Barack Obama on suurmies
19.11.2008 - 23:22 / Rami Rautkorpi.
Tämä olisi varmaan sopivan arvokas loppuhuipentuma Barack Obama -teemaisten merkintöjeni sarjalle.
VesaK linkitti kommentissaan aiempaan Obama-merkintääni Sinfest-nettisarjakuvan jakson, jossa Obama visioidaan mustien supersankarien historian mullistajana. Sinfest on ihan siististi piirretty sarjis, ja en millään tavalla halua väheksyä sen tekijän taitoja, mutta tuon jakson kakkosruudussa on jotain aika hassua.
Ehkäpä – toivottavasti – huomaatte sen, mutta ette välttämättä osaa sanoa, mikä siinä on vikana. Ongelma on nimittäin perspektiivissä, vaikka se ehkä näyttääkin jokseenkin asiallisesti piirretyltä yhden pakopisteen perspektiiviltä. En suosittele perspektiivistä nitkuttamista silloin, kun mittaustarkkuus ei riitä osoittamaan kiistatta, että asetelma on virheellinen. Tässä tapauksessa virhe on kuitenkin sitä mittaluokkaa, että sen pystyy helposti demonstroimaan.
Perspektiivi on piirretty vapaalla kädellä, mutta taulujen reunojen perusteella olen hahmotellut kuvaan horisontin summittaisen sijainnin. Horisontti on itse asiassa sen vaakasuuntaisen tason kuva, jossa katselupiste sijaitsee. Tämä tarkoittaa, että kaikki pisteet, jotka horisontti leikkaa kuvassa, ovat fyysisesti samalla korkeudella.
On helppo todeta, että tämän perusteella taulujen alareunat ovat hieman Obaman pohkeiden puolivälin alapuolella. Tämä itsessään ei ole välttämättä mitenkään outoa. Sen lisäksi voidaan kuitenkin arvioida, että käytävän katon korkeus on n. 2,5 kertaa taulujen alareunan korkeus. Pelkästään kuvassa näkyvä osuus Obaman jaloista on tätä mittaluokkaa.
Toisin sanoen Barack Obaman täytyy olla monta kertaa käytävän korkeutta pidempi. Tiedän kyllä, että sankarillisten hahmojen mittasuhteita kuuluukin hieman liioitella, mutta nyt on Obamamania viety kyllä vähän liian pitkälle.
May-tädin kuva paahtoleivässä
18.11.2008 - 23:18 / Rami Rautkorpi.
Olen muutaman kerran sanonut vain puoliksi piloillani, että Teräsmies on uskontoni. Siinä on kaikki oikean uskonnon hyvät puolet – pompöösiä kuva- ja säveltaidetta (Alex Ross, John Williams), kohtuuttomista moraalisista ihanteista johtuva pohjaton riittämättömyyden tuntu – eikä yhtään niistä huonoista – ei tarvitse teeskennellä, että se absurdi juttu planeettamme ulkopuolisesta elämänmuodosta, joka lähettää ainoan poikansa pelastamaan ihmiskunnan ihmevoimillaan, on mitään muuta kuin kuvitteellinen tarina (eivätkö ne kaikki ole?).
Mutta jotkut sarjakuvauskovaiset osaavat sittenkin mennä liian pitkälle. Enkä tarkoita vain sitä tavallista fanaattista fanittamista.
Tarkoitan ilmiötä nimeltä pareidolia, jossa ihminen kuvittelee näkevänsä jonkun tärkeän ihmisen tai esineen kuvan jossain epämääräisessä hahmossa. Uskonnolliset hihhulit näkevät Jeesuksen tai Neitsyt Marian kasvoja paahtoleivissä, seinäkaakeleissa ja ikkunoiden valumajäljissä.
Nyt joku hörhö luulee näkevänsä ukkosenjumala Thorin eräässä Hulkin kohtauksessa. Siinä ukkostaa ja salamoi, ja taivaalla muka lentää jossain Thor. Katsokaa itse.
En edes tiedä, mihin siinä on tarkoitus katsoa. Tässä on sentään ympyröity punaisella jonkun hörhön samassa kohtauksessa näkemät Thorin kasvot myrskypilvissä.
Kaikki tämä johtuu siitä, että viimeisimpien Marvel-elokuvien tekijät ovat oikeasti livauttaneet elokuviinsa pieniä kätkettyjä viittauksia.
Ensin kävi ilmi, että Iron Man -elokuvassa voi nähdä Tony Starkin työpajan pöydällä Kapteeni Amerikan kilven. Todella kieroa oli se, että täsmälleen sama otos oli mukana elokuvan trailerissa, mutta siinä versiossa kilpeä ei näy.
Itse en asiaa pannut merkille nähdessäni elokuvan teatterissa, mutta blu-ray-julkaisusta olen voinut tarkistaa, että kyseessä ei todellakaan ole mikään optinen illuusio. Kilpi näkyy selvästi – osiin purettuna, mutta kuitenkin.
Seuraavaksi The Incredible Hulkin ohjaaja Louis Leterrier kertoi, että dvd:llä mukana olevassa elokuvan vaihtoehtoisessa alkukohtauksessa voi nähdä itsensä Kapteeni Amerikan jäätikön sisässä. Tarkistin asian tietenkin heti saatuani blu-rayn käsiini.
Bruce Banner liftaa rekan kyydissä jossain lumisessa pohjolassa, poistuu rekasta, lähtee tarpomaan metsien läpi jäisille vuorille, aikoo ampua itsensä, muuttuu Hulkiksi ja murskaa nyrkeillään jäätikön, joka säpälöityy vyörynä kohti kameraa. Ja sitten jään ihmettelemään mikä se asia olikaan, minkä takia minun oli niin tärkeää katsoa tuo kohtaus.
Ai niin, siinä piti olla Kapteeni Amerikka. Mitä hittoa? Katson jäätikön murtumisen hidastuksella. Katson toisen kerran. En näe mitään Kapteeni Amerikkaa muistuttavaa. Okei, tämä oli jotain huijausta. Haa haa, hyvä vitsi.
No, kävi ilmi että kyllä se Kapteeni Amerikka kuitenkin on siellä. Esimerkiksi /Film on dokumentoinut asian varsin vakuuttavien havaintokuvien kera.
Mutta oikeasti. Se on silti vain haalea töhry, joka näkyy elokuvassa sekunnin murto-osan ajan. Vaikka se onkin laitettu siihen tarkoituksella, se ei silti merkitse mitään. On typerää, että Leterrier mainosti asiaa ikään kuin sillä olisi jotain väliä.
