive, stunted storytelling.”
– Devin Faraci, C.H.U.D, 15.2.2009

Batman, senkin sonni. Lisää tähän oma “Bat-voide” -vitsisi.

Otto Sinisalo: Ajattelen Batmania joka päivä. Kaikista alentavista psykoseksuaalisista voimafantasioistani Batman on suosikkini. Batman on mahtava. Batman on kaveri, jonka ainoa supervoima on se, että hänen vanhempansa ovat kuolleet. Silti Batman pieksee kaikkivoipia avaruusjumalia, on maailman paras etsivä ja kovin naistenmies. Batman on Sherlock Holmes, James Bond, kapteeni Kirk ja Jumala yhdessä miehessä. Batman on, yksinkertaisesti muotoiltuna, maailman paras fiktiivinen hahmo. Tai olkoon, ei olla nuivia: Batman on maailman paras hahmo.

Joskus toivoisin, että olisin Batman. Tai edes Robin. Ei Jason Todd kuitenkaan. Hän on ääliö.

Grant Morrison on puolestaan yksi parhaita koskaan eläneitä sarjakuvakäsikirjoittajia. Monipuolinen kirjoittaja muistetaan muun muassa happoisesta THE INVISIBLES -saagastaan sekä pitkästä rupeamastaan NEW X-MEN -lehdessä. Morrison on myös kirjoittaja, joka ymmärtää näiden psykoseksuaalisten voimafantasioiden päälle. Hänen supersankaritarinansa, ehkä parhaana esimerkkinä riemastuttava All-Star Superman, eivät ole olleet turvallisesti ironisen etäännytettyjä tai parodisia, vaan sekä vilpittömän innostuneita tulkintoja että parhaimmillaan koko genreä uudistavia merkkiteoksia. Morrison todistettavasti rakastaa supersankareita ja sitä kautta myös Batmania.

Alan paras kirjoittaja kohtaa genren suosituimman hahmon: minun näkökulmastani täältä yhteiskunnan laitamilta oli täysin anteeksi annettavaa ajatella, että Grant Morrisonin Batman olisi ollut merkittävin teos länsimaisen kulttuurin historiassa, kun Morrisonin ilmoitettiin aloittavan Batman-lehden kirjoittajana vuonna 2006. Lisäksi Morrison oli kirjoittanut ikimuistoisen jäänviileän tulkinnan Batmanista JLA-sarjakuvaansa 90-luvulla. (Tässä vaiheessa olin ilmeisen tietoisesti unohtanut myöskin 90-luvulla ilmestyneen Morrisonin ja Dave McKeanin Batman-albumi ARKHAM ASYLUMIN, jossa laahaava juoni yhdistyi paikoin läpitunkemattomaan kuvitukseen.)

Sarjan saamasta kritiikistä päätellen Morrisonin Batman ei yltänyt erityisiin sfrääreihin. Varsinkin sarjan loppua on kehuttu juosten kustuksi ja käsittämättömäksi.

Katuojassa perehdytään nyt Morrisonin Batman-sarjakuviin useamman artikkelin ajan. Luemme Batman-albumit BATMAN & SON, THE BLACK GLOVE ja BATMAN R.I.P ja katsomme, mikä oikein meni vikaan.

Seuraani artikkelisarjan ajaksi liittyy Internetin välityksellä, suoraan Tampereelta, kustannustoimittaja ja piirtäjä Jouko Ruokosenmäki. Jouko, kertoisitko aluksi Batmania kohtaan tuntemistasi psykoseksuaalisista tunteista?

Jouko Ruokosenmäki: Kiitoksia, Otto! Tuo Faracin sitaatti päätyi muuten omienkin silmieni eteen tänään netissä vieraillessani, pitäisi varmaan lukea koko artikkeli jossakin vaiheessa. Miekkonen, jonka mielestä uudet IHMENELOSET-elokuvat ovat olleet onnistuneempia kuin BATMAN BEGINS, on eittämättä juuri oikea taho kertomaan minulle keskenkasvuisista voimafantasioista!

Mitä itseeni tulee, minä olen digannut Batmania aina. No, jos en nyt ennen syntymääni, ainakin kauan ennen kuin edes tiesin, että hahmo on sarjakuvasankari. Nelivuotiaana lahjaksi saamani Batman-pelikortit vakuuttivat minut siitä, että tuo harmaaseen ja siniseen asuun pukeutunut mies (kuten myös muut pakan hahmot, erityisesti Jokeri, joka syystä tai toisesta oli piirretty kääpiöksi) olivat mahdollisesti hienoin juttu, mitä missään on ikinä ollut. Kun sitten yhdeksänvuotiaana viimein sain kätösiini Lepakkomies-sarjakuvalehden, saatoin todeta, että näinhän se tosiaankin on. Värikkäiden huligaanien kansoittama Gotham City oli kaupungeista parhain, ja sen asukkien kummalliset maniat ja roistojen toimintatavat (alkuaikoina olin varsin otettu Signaalimiehestä!) ohjasivat omatkin ajatukset mielenkiintoisemmille laduille kuin vanhat tutut Tintit tahi Ankat.

