Katuoja

Sinä, rakas lukija, elät onnellisia aikoja. Sinulla on mahdollisuus paitsi lukea tekstejäni sähköisestä Internetistä sekä paperille painetuista lehdistä sekä myös nähdä minut esiintymässä lihasta tehtynä ihmisenä. Todellakin, nämä ovat päiviä, joista vielä kerrot lastenlapsillesi tulevaisuudessa, titaniumista rakennetussa vanhainkodissa Kuun pinnalla.

Lumonetti on julkaissut kirjoittamani pitkän arvion Revolverimiehen alku -sarjakuvasta, joka pohjaa Stephen Kingin Musta torni -kirjoihin. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että teksti sisältää vertauksen “jokseenkin yhtä romanttista kuin joku läiskisi kahta sisäfilepihviä vastakkain lukijan kasvojen edessä ja päästelisi pusutteluääniä”.

Japan Pop 2/2008 on ilmestynyt. Lehdessä on toinen osa päivitetystä Viisi valhetta mangasta -artikkelisarjastani. Numeron pääteemana on poikarakkaus mangassa; asia josta lehden kansikuvapoika tuntuu olevan vähemmän innoissaan.

Ensi viikonloppuna järjestetään ensimmäiset Lahden kirjamessut, jossa olen avustamassa lavaohjelmaa. Nykyään saattaa tuntua siltä, että jokaisella Suomen kaupungilla, niiden koirilla ja niiden kirpuilla on omat kirjamessunsa. Tämä on oikeastaan hyvä asia ja omiaan tasapainottamaan aiemmin vallalla ollutta, nyrjähtänyttä tilannetta, jossa vuoden kaikki uutuuskirjat ilmestyivät Helsigin kirjamessuille. Lahdessa haastattelen sunnuntaina 16.3 kello 15 Lahden parasta taiteilijaa Marko Turusta ja Lahden parasta ihmistä Solja Järvenpäätä Kirjakahvilassa.

Maanantaina 17.3 järjestetään Helsingissä toista kertaa Sangatsu-päivä, Tammi-kustantamon manga-alamerkin promo-, hengailu- ja puuhatapahtuma. Osallistun päivän ohjelmaan haastattelemalla Vartijat-suomimangan piirtäjää Elli Puukangasta aiheesta “kuinka tulla sarjakuvapiirtäjäksi”. (JUONIPALJASTUS: osta kynä, piirrä.)

Pelastakaa lapset -lehden numeron 1/2008 teema on lapsen seksuaalinen riisto. En ole mukana suinkaan varoittavana esimerkkinä, vaan olen kirjoittanut lehteen haastattelun ja taustoittavan jutun kenestäpä muustakaan kuin Milla Paloniemestä. Paloniemen uusi sarjakuva Minna alkaa ilmestymään Pelastakaa Lapset ry.:n lehdessä säännöllisesti.

Tässä olin minä, puhaltamassa omaan trumpettiini. Trumpetti on metafora.

.

Myin hiljattain Viisi Valhetta Mangasta -juttusarjan Japan Pop -lehdelle ja nyt sarjan ensimmäinen valhe on julkaistu lehden numerossa 1/2008.

Japan Pop on Anime-lehdestä paenneiden toimittajien ideoima julkaisu, joka on sisällöltään ja fokukseltaan varsin samansuuntainen Anime-lehden kanssa, varsinkin jos vertaa vuoden ensimmäistä Japan Popia viime viikolla ilmestyneeseen uudistuneeseen Anime-lehteen. Molemmat käsittelevät mangan ja animen ohella “manga-elämäntyyliä”, lainatakseni Stu Levyä: japanilaista musiikkia, muotia ja ruokaa, muutaman lieveilmiön mainitakseni. Itselläni ei ole voimakkaita mielipiteitä Anime-lehden ja Japan Popin keskinäisestä paremmuudesta. Päädyin tuputtamaan tekstiä Anime-lehden sijaan Japan Popille lähinnä siksi, että tunnen enemmän jälkimmäisen toimituskuntaa.

Viisi valhetta mangasta -sarjan tarkoitus oli purkaa tiettyjä fakkiintuneita, epäreiluja tai mielestäni kokonaan virheellisiä käsityksiä liittyen mangan harrastamiseen. Osittain koen onnistuneeni ja tekstien olevan edelleen ajankohtaisia, joskin muutamat valheet vaativat päivittämistä ennen lehtijulkaisua jo pelkästään vuoden aikana Suomen mangakentässä tapahtuneen kehityksen takia.