Ja nyt tuollaisten tehosteosaston poikien pikku kujeiden takia skitsofreenikot ovat alkaneet katselemaan supersankarileffoja hidastuksella saadakseen kokea fanipoikien vastineen jumalaisesta ilmestyksestä. Hyvä Stan Lee, varjele meitä palvojiltasi.
Pelastaako Obama sittenkin kaiken?
17.11.2008 - 22:22 / Rami Rautkorpi.
Viime viikolla kommentoin uutista, jonka mukaan Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama keräilee Spider-Man ja Conan the Barbarian -lehtiä. Ivasin kyynisesti ajatusta, että Obaman kiinnostuksella sarjakuvia kohtaan voisi olla sama vaikutus sarjakuvien myyntiin kuin presidentti Kennedyn James Bond -harrastuksella väitetään olleen kyseisen kirjasarjan menestykseen.
Ehkä pessimismini oli kuitenkin aiheetonta. Ehkä tämä pikku-uutinen kanadalaisessa Times Colonistissa on vain alkusoitto suurelle Hämähäkkimies-renessanssille. Uutisessa haastatellaan Victorian kaupungissa sarjakuvakauppaa pyörittävää Gareth Gaudinia, joka kertoo myyvänsä tällä hetkellä 30-35 Spider-Man-lehteä päivässä. Aiemmin hän myi niitä kolme tai neljä viikossa, ja melkein kaikki uudet ostajat ovat maininneet Obaman.
Myynti on siis 70-kertainen.
Tosin Gaudin ei sano, kuinka kauan tämä myyntipiikki on tähän mennessä kestänyt, emmekä tietenkään voi tietää, kuinka kauan se tulee vielä jatkossa kestämään. Ja kyseessä on vain yksi kauppa alueella, jolla on jo aiempia yhteyksiä Hämähäkkimieheen (Todd McFarlane asui ennen läheisessä Maple Bayn kaupungissa). Mutta jos ekstrapoloidaan hurjasti ja oletetaan, että myynti on kasvanut universaalisti samassa suhteessa tuoreimman numeron kohdalla, niin normaaliin n. 70 000 kappaleen myyntiin verrattuna lehtiä menisi kaupaksi n. 4 900 000 kappaletta.
Viisi miljoonaa.
Mikään yksittäinen sarjakuvalehden numero ei ole myynyt Yhdysvalloissa niin paljon sitten 90-luvun spekulaatiomarkkinoiden uusi-ykkösnumero-erikoishologrammipainatus-vaihtoehtokansi-villitysten (Todd McFarlanen Spider-Man #1 myi 2,5 miljoonaa kappaletta vuonna 1990).
Pystyvätkö amerikkalaiset kuluttajat tekemään uuden presidenttinsä johdolla sarjakuvalehdestä taas hittituotteen? Mitä tähän sanoo Puuha-Pete?
(h/t Lurker)
Necrocomicon III kuvina
16.11.2008 - 20:09 / Rami Rautkorpi.









Mustia aukkoja ja ilmestyksiä
14.11.2008 - 9:10 / Rami Rautkorpi.
Zack Snyderin WATCHMEN-elokuvan uusi teatteritraileri on katsottavissa Yahoo! Moviesissa. Kuten on tapana, ensimmäinen teaser-traileri antoi lähinnä vaikutelmia elokuvan maailmasta ja hahmoista, ja tämä ensimmäinen varsinainen traileri pohjustaa elokuvan juonen.
Tai oikeastaan kertoo koko elokuvan juonen, jos tietää mitä katsoo. Nykyäänhän trailerit usein paljastavat liikaa elokuvan juonesta, jopa loppuratkaisun. Tässäkin trailerissa näkyy otos loppuratkaisun kannalta keskeisestä kohtauksesta, mutta katsoja, joka ei ole jo valmiiksi perehtynyt Watchmenin juoneen, ei voi mitenkään tietää, että se on otos loppuratkaisun kannalta keskeisestä kohtauksesta. Tosin tässä tapauksessa kyseessä on pienoinen spoileri juoneen perehtyneillekin.
SPOILERIVAROITUS!
Trailerissa näkyy, kuinka New York tuhoutuu: Keskusräjähdyksen ympärillä Doc Manhattanin energiasormenjälki, vaakasuunnassa laajeneva sininen energiarengas, leikkaa pilvenpiirtäjien halki. Snyder itse asiassa paljasti tämän jo Dark Horizonsin haastattelussa, kun häneltä kysyttiin jättiläiskalmarin puuttumisesta elokuvan koenäytännöissä. Snyderin mukaan kalmaria ei ollut missään vaiheessa mukana hänen käyttämissään käsikirjoitusversioissa.
Snyder luonnehtii löytämäänsä ratkaisua kalmariongelmaan elegantiksi, ja olen taipuvainen allekirjoittamaan tämän kannan. Doc Manhattanin maineen mustaaminen oli koko ajan osa Ozymandiaksen suunnitelmaa. Watchmenin maailma oli ydinsodan partaalla suurelta osin juuri sen takia, että Manhattanin läsnäolo amerikkalaisten puolella oli poistanut meidän maailmamme tunteman kauhun tasapainon. Jos Manhattan kääntyisi amerikkalaisia vastaan tuhoamalla New Yorkin, sillä voisi olla sama vaikutus ihmiskuntaan kuin ulkoavaruuden telepaattisten jättiläiskalmarien hyökkäyksellä, lukuunottamatta niitä pelonsekaisia hysteerisiä naurunpyrskähdyksiä.
Tietenkin Watchmenin kaltaisessa teoksessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja heti kun yhtä asiaa muuttaa, pitää alkaa miettimään sen seurauksia. Olisiko ihmiskunnan yhdistyminen Manhattania vastaan luonnollinen ensireaktio? Mitä jos Neuvostoliitto ottaisikin Manhattanin hyökkäyksen merkkinä siitä, että hän on tajunnut kommunistisen ideologian olevan se oikea ratkaisu, ja Neuvostoliitto käyttäisi tilannetta hyväkseen tuhotakseen koko Yhdysvallat? Mieleeni tulee heti yksi ilmeinen ratkaisu ongelmaan – Snyderin pitää vain tehdä vielä toinen iso muutos Ozymandiaksen suunnitelmaan – mutta ei ole minun asiani esittää ehdotuksia asian korjaamiseksi. Se on Snyderin elokuva, katsotaan mitä hän tekee sen kanssa.
SPOILERIVAROITUS POIS PÄÄLTÄ!