Signaalimiehen kuolettavuus oli todella vähäinen 15 vuotta sitten.

Batmanissa tiivistyi kaikki sarjakuvan ja mielikuvituksen mahtavuus! Samaa mieltä olen edelleen, luettuani n. 99% kaikista Batman-sarjakuvista, jotka on 70-luvun alun jälkeen julkaistu. Näistä sarjoista osa on parempia, osa huonompia, mutta lähes poikkeuksetta kaikki Batman-sarjisten parissa työskennelleet immeiset ovat ylittäneet aiemmat (ja usein myös myöhemmät) saavutuksensa, joten luonnollisesti minäkin olin varovaisen innoissani, kun kuulin Morrisonin ryhtyvän sarjan vakikirjailijaksi. Tähän väliin lienee syytä mainita, että minulle Morrisonista tulee aina ensimmäisenä mieleen TUHOPARTIO. En tiedä miksi, ehkä sen vuoksi, että tuo sarja tutustutti minut ukon tuotantoon. Tai ehkä se vain tiivistää kaikista mukavimmalla tavalla Grantin sarjakuvalliset ansiot? Joka tapauksessa, minusta Morrison on aina ollut vahvimmillaan kirjoittaessaan Vertigon sarjoja (joko omia luomuksiaan tahi sitten muiden keksintöjä), ja tuumasin, ettei hänellä varmaan Batmanin kanssa tule olemaan samaa vapautta kuin vaikkapa Animal Manissa tai Filthissä. Toiveeni eivät siis ehkä olleet aivan yhtä korkealla kuin sinun, Otto… mutta monin tavoin Morrison onnistui ylittämään tai ainakin kiertämään odotukseni.

Aluksihan Morrison uhosi palauttavansa sarjakuvien sivuille 70-luvun karvarintaisen, naisia kaatavan sekä ennenkaikkea elämänmyönteisen Batmanin, ja kun kuvittajaksikin oli valittu Andy Kubert, varauduin jonkinasteiseen kepeämpään O’Neil/Adams -henkiseen tulkintaan. Ja ensimmäinen tarinakokonaisuus, neliosainen BATMAN & SON, vastasi minusta melko lailla tätä mielikuvaa…

SEURAAVAKSI: Batman & Son!

Tagit: Batman, DC, Grant Morrison.

Olen tuottanut sisältöä. Arvioini Neverwhere-sarjakuvasta, tai tarkemmin “Neil Gaimanin Neverwhere” -sarjakuvasta, käsikirjoittajanaan Mike Carey, on luettavissa ilmaiseksi Lumonetin sivuilta.

Gaiman on kiinnostava kirjoittaja, mutta monin tavoin ongelmallinen. Olen nauttinut Gaimanin Miraclemanista ja tarpeettoman harvoin muistetusta Mr. Punch -sarjakuvasta sekä tietysti Sandmanista, joskin vain osittain. Gaimanin tuotanto ei kuitenkaan ole niinkään epätasaista, mutta tasapaksua. Gaiman lasketaan sarjakuvakirjoittajien mestariluokkaan, mutta Sandmanin parhaiden osien ohella hän ei lopulta ole tuottanut mitään ikimuistoista. Hänen viimeisimmät sarjakuvansa, Marvelin julkaisemat 1602 ja Ikuiset saivat välttäviä arvioita eivätkä lopulta olleet edes kummoisia myyntimenestyksiä.

Kenties Gaiman on jäänyt Sandmanilla luomansa maineen vangiksi. Häneltä odotetaan uutta, vastaavantasoista teosta, mutta englanninkielisen sarjakuvien tärkeimpiin lukeutuvan sarjakuvan jälkeen on vaikea ylittää itsensä. Katsokaa vaikka Art Spiegelmania.

Tagit: Linkit.

9.53 Välineet on kasattu ja kaikki on valmista urakan aloittamiseen.

10.54 Olen kirjoittanut juonen ja tehnyt sivujaon. Jäljellä on 23 tuntia 24 sivun piirtämiseen, mutta koska minulla on nyt hyvä käsitys siitä, mitä kokonaisuus sisältää, pystyn rytmittämään työskentelyä järkevästi. Kaikki yhden ruudun sivut ovat etukäteen suunniteltuja…

11.44 Ensimmäinen sivu on valmis. Tein pienen lyijykynäluonnoksen ja sen jälkeen lopullisen sivun suoraan siveltimellä ja tussikynällä.