On kuitenkin hassua huomata, että olen niin innoissani Snyderin Watchmenistä siitä huolimatta, että näen helposti monia asioita, jotka hän on selvästi tehnyt väärin: sarjakuvassa ei ole Watchmen-nimistä supersankarijoukkuetta, Watchmen-graffitia ei pitäisi ikinä näyttää kokonaisuudessaan, Sally Jupiterilla on vääränlainen kampaus…
Ehkä näkyvin muutos, sellainen joka selvästi sanoo että tämä on Zack Snyderin elokuva eikä Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuva siirrettynä orjallisesti selluloidille (ikään kuin sellainen olisi mahdollista), on hidastuksien toistuva käyttö. Gibbonsin sarjakuvallinen tyyli Watchmenissä oli hyvin pelkistetty. Gibbons ei käyttänyt lainkaan liikettä korostavia sarjakuvallisia tehokeinoja kuten vauhtiviivoja, yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Kun Ozymandias sieppaa luodin ilmasta.
Saman vaikutuksen aikaansaamiseksi tuossa kohtauksessa Snyderin olisi pitänyt välttää hidastuksia kaikkialla muualla elokuvassa. Mutta 300:n jälkeen hidastukset – ja erityisesti liukuva siirtyminen normaalinopeuden ja hidastuksen välillä yhden otoksen aikana – ovat yksi Snyderin tunnistettavimmista tyylikeinoista. Ja hän haluaa korostaa elokuvan tappelukohtauksissa hahmojen yli-inhimillisiä kykyjä. Ja hän haluaa näyttää Koomikon kuolemaan johtavan tappelun kokonaisuudessaan elokuvan alussa, ja tehdä sen spektaakkelimaisesti. Ja se on hänen elokuvansa.
Vielä yksi asia uudessa trailerissa iski minuun kovaa: Musen kappaleen “Take a Bow” käyttö. Kyseessä on albumin “Black Holes and Revelations” avausraita, ja se tuo esiin hyvin väkevästi albumissa esiintyviä teemoja, jotka on luettavissa suoraan sen nimestäkin: Maailmanloppu, tiede ja taikausko. Scifistiseltä kuulostavat syntikka-kitarasaundit yhdistyvät hillittömiin julistuksiin noituudesta, rikoksista maailmaa vastaan ja palamisesta helvetissä syntien takia. Se resonoi loistavasti Watchmenin kuvaston kanssa: Ydintuhon uhka, Ozymandias maailman valloittajana, Doc Manhattan tieteen kautta lihaksi tulleena Jumalana, Rorschachin jyrkän mustavalkoiset tuomion julistukset.
Itse elokuvassa “Take a Bow” ei varmaankaan tule esiintymään – paitsi ehkä lopputekstien aikana – kuten ei myöskään teaser-trailerissa erinomaisesti käytetty Smashing Pumpkinsin “The Beginning is the End is the Beginning”, koska ne eivät sovi tarinan aikajanalle. Trailerien on kuitenkin tarkoitus saada yleisö kiinnostumaan elokuvasta, ja Snyder on todella hyvin käyttänyt niissä nyky-yleisöön vetoavaa, mutta aiheeseen sopivaa musiikkia. Snyder selvästi tietää mitä tekee.
Barack Obama ja sarjakuvat
11.11.2008 - 22:53 / Rami Rautkorpi.
Telegraph.co.uk:n mukaan yksi 50 asiasta, joita emme ehkä tiedä Barack Obamasta, USA:n tulevasta presidentistä, on se että hän keräilee Spider-Man ja Conan the Barbarian -sarjakuvia. Lisäksi Obamalla on yhteyksiä myös maailman suurimpaan supersankariin, ja tätä kommentoin Teräsmies elää -blogissa.
Obaman presidenttikaudelta ei tule haasteita puuttumaan: Yhdysvaltain kansainvälisen maineen korjaaminen, oikeusvaltion periaatteiden palauttaminen, talouden pelastaminen – mutta olisiko Obamasta myös amerikkalaisen sarjakuvateollisuuden pelastajaksi? Bladesta alkanut Hollywoodin supersankaribuumi on kestänyt jo vuosikymmenen, eikä loppua ole vielä näkyvissä, mutta sarjakuvien myynnissä ei ole näkynyt elokuvateatterien lipputuloihin verrattavaa räjähdystä.
Jos kuitenkin tieto leviää, että presidentti Obama on sarjakuvakeräilijä, seuraukset voivat olla huomattavat. Legendan mukaanhan James Bondit muuttuivat vain yhdestä kioskikirjasarjasta muiden joukossa bestsellereiksi, kun kansan suuresti ihailema presidentti John F. Kennedy mainitsi, että Bondit olivat hänen suosikkilukemistoaan. Presidenteillä uskotaan olevan hätkähdyttävä kyky vaikuttaa trendeihin: Kennedyn kerrotaan aiheuttaneen romahduksen hattujen myynnissä esiinnyttyään virkaanastujaisissaan pää paljaana. Enkä yhtään ihmettelisi, jos joku sanoisi että ennen Kennedyä miehillä ei ollut tapana pettää vaimojaan kurvikkaiden blondien kanssa. En tietenkään uskoisi sitä, mutta en yhtään ihmettelisi jos joku yrittäisi väittää niin.
Mutta palatakseni aiheeseen… joudun turvautumaan tyhjänpäiväiseen pop-psykologiaan, koska yhden rivin sarjakuvauutisesta ei saa paljon järkevää sanottavaa.
Ei ole mikään ihme, että Barack Obama pitää Hämähäkkimiehestä. Hän on tietenkin sisäistänyt Hämähäkkimiehen moton: suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun. Kuten Peter Parker, jonka vanhemmat kuolivat kun hän oli vasta pikkupoika, Obama ei juurikaan tuntenut oikeaa isäänsä (Obaman vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias, minkä jälkeen hän tapasi isänsä vain kerran ennen tämän kuolemaa auto-onnettomuudessa). Osan nuoruudestaan Obama eli isovanhempiensa huostassa, ja he olivat vanhoja, ihan niin kuin Ben ja May Parker.
Ööh.
Hämähäkkimiehessä on kuitenkin se mielenkiintoinen piirre, että toisin kuin muut ykkösrivin supersankarit Teräsmies, Batman ja Ihmenainen, hän on täysin supersankariasunsa peitossa. Hämähäkkimiehellä ei ole ihonväriä, joten tummaihoisen lukijan on saattanut olla helpompi samaistua häneen kuin muihin, silmiinpistävästi valkonaamaisiin supersankareihin. Paul Jenkins itse asiassa kirjoitti joitain vuosia sitten tämän ajatuksen ympärille tarinan (Hämähäkkimies 8/2002).
Conan ehkä vetoaa Obamaan toisella tavalla. Supersankareita yleensä pidetään keskenkasvuisten voimafantasioina, mutta kuten Hämähäkkimiehen esimerkki osoittaa, tärkeä supersankarien piirre on sitoutuminen yhteisen hyvän palvelemiseen. Supersankareissa on pitkälti kyse rajoituksista, itsensä kieltämisestä. Kimmerian Conan on sen sijaan individualisti ja hedonisti.
Tämä ei tarkoita, että Conan olisi moraaliton. Hän noudattaa omaa säännöstöään, ja hänen silmissään niin sanottu sivistys näyttäytyy usein tekopyhänä ja korruptoituneena. Obama on kirjoittanut muistelmateoksessaan Dreams From My Father, kuinka hän huomasi nuorena pystyvänsä tulemaan helposti toimeen valkoisten maailmassa olemalla vain kohtelias ja rauhallinen. Ihmiset olivat helpottuneita tavatessaan hyväkäytöksisen nuoren mustan miehen, joka ei vaikuttanut jatkuvasti vihaiselta. Mutta nuorella mustalla miehellä olisi ollut paljonkin syitä olla vihainen tuolloin, varmasti vielä nykyäänkin. Conan on Obamalle se polku, jota hän ei valinnut.
Annotoitu Kova länsi
10.11.2008 - 22:40 / Rami Rautkorpi.
Sarjakuvafanit voivat olla… no, fanaattisia. Omiin suosikkisarjakuviin ja suosikkihahmoihin muodostetaan voimakkaita tunnesiteitä. Usein tämä tapahtuu lapsuudessa, ja vartuttuaan nämä sarjakuvafanit saattavat tuntea hyvin elävästi jonkinlaisen paluun elämänsä onnellisimpiin aikoihin lukiessaan uudestaan vanhoja suosikkitarinoitaan. Joskus tätä samaa kokemusta yritetään löytää uudessa muodossa samojen hahmojen uusista seikkailuista, jotka on kirjoitettu erityisesti näitä lapsuuden ja aikuisuuden välille ansaan jääneitä sarjakuvan suurkuluttajia silmälläpitäen.
Ja joskus tämä etsintä muuttuu katkeraksi. Kun uudet tarinat tavalla tai toisella pettävät odotukset, se koetaan suorastaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Se on kolikon toinen puoli. Sarjakuvantekijät, jotka ottavat tähtäimeensä pitkäaikaiset sarjakuvafanit, joutuvat hyväksymään näiden negatiivisten seurausten väistämättömyyden.
Mutta on olemassa vieläkin äärimmäisempi faniuden muoto. Jotkut sarjakuvanharrastajat ovat valmiita omistamaan suunnattoman paljon aikaa selvittääkseen juurta jaksaen ihailemiensa sarjakuvateosten taustat ja viittaukset. Tätä ei kuitenkaan voi pitää hukkaan heitettynä aikana, koska sillä on konkreettinen lopputulos: Dokumentaatio siitä, että tämä fanille niin tärkeä teos todellakin on kaiken sitä kohtaan tunnetun kiintymyksen arvoinen. Kaikkien on pakko myöntää omin silmin sen nähdessään, kuinka valtavasti teoksen luominen on vaatinut tietämystä, omistautumista ja kykyä syntetisoida eri tieteen- ja taiteenlajeista peräisin olevaa informaatiota.
Ja tämän vuoksi, pitemmittä puheitta, tarjoan teille annotaatiot Matti Hagelbergin kehuttuun ja kohuttuun sarjakuvakirjaan KOVA LÄNSI.
Vasemmalla on teksti Kovasta lännestä. Merkintä 1.2 tarkoittaa nimetyn luvun ensimmäisen sivun toista ruutua. Oikealla on lähdeteksti Kvaakin keskustelufoorumilta. Lähdetekstin kirjoittajan nimi on linkki viestiin, josta teksti on peräisin.
Apassilouhikko | |
---|---|
2.3: Mielipidettä en vielä kunnolla muodostanut yhdellä lukemalla. | TeroH: Katsotaan nyt miksi mielipide taiteesta muodostuu, ensivaikutelma on hieman sekalainen. Varsinkin kasvojen tyyli tuntuu muuttuvan kovastikin, välillä on piirretty karikatyyrisesti, ja välillä varjostuksia käyttäen selkeästi tunnelmallisemmin. Ilmeisesti ideana on korostaa eri tilanteita eri tavalla.Mielipidettä en vielä kunnolla muodostanut yhdellä lukemalla. |
2.6: Ensivaikutelma on hieman sekalainen. | |
3.1: Varsinkin kasvojen tyyli tuntuu muuttuvan kovastikin. | |
3.2: Välillä on piirretty karikatyyrisesti… | |
3.3: … ja välillä varjostuksia käyttäen selkeästi tunnelmallisemmin. | |
3.4: Ilmeisesti ideana on korostaa eri tilanteita eri tavalla | |
Flavio Zitti | |
4.1: Olen viime päivinä lukenut suorastaan hurmiossa Kid-tarinaa “Räjähtävät leilit”. | Janne72: Olen viime päivinä lukenut suorastaan hurmiossa Tex tarinaa “El Morisco”, joka löytyy vuoden 76 willereistä. Olen vahvasti sitä mieltä, että siitä ei willeri juurikaan voi enää parantua. Tavanomainen aseiden salakuljetus muotoutuu pikkuhiljaa hyytäväksi kauhujutuksi. Tex ja Carsonin keskinäinen sanailu on aivan omalla tasollaan ja Letterin kuvitus luo tarinaan aivan käsittämättömän maagisen tunnelman. Mahtaakohan enää koskaan tulla tarinaa, joka yltää lähellekään tätä…? |
4.2: Siitä ei voi Calamity Kid juurikaan enää parantua! | |
4.3: Tavanomainen aseiden salakuljetus muotoutuu pikkuhiljaa hyytäväksi kauhujutuksi. | |
4.4: Kidin ja Bucky Boyn keskinäinen sanailu on ihan omalla tasollaan. | |
4.5: Zittin kuvitus luo tarinaan aivan käsittämättömän maagisen tunnelman. | |
4.6: Mahtaakohan enää koskaan tulla tarinaa, joka yltää lähellekään tätä? | |
Mämmiin piirretty viiva | |
5.6: Uccelli piirsi huolellisesti ohuella viivalla runsaita yksityiskohtia viljellen | pasoleati: Etenkin Villa ja Repettohan piirtävät huolellisesti, ohuella viivalla ja runsaita yksityiskohtia viljellen kun taas Marcello (tai ***kello) varmaan piirtää levittämällä mämmiä tai muuta ruskeata ja pehmeää valkealle paperille ja siihen sitten puutikulla vähän reikiä tökkien. Siltä hänen tuotelmansa ainakin näyttävät. Piirtämisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. |