12.51 Toisen sivun tekemiseen meni hieman enemmän aikaa. Tahtia täytyy saada vähän kiristettyä.

13.52 Kolmas sivu valmis. Vielä ei ole aikataulu kiristynyt. Ehkä seuraavalla sivulla.

14.18 Onnistuihan se. Tällainen pullistelukuva syntyy vanhalla rutiinilla…

15.04 Viides sivu oli taas helpohko, ja olen melkein saanut kirittyä kiinni juonen laatimiseen kuluneen tunnin. Nyt vain pitäisi saada otettua vähän etumatkaa, niin että ehtisin välillä lepäämäänkin.

16.50 Kuudennen sivun piirtämiseen meni paljon kauemmin kuin oli tarkoitus, ja siinä vaiheessa kun pääsin tekstaamisvaiheeseen, olin ehtinyt unohtaa jotain oleellista: Kielen, jolla kirjoitin sarjakuvaa. Jouduin peittämään valkoisella pari puhekuplaa, ja sillä aikaa kun odottelin värin kuivumista, piirsin seitsemännen sivun. Olin alunperinkin suunnitellut sen yksiruutuiseksi, mutta tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että joudun karsimaan joidenkin sivujen ruutumäärää.

17.36 Kahdeksas sivu valmis. Nyt alan pikku hiljaa päästä aikataulun edelle. Ja piirtäminenkin alkaa sujua vähitellen…

18.47 Yhdeksäs sivu tuotti vaikeuksia. Etumatka kuroutui umpeen vähän.

19.41 Kymmenes sivu valmis. Pakko päästä pian piirtämään taas tappelukohtausta!

20.37 Yhdestoista sivu valmis. Saattaa olla, että kaikissa lopuissa sivuissa on joko yksi tai kolme ruutua…

21.26 Puolessavälissä! Ja jopa puoli tuntia edellä aikataulusta! Ampukaa minut nyt.

22.20 Kolmastoista sivu tuli valmiiksi nopeasti, mutta etuaika tärvääntyi suurelta osin syömiseen.

22.56 Neljästoista sivu on valmis tunnin etuajassa. Nyt alkaa tuntua, että tämä voi oikeasti onnistua.

23.23 Saman ruutujaon toistaminen alkoi tuntua nololta, joten keksin laittaa ne kolme ruutua tällä kertaa pystysuoraan. Tämän ratkaisun ansiosta viidestoista sivu oli myös erittäin nopea piirtää.

23.55 Irrottelu jatkuu kuudennellatoista sivulla. Jätin tarinan jälkipuoliskon aika löyhäksi sivujaossa, joten tällaisiin ratkaisuihin on aika hyvin varaa nyt. Olisi hyvä päästä aikataulusta reilusti edelle ennen kahta viimeistä sivua, jotka tulevat olemaan aika hankalia, puhumattakaan siitä, että tekee mieli päästä nukkumaan…

00.28 Seitsemästoista sivu valmis. Tästä alkaa viimeisen kolmanneksen ylämäki.

01.26 Kahdeksastoista sivu valmis. Pitkästä aikaa enemmän kuin kolme ruutua sivulla.

02.17 Yhdeksästoista sivu ja jälleen vain kolme ruutua.

03.04 Kaksikymmentä sivua ja meno alkaa hyytyä. Hirveästi ei kuitenkaan nukuta. Olisi kolme tuntia ylimääräistä aikaa, mutta en ole varma, olisiko pienistä nokosista apua vai menettäisikö siinä vain tuntuman.

04.14 Kaksikymmentäyksi sivua ja musteet pitkin mäkiä. Muutama jo skannattu sivu tahriintui, mutta en aio laskea niiden putsaamista mukaan suoritukseen!

06.02 Kaksikymmentäkaksi sivua ja väsyttää kovasti. Tässä vaiheessa ei enää paljon huolestuta, etten ehtisi saada sarjista valmiiksi, joten pidän reippaita taukoja sivujen välissä.

07.00 Toiseksi viimeinen sivu valmis. Nyt jännittää.

08.09 Sarjakuva on valmis. Etukäteen ajattelin, että jos viimeisen sivun valmistuttua jää aikaa, voisin vielä ehostaa aiempia sivuja. Mutta nukuttaa ihan liikaa. That’s all, folks!

.

DC-SPESIAALI: BATMAN – ETSIVÄ 27

Egmont kustannus Oy

Michael Uslan, Peter Snejbjerg

100 sivua, värillinen

Tervetuloa Katuojaan. Tällä kertaa tehdään trippi vaihtoehtomenneisyyteen Batmanin kanssa. Arviossa on JUONIPALJASTUKSIA.