6.1: Kun taas Komu varmaan piirtää levittämällä mämmiä… | |
6.2: Tai muuta ruskeaa ja pehmeää valkealle paperille | |
6.3: Ja siihen sitten puutikulla vähän reikiä tökkien. | |
6.4: Piirtämisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä! | |
Umpisurkea Mikko Komu | |
1.2: Alussa Mikko Komu oli ihan kelvollinen keskikastin piirtäjä. | pasoleati: Alussa Korhonen oli ihan kelvollinen keskikastin piirtäjä, mutta nykyisin hänen piirrostyylinsä on vajonnut alimmalle rappiotasolle. Hahmot ovat epämuodostuneita spitaalisia ja hahmojen ilmeet ovat kuin teilipyörällä murskattavalla narkkarilla. |
1.3: Nykyisin hänen piirrostyylinsä on vajonnut alimmalle rappiotasolle | |
1.4: Hahmot ovat epämuodostuneita spitaalisia ja niiden ilmeet kuin teilipyörällä murskattavalla narkkarilla | |
5.2: Taas tuli mahdollisuus ihastella millaiseen lietteeseen Mikko Komun piirtäminen on vajonnut | pasoleati: Uusimassa numerossa on taas mahdollisuus hämmästellä millaiseen lietteeseen K. Korhosen piirtäminen on vajonnut. Alkaa lähestyä tilanne, jolloin tarvitaan radikaalimpia otteita piirtämisen tason pelastamiseksi. Pitäisi vaikka maksaa pieni palkkio Korhoselle, jotta hän menisi pilaamaan jotain muuta lehteä. |
5.3: Alkaa lähestyä tilanne, jolloin tarvitaan radikaalimpia otteita. | |
5.4: Pitäisi vaikka maksaa Komulle pieni palkkio, jotta hän menisi pilaamaan jotain muuta lehteä. | |
5.5: Kauhukseni huomasin ruutujen olevan kuin Bucky Boyn aasin takamuksesta | Turo: Kauhukseni huomasin ruutujen sommittelun olevan aasin takamuksesta. Useimmat ruudut ovat mahdotoman tylsiä ja miettimättä-tehdyn oloisia. Liian paljon lähikuvia. |
5.6: Liian paljon lähikuvia! | |
7.1: Noniin. Tässä sitä uusimmassa Kidissä nähdään Mikon “mahtava” taide! | Wade: Noniin. Tässä sitä uusimmassa nähdään Karin “mahtava” taide >:(. Kolmosia putkahteli todellakin koko ajan. Nolottaa vähän olla suomalainen, jos meillä ei ole parempaa ankkapiirtäjää tarjota :-[. Korhonenhan onnistuu mokaamaan jopa puhekuplat! Mikseivät ne voi olla tavallisia, kysynpä vaan? |
7.2: Nolottaa vähän olla suomalainen, jos meillä ei ole parempaa piirtäjää tarjota. | |
7.3: Komuhan onnistuu mokaamaa n jopa puhekuplat! |
|
7.4: Miksei ne voi olla tavallisia, kysynpä vaan! | |
11.1: Jos ei Komun surkeus ole vielä auennut niin menepä optikolle ja hanki lasit | pasoleati: Mitäkö vikaa? Jos Marcellon tyylin surkeus ei ole vielä auennut, niin menepä optikolle ja hanki lasit. Mutta kertauksena: -Surcellon kaikilla hahmoilla on joko vakava, äärimmäisen tuskallinen tarttuva tauti tai joku survoo hehkuvaa rautakankea heidän ahteriinsa, niin mielenvikainen ilme heillä on -pimeäkohtaukset ovat täysin puuroutunutta mössöä -kokonaisuus luokatonta scheisseä |
11.2: Mitäkö vikaa? | |
11.3: Ensinnäkin: Komun kaikilla hahmoilla on joko vakava, äärimmäisen tuskallinen tarttuva tauti… | |
11.4: Tai joku survoo hehkuvaa rautakankea heidän ahteriinsa. | |
12.1: Niin mielenvikainen ilme heillä on! | |
12.2: Toiseksi: Pimeäkohtaukset ovat puuroutunutta mössöä | |
12.3: Kokonaisuus luokatonta scheissea! | |
13.2: Komun tarinat ovat aina olleet nokkelia ja piirrostyyli omaperäistä. | Duckster: Korhosen tarinat ovat aina olleet nokkelia ja oivaltavia ja piirrostyyli omaperäistä. Olen itsekin huomannut Karin tyylin muuttuvan “kumi-ankkamaiseksi”, josta olen ollut vähän huolestunut mutta piirrustustyylin muuttuminen on luonnollista. Mutta aina se on ollut omaperäista ja sen takia aina tunnistettavissa, katsokaa esim: Kalin kynsi ja Viitan varjo-taskareita tai Nälkäinen Kummitus-kirjaa.Käsikirjoituksista huomaa vaikutteita leffoista ja muusta populaarikulttuurista(esim: aivottomat harlekiini-kirjat). Kässäreissä on huumoria, jännitystä ja Korhonen tuntee hyvin hahmot joista tarinoita tekee, niissä jatketaan Barksin perintöä oikeassa hengessä. Korhosen tuotannosta löytyy helmiä jos minkälaisia, esim: |
13.3: Itsekin olen huomannut Mikon tyylin muuttuneen “kumiukkomaiseksi” | |
13.4: Ja olen ollut kyllä siitä huolestunutkin. | |
13.6: Mutta piirustustyylin muuttuminen on ihan luonnollista. | |
14.1: Käsikirjoituksista huomaa vaikutteita leffoista ja muusta populaarikulttuurista. | |
14.2: Jännitystä ja huumoria on kivassa suhteessa. | |
14.3: Komu tuntee hyvin hahmot, joista tarinoita tekee. | |
14.4: Hän jatkaa Zittin perintöä oikeassa hengessä. | |
14.5: Komun tuotannosta löytyy helmiä jos minkälaisia. | |
14.6: Esim. “Huijarisaarnaaja”, hieno vanhan ajan seikkailutarina… | |
13.5: Joskus hahmot näyttävät aika ufoilta. Ihmeen orpo ilme päällä koko ajan | Hjalmgunnar: Van Hornin ankat näyttävät tosiaan aika ufoilta. Ne on jotenkin aina kuin maansa myyneitä, ihmeen orpo ilme päällä koko ajan. :( |
15.5: Eiköhän sellaista tavallisen näköistä Kidiä ole tehty jo aika paljon. | sihvonen: Eiköhän sellaista tavallisen, “tylsännäköistä” Aku Ankkaa ole tehty jo aika paljon. Niin, että kyllä mun mielestä mukaan mahtuu muutama omaperäisempi visionääri. Eikös vain? |
15.6: Kyllä mukaan mahtuu muutama omaperäisempi visionääri. Eikös vain? | |
16.2: Entä jos piirtäisikin ruudut ruskeaa täyteen! | pasoleati: Entäs jos piirtäisikin ruudut ruskeaa täyteen, eikö se olisikin aivan hienoa “omaperäisyyttä”? Kun jonkun piirtämän tuotokset ovat mielenvikaista kuonaa, niin aina vedotaan omaperäisyyteeen. Jos omaperäisyys on sitä millä Korhonen saastuttaa lehden sivuja, niin nämä omaperäistäjät voisi vaikka lähettää Afganistaniin taleban-leirille. Omaperäistäkööt siellä. |
16.3: Eikö se olisikin aivan hienoa “omaperäisyyttä”? | |
16.4: Kun tuotokset ovat mielenvikaista kuonaa, niin aina vedotaan omaperäisyyteen. | |
16.5: Jos omaperäisyys on sitä, millä Komu saastuttaa lehden sivuja… | |
16.6: … niin nämä omaperäistäjät voisi vaikka lähettää Afganistaniin taleban-leirille. | |
17.1: Omaperäistäkööt siellä! | |
18.1: En ole mikään piirtämisen asiantuntija | Janne72: En ole mikään piirtämisen asiantuntija, mutta minusta tuntuu, että Letteri muutti tietoisesti tyyliään 90 luvun alussa. |
18.2: Komun piirroksissa minusta miinuspuolelle menee kaksi asiaa: | Hannu: Marcellon piirroksissa minusta miinuspuolelle menee ehkä kaksi asiaa: omituiset kasvojen ilmeet, suut on kummalla vintturalla (esimerkki löytyy myös Jannen kirjasta), sitten se että piirretyistä ruuduista tulee tunne että kuvattava asia ei oikein mahdu sinne, ts. ne on jotenkin ahtaan oloisia, ei sellaisia että lähikuva on tarkoituksellinen vaan että “kun se koko naama ei sitten millään mahtunut ruutuun”. |
18.3: Omituiset kasvojen ilmeet, suut ovat kummalla vintturalla | |
18.4: Sitten se, että piirretyistä ruuduista tulee tunne, että kuvattava asia ei oikein mahdu sinne | |
19.1: Ts. ne on jotenkin ahtaan oloisia. | |
19.2: Ei sellaisia, että lähikuva on tarkoituksellinen | |
19.3: Vaan että: “Kun se koko naama ei sitten millään mahtunut ruutuun. Oho.” |
Verisokeutta
9.11.2008 - 23:57 / Rami Rautkorpi.
LORDI 3: VERENSININEN
Arktinen Banaani
Mr Lordi, Mr Hiltunen, Mr Kivelä, Mr Ratia, Jouko Nuora
48 sivua, värillinen
Lordi-elokuva Dark Floorsin loppukohtaus on sama kuin alkukohtaus, yhtä pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta: Sairaalassa tutkimuksissa ollut Sarah-tyttö vaatii pakkomielteisesti väriliitua. Elokuvan alussa väriliitu on punainen, mutta lopussa se on selittämättömästi muuttunut siniseksi.
Ehkä tämä selittää sen, miksi uuden Lordi-albumin nimi on oksymoroonilta vaikuttava VERENSININEN. Tai ehkä se on viittaus aristokraattien veren väitettyyn ominaisväriin. Tai molukkirapuihin, joiden veri todellakin on sinistä. Tai ehkä sen on vain tarkoitus kuulostaa siistiltä. Albumin sinisävyinen kansikuva ainakin näyttää siistiltä, ja se on itse asiassa sarjan ensimmäinen kansi, joka ei anna tuotteelle kotikutoisuuden vaikutelmaa.
Verensininen on kahta edellistä Lordi-albumia ohuempi ja monen vaihtelevanpituisen tarinan sijasta se sisältää vain kaksi pitkää tarinaa. Ne ovat kuitenkin molemmat omalla tavallaan hyvin onnistuneita. Tämä on ensimmäinen Lordi-albumi, jota voisi sanoa tasaisen laadukkaaksi, ja tuotteena se saattaa Lordi-elokuvan häpeään. Kuten Dark Floorsissa, tämän albumin tarinoissa liitetään Lordi-hahmot klassisen eli kliseisen oloisiin kauhutarinoihin. Teknisinä suorituksina Lordi-sarjakuvat eivät ehkä tavoita Dark Floorsin sliipattua jälkeä, mutta ne ovat ehdottomasti kiinnostavampia, koska niissä hirviöillä on oikeasti keskeiset roolit tarinoissa ja jopa omat persoonallisuutensa – tässä vaiheessa on jo selvää, että Lordi ei ole Lordi, jos hän ei puhu lapin murteella.
Mattipekka Ratian ideaan perustuva, Sami Kivelän toteuttama “Metsästys” alkaa jonkinlaisena dystopiseen lähitulevaisuuteen sijoittuvana moraalinäytelmänä, mutta tarinan varsinainen ydin on Lordin ja toisen demonisen olennon Diablon välienselvittelyssä, joka edellyttää muutaman Lordin vanhan liittolaisen tuomista mukaan taisteluun (kyseessä ovat itse asiassa bändin entiset jäsenet Enary, Magnum ja Kalma). Tilaa ei tunnu olevan aivan riittävästi tarinan minkään elementin kunnolliseen käsittelyyn, mutta Kivelän pätevän kuvituksen ansiosta fiilis on tarinassa kohdallaan. Suurin ongelma oikeastaan on se, että Diablo on hahmona varsin mielikuvituksettoman näköinen punainen pirulainen, mikä on muiden Lordi-hirviöiden rinnalla pettymys.
Petri Hiltusen käsikirjoittama ja Jouko Nuoran piirtämä jälkimmäinen tarina sen sijaan on nappisuoritus. Kun Lordi-hirviöt hyökkäävät Suomen armeijan salaiseen tukikohtaan, tuloksena on verikekkerit, joista tulee kovasti mieleen Peter Jacksonin vanhempi kauhuhuumorituotanto. Nuoran kuvitus osoittaa sen, mitä Ratia aiemmin yritti, mutta ei pystynyt omalla suorituksellaan tavoittamaan: Kauhusarjakuvan ei tarvitse olla piirrosyyliltään tiukan realistista. Nuoran hahmoissa on rempseyttä, joka pelaa hyvin yhteen hillittömän tarinan kanssa. Jos täydellisyydestä jää jotain puuttumaan, niin tasaiset väripinnat eivät selvästikään tee valon ja varjon hahmottelusta omaa osaansa, jonka Nuoran tussaustyyli sille jättää. Viivankäyttö on kuitenkin itsessään niin rikasta, että lopputulos on varsin toimiva.