Tai ei oikeastaan Batmanin, vaan Bruce Waynen kanssa. DC-SPESIAALIN Elseworlds-tarinassa Wayne ei ota Batmanin manttelia harteilleen, koska inspiraation antava lepakko mäjähtää kartanon ikkunaan, kun Bruce on avaamassa ovea vieraalle. Ei, en pilaile.

Tämä ei onneksi ole kuitenkaan ole tarinan kantava idea vaan yksi näppäristä pääsiäismunista, joita kirjoittaja Michael Uslan on tarinaan piilottanut. ETSIVÄ 27 on DC-maailman hahmoja hyödyntävä historiallinen fantasia, jossa etsivien salaseura yrittää estää katkerien etelävaltiolaisten 75 vuotta hautoneen salajuonen.

Amerikkaan oppivuosiltaan palaava Bruce Wayne värvätään salaseuran etsiväksi numero 27. Kyseessä on viittaus Detective Comics -lehden numeroon 27, jossa Batman teki ensiesiintymisensä. Tarinan pääosa sijoittuukin vuoteen 1939, jolloin myös Batman-hahmo teki ensiesiintymisensä. Pääsiäismunia, kuten mainitsin.

Kirjoittaja Michael Uslan on työskennellyt animaatio-Batmanin parissa, joten hahmon mytologia on Uslanille tuttua. Hän poimiikin perus-Batmanista tuttuja hahmoja ja sekoittaa niitä hilpeästi historiallisten henkilöiden kanssa. Sarjakuvassa vilahtavat muun muassa Jokeri, Teräsmies, Sigmund Freud ja Babe Ruth! Cameoista huolimatta supersankarielementit on häivytetty taustalle ja kokonaisuus on viehättävän nostalgisessa hengessä liikkuva mysteeritarina.

Kuvituksesta vastaan muun muassa Books of Magickia ja Starmania kuvittanut tanskalainen Peter Snejbjerg. Hän on yksi näitä suuren mainstream-suosion kynnyksellä pitkään viihtyneitä kuvittajia, joiden suuri läpimurtoteos antaa odottaa itseään. Pidän kuitenkin Snejbjergin tyylistä. Hän käyttää vahvaa, pyöreää viivaa sekä voimakkaita varjostuksia, jotka tekevät kuvista tunnelmallisia. Hän liioittelee hahmojen kasvonpiirteitä hauskasti ja onnistuu elävöittämään tarinan humoristisempia hetkiä. En ole pitänyt humoristisuutta koskaan Snejbjergin vahvana puolena, mutta Etsivä 27:ssa hän onnistuu hauskuttamaan hyvin. Piirtäjä on erityisen ajankohtainen, koska hän on saapumassa Helsingin sarjakuvafestivaaleille syyskuussa. Tämä lienee osasyynä siihen, miksi Egmont keskeytti yhden numeron ajaksi DC-spesiaalin jatkuvat sarjat.

Vertailu toiseen tuttuja hahmoja ja historiallista epookkia sekoittavaan sarjakuvaan, Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liigaan lienee välttämätöntä. Etsivä 27 on viihdyttävä mutta lopulta melko yhdentekevä tarina, jossa ei ole mitään lainkaan niin ravistelevaa kuin Liigan inhimillinen, raadollinen ydin. Siinä missä Liigassa pääsiäismunat ja viittaukset historiaan ja fiktioon ovat selkeästi toissijaista maustetta, Uslan näyttää viehtyneen näiden erilaisten viittausten viljelemiseen. Ne ovat toki hauskoja, mutta eivät anna tarinaan mitään niin paljon että niiden suoranainen ryöstöviljely olisi perusteltua.

Uslan on pätevä tarinankertoja, mutta pidempään tarkasteltaessa tarinan runkona toimivasta mysteerijuonesta paljastuu aukkoja. Onko salaliittolaisten 75 vuotta kehittämä juoni todellakin vain päästää myrkkykaasua Pohjoisen suurkaupunkeihin? Hienoinen antikliimaksi. Ja jos näin, miksi naurettavan monimutkainen suunnitelma piilottaa myrkky pesäpallo-ottelun palloihin? Miksi salaliittolaiset ovat itse paikalla? Haluavatko he kuolla? Ja jos he ovat itse paikalla, miksi he eivät vain kanna myrkkytölkkiä otteluun ja avaa sitä? Uslan kirjoittaa näyttäviä ja dramaattisia tilanteita juonen johdonmukaisuuden kustannuksella. Etsivätarinassa tämä on melko vakava rike.

SUOSITUS: Juonen epäloogisuudesta huolimatta Etsivä 27 on viihdyttävä mysteeritarina, jossa tavoiteltu nostalginen henki on saavutettu hyvin niin tarinan kuin kuvituksenkin osalta.

Tagit: DC.