SUOSITUS: Paitsi Lordi-fanien, myös kaikkien kauhusarjakuvan ja suomalaisen valtavirtasarjakuvan ystävien on syytä lukea tämä albumi.
Kuolemaa kerrostalossa
8.11.2008 - 23:56 / Rami Rautkorpi.
DARK FLOORS: THE LORDI MOTION PICTURE
Ohjaus Pete Riski
Käsikirjoitus Pekka Lehtosaari Mr. Lordin ja Pete Riskin ideaan pohjautuen
Pääosissa Skye Bennett, Noah Huntley, Dominique McElligott ja Lordi-bändin jäsenet
Elokuva
Ostin tämän DVD:n marketin alelaarista. Valmistelen tällä huomista Lordi: Verensininen -albumin arvostelusuoritusta. Minulla ei aiemmin ollut mitään erityistä aietta nähdä tätä elokuvaa, koska en ole kuullut siitä yhtään mitään hyvää. Olen kyllä Lordi-sarjakuvien ystävä, mutta se ei ole saanut minua kiinnostumaan erityisesti myöskään Lordin musiikista, joka käsittääkseni on kuitenkin Lordin pääasiallinen toimiala. Mutta musiikin parissa Lordi on todistetusti saanut aikaan ainakin yhden tarttuvan kertosäkeen, kun taas elokuvallisesti… No, videokannethan on keksitty juuri tätä varten. Mitä syitä mahtaisi olla nähdä DARK FLOORS?
Ellei sitten alennuta vain keksimään kehuja omasta päästä, mairittelevia kansitekstejä voi aina kehitellä siteeraamalla valikoivasti. Tällöin vain se, mitä jätetään sanomatta, puhuu paljon enemmän kuin se, mitä sanotaan.
“Definitely recommended. The effects are all excellent.”
Twitchfilm
Efektit ovat erinomaiset. Tarina, ohjaus, näyttelijäsuoritukset – mihin nyt elokuvissa yleensä voitaisiin kiinnittää huomiota – ne eivät ole mainitsemisen arvoisia. Tämä sitaatti on hyvin osuvasti valittu.
Dark Floorsin on tarkoitus kai olla kauhuelokuva. Ensimmäinen mieleeni tullut vertailukohta on William Friedkinin Manaaja, joka sattumoisin esitettiin televisiossa pyhäinmiesten päivän aattona. Myöskin Manaajassa keskeinen hahmo on tyttö, jolla on mystisiä vaivoja, joita ei onnistuta parantamaan lääketieteellisesti. Manaaja on hyvä kauhuelokuva, vaikka monet sanovatkin, että siinä ei ole mitään pelottavaa. Manaaja ei pysty pelottamaan katsojaa, jos hän ei salli sitä. Se ei säikyttele. Siinä ei käytetä tätä hienostunutta elokuvallista katsojien tunnetilan manipulointimenetelmää: BÖÖ!
Siinä missä Manaaja vie katsojan vähitellen tuntemastamme todellisuudesta painajaismaiseen demonisen ja jumalaisen voiman yhteenottoon, Dark Floors tapahtuu alusta alkaen jossain toisessa todellisuudessa. Kamerakulmat ja värit ovat hyvin tyyliteltyjä ja näyttelijäsuoritukset ovat jotain hieman muuta kuin arkitodellisuuteen ankkuroituja. Myöskään mitään luonnollista todellisuutta pohjustavia ulkokuvia ei ole, vaan yhtä poikkeusta – jonka tarkoitus on havainnollistaa yhtä elokuvan keskeistä yliluonnollista ideaa – koko elokuvan ajan pysytään visusti sairaalan seinien sisällä. Elokuvan edetessä ympäristössä tapahtuu selvää rappeutumista ja synkistymistä, mutta fantasiamaailmassa ollaan heti alkutekstien jälkeen. Katsojaa ei kuljeteta minnekään, hänet vain pudotetaan sinne.
Tähän on tosin juonellinen perustekin. Tarinan aikajana on ikään kuin rutistettu kasaan: Hahmot vuorovaikuttavat itsensä kanssa eri ajan hetkillä ja kaikki alkaa siitä mihin se päättyy. Konseptia on kuitenkin hyödynnetty heikosti. Aikaparadoksit ovat tietenkin vaikeita, ellei mahdottomia kirjoittaa. Kun hahmon toimet tulevaisuudessa vaikuttavat häneen itseensä menneisyydessä, pitäisi syntyä eräänlainen takaisinkytkentäsilmukka. Miten informaatio virtaa tällaisessa tapauksessa? Helppo vastaus on tietenkin se, että se ei virtaa. Hahmot voivat kuulla sairaalan sisäpuhelimen kautta toisesta ajan hetkestä peräisin olevat omat äänensä – mutta eivät tunnista niitä. He näkevät turvakameran kautta omat kuvajaisensa toisessa ajan hetkessä – mutta eivät tunnista niitä. Aikaparadoksia ei oteta kerronnallisena haasteena, vaan ainoastaan keinona näyttää että hahmoille on tapahtumassa jotain outoa, jota he eivät ymmärrä.
Samaa kaavaa ei tietenkään voi toistaa loputtomiin, joten ennen pitkää sairaanhoitajahahmo – mikä hänen nimensä nyt olikaan – oivaltaa ongelman luonteen. Hän vaikuttaa muutenkin paljon nokkelammalta kuin muut elokuvan hahmot. Kun päähenkilöt ovat harhailleet 20 minuutin ajan täysin autiolta vaikuttavassa sairaalassa, hoitsu kysyy toisilta, miksei heitä lainkaan ihmetytä se, missä kaikki muut ihmiset ovat. Tiedät, että käsikirjoituksessasi on jotain vikaa, kun hahmosi alkavat spontaanisti kyseenalaistamaan sen typeryyttä.
Loppujen lopuksihan kyse on vain siitä, että Lordi-bändin hirviöt tappavat yksi kerrallaan päähenkilöt. Perinteisesti kauhuelokuvissa yritetään jotenkin antaa hahmoille taustatarinaa ja persoonallisuutta, jotta heidän kuolemansa merkitsisi katsojalle jotain – tai ehkä vain siksi, että olisi vaikeampi arvata, kenen puolesta katsojan on tarkoitus olla onnellinen, kun hän onnistuu selviytymään koettelemuksesta hengissä. Dark Floorsin tekijät ovat katsoneet tämän kaiken täysin tarpeettomaksi. Tärkeintähän ovat loppujen lopuksi ne efektit.
SUOSITUS: Eivät ne efektitkään nyt niin hyviä olleet.
Jokerit pakassa ja pakka hukassa
5.11.2008 - 22:03 / Rami Rautkorpi.
BATMAN: THE DARK JOKER – THE WILD
DC Comics
Doug Moench, Kelley Jones, John Beatty, Les Dorscheid
100 sivua, värillinen
Ostin tämän viime lauantain sarjakuvakirpputorilta Sarjakuvakeskuksella, ja sen myynyt Kantti Mainio (nimi muutettu syyllisen suojelemiseksi) sanoi, että viittä euroa enempää ei sellaiselle voinut laittaa hinnaksi. Osoittautui, että siinä oli jotakuinkin viisi euroa liikaa.
Totta puhuen vika oli täysin omani. En lainkaan yrittänyt tutkia, mistä teoksessa oikeastaan on kyse. Ajattelin, että Kelley Jonesin kuvitus oli riittävä syy ostaa se. Jonesilla on hyvin omaperäinen, anatomisesti epäkorrekti (jos epäkorrektilla tarkoitetaan “täysin päin hevon hattua”) mutta kaikessa groteskiudessaan kiehtova piirrostyyli. Hänen ja Moenchin Batman vastaan Dracula -trilogiansa on yksi DC:n Elseworlds-linjan helmistä.
DARK JOKER – THE WILD edustaa sitä linjan toista päätä. Sitä, joka on vedetty viemäriputken kautta ulos. DC on itse asiassa jo käytännössä lakkauttanut Elseworlds-linjan, mikä on vain hyvä asia, jos se estää tällaisten typeryyksien tehtailun. The Wild on täysin tyhjänpäiväinen fantasiatarina, johon on lätkäisty päälle pinnallisia viittauksia Batman-sarjakuviin, ja jota on markkinoitu Elseworlds-leimalla varustettuna pahaa-aavistamattomille kuluttajille, jotka luulevat sen sisältävän muiden Elseworlds-nimikkeiden tavoin jonkin mielikuvituksekkaan variaation tuttujen DC-sankarien maailmasta.
The Dark Joker on paha velho, joka haluaa valloittaa taianomaisen valtakunnan nimeltä The Wild. Hän sattuu myös näyttämään Batman-sarjakuvien Jokerilta, joka ilmeisesti kuitenkin on kaikessa murhanhimoisessa mielipuolisuudessaan verrattain valoisa hahmo, joten tämän hahmon nimeen on lisätty adjektiivi dark, koska hän on niinku tosi synkkä ja kauhea.
Synkän Jokerin veriviholliset ovat The Wildia suojelevat jumalat Majister ja Lilandra, jotka Synkkä Jokeri tappaa tarinan alussa. Heidän poikansa kuitenkin jää eloon, ja hänestä varttuu demoninen Lepakkomies. Lepakkomies elää pedon lailla metsissä, kunnes hänen kauan kadoksissa ollut sisarensa Saressa saapuu opettamaan hänet ihmiseksi ja Synkän Jokerin vastustajaksi. Ja Saressa muuten kykenee muuttumaan – ilman mitään erityistä syytä tarinan kannalta – suureksi mustaksi kissaksi.
Tarinassa ei ole mitään syvällisempää yhteyttä Batman-sarjakuviin. Jokerin ja Batmanin erityinen suhde, joka esimerkiksi Yön Ritari -elokuvassa kuvattiin niin oivasti, ei ole mitenkään nähtävissä The Wildissa. Synkkä Jokeri on vain pahis, joka Lepakkomiehen pitää tappaa, ja maailma pelastuu. On vaikea käsittää, miten Doug Moench, joka on uransa aikana ehtinyt kirjoittaa Batman-sarjiksen jos toisenkin, on kyennyt kirjoittamaan tällaista Batmanin nimeä halvasti hyväksikäyttävää soopaa.
Mutta minähän ostin kuitenkin tämän kirjan vain Kelley Jonesin kuvituksen takia, joten minulla ei tavallaan olisi mitään oikeutta valittaa, ellei kuvituskin heikkenisi pahemman kerran loppua kohden. Tarina ei selvästikään ole inspiroinut Jonesia, tai sitten hänelle on vain tullut kauhea kiire. Se graafinen hienostuneisuus, joka saa hänen vääristyneet hahmonsa näyttämään kiinnostavilta, karisee joissain ruuduissa täysin, ja jälki näyttää vain kertakaikkisen epäpätevältä.
SUOSITUS: Pitäisi oikeastaan sanoa varoitus. Elseworlds-leima ei todellakaan ole mikään laadun tae. Pysykää kaukana.
Katuoja@Twitter
- No public Twitter messages.
Linkit
- Anime-lehti
- Helsingin sarjakuvafestivaalit
- Kvaak.fi
- Sarjakuvakeskus
- Suomen sarjakuvaseura RY
- Tähtivaeltaja
Archives
- April 2011 (1)
- November 2010 (1)
- September 2010 (1)
- July 2010 (1)
- April 2010 (2)
- March 2010 (2)
- February 2010 (7)
- October 2009 (1)
- September 2009 (2)
- August 2009 (2)
- July 2009 (1)
- June 2009 (2)
- April 2009 (1)
- March 2009 (2)
- February 2009 (3)
- January 2009 (2)
- December 2008 (3)
- November 2008 (18)
- October 2008 (6)
- August 2008 (2)
- July 2008 (2)
- June 2008 (3)
- May 2008 (2)
- April 2008 (3)
- March 2008 (6)
- February 2008 (2)
- January 2008 (4)
- December 2007 (5)
- November 2007 (5)
- October 2007 (6)
- September 2007 (2)
- August 2007 (1)
- July 2007 (2)
- June 2007 (16)
- May 2007 (31)
- April 2007 (30)
- March 2007 (31)
- February 2007 (19)
- January 2007 (5)
- December 2006 (2)
- November 2006 (2)
- October 2006 (6)
- September 2006 (1)
- August 2006 (1)
- July 2006 (2)
- June 2006 (1)
- May 2006 (4)
- April 2006 (3)
- March 2006 (4)
- February 2006 (2)
- January 2006 (2)
- December 2005 (4)
- November 2005 (1)
- October 2005 (6)
- September 2005 (4)
- August 2005 (4)
- July 2005 (1)
- June 2005 (3)
- May 2005 (4)
- April 2005 (2)
- March 2005 (4)
- February 2005 (1)
- January 2005 (1)
- December 2004 (3)
- November 2004 (6)
- October 2004 (4)
- September 2004 (8)
- August 2004 (5)
- June 2004 (5)
- May 2004 (3)
- April 2004 (2)