Eräs tavoitteeni oli purkaa mangan ja myyttisen “muun sarjakuvan” harrastajien välistä jännitettä ja saada osapuolet nostamaan päitään poteroistaan. Otakunvirka-blogin viimeviikkoinen kirjoitus todistaa, että poterot ovat edelleen olemassa ja että niistä ammuskellaan vähän sinne päin. Kirjoittaja on kyllä paikoin samoilla linjoilla Viisi valhetta mangasta -tekstieni kanssa, mutta sortuu muun muassa outoon harhaluuloon homogeenisestä “länsisarjakuvan harrastajien” ryhmästä, jolla on jonkinlainen yhteinen linja – eli peilikuva samasta ennakkoluulosta, jota jotkut mangaan penseästi suhtautuvat viljelevät. Otan tämän epäkohdan puheeksi seuraavassa Länsisarjakuvaharrastajien & Mangavihaajien kokouksessa ja ehdotan sanktioita!

Lisäksi kirjoitus viittaa minuun “elitismiin sortuvana”, joka on hieman outo määritelmä tyypille, jonka forte ovat Hämähäkkimies-teemaiset kullivitsit. Jonkinlaista elitismiä sekin, kait.

Tagit: manga, Viisi valhetta mangasta.

Viime vuoden kolmas Sarjainfo on, loogisesti, nyt saatavilla. Melkein heti viivästyneen kolmosnumeron perään julkaistaan viime vuoden nelosnumero, joka onkin jo pitkälti valmis.

Uusimmassa numerossa on enemmän arvioita minulta kuin kenties koskaan aiemmin. Pölkylle joutuvat mm. Keltaiset neekerit, Hokuto Manga -antologia ja melkein koko Pauna Media Groupin julkaisulista. Silläkin uhalla, että kuulostan sietämättömän itseriittoiselta, on minun todettava monien Sarjainfo 3/2007:n tekstien myös kuuluvan henkilökohtaiseen parhaimmistooni. Kun aloitin kirjoittamaan Sarjainfoon 2000-luvun alussa, olin ehdollistunut lehden terävän asialliseen linjaan ja peilasin omia arvioitani 90-luvun Sarjainfon kritiikkeihin. Tämä oli tietysti ongelmallista, sillä en ole terävä enkä asiallinen. Sittemmin olen oppinut kirjoittamaan lehteen vapautuneemmin. Vapautusmisprosessi kulminoituu uusimpaan numeroon, jossa kriittinen ääneni alkaa muistuttaa tyyppiä, joka saarnaa kolmosen ratikassa Supo:n kännykkäsäteilysalaliitosta, ilman housuja.

Hyvällä tavalla, tietysti.

.

Olen tuottanut sisältöä. Arvioini Neverwhere-sarjakuvasta, tai tarkemmin “Neil Gaimanin Neverwhere” -sarjakuvasta, käsikirjoittajanaan Mike Carey, on luettavissa ilmaiseksi Lumonetin sivuilta.

Gaiman on kiinnostava kirjoittaja, mutta monin tavoin ongelmallinen. Olen nauttinut Gaimanin Miraclemanista ja tarpeettoman harvoin muistetusta Mr. Punch -sarjakuvasta sekä tietysti Sandmanista, joskin vain osittain. Gaimanin tuotanto ei kuitenkaan ole niinkään epätasaista, mutta tasapaksua. Gaiman lasketaan sarjakuvakirjoittajien mestariluokkaan, mutta Sandmanin parhaiden osien ohella hän ei lopulta ole tuottanut mitään ikimuistoista. Hänen viimeisimmät sarjakuvansa, Marvelin julkaisemat 1602 ja Ikuiset saivat välttäviä arvioita eivätkä lopulta olleet edes kummoisia myyntimenestyksiä.

Kenties Gaiman on jäänyt Sandmanilla luomansa maineen vangiksi. Häneltä odotetaan uutta, vastaavantasoista teosta, mutta englanninkielisen sarjakuvien tärkeimpiin lukeutuvan sarjakuvan jälkeen on vaikea ylittää itsensä. Katsokaa vaikka Art Spiegelmania.

Tagit: Linkit.

Seuraavat kaksi kappaletta eivät esiinny Libero-lehden numeron 4-5/2007 artikkelissa Libero poliittisen sarjakuvan areenana:

“Sarjakuvan voima poliittisen dialogin välineenä ei ole vieras edes kaikkien populaareimman fiktion tekijöille. Vuonna 1941 Kapteeni Amerikka kolkkasi Hitlerin sarjakuvan sivuilla. Vuonna 2005 Donald Rumsfeld poserasi saman sankarin kanssa ja lähetti Yhdysvaltain miehitysjoukoille ilmaisia sarjakuvia. Samoissa lehdissä Kapteeni Amerikka julistaa oman sotansa Yhdysvaltain hallitusta vastaan ja tämä salamurhataan maanpetturina Lee Harvey Oswaldin tavoin oikeustalon portaille.

Asiaan tutustumaton usein unohtaa, että sarjakuva on nimen omaan oma taiteensa omine sääntöineen, ei kuvitettuja romaaneja tai päälle tekstattua kuvataidetta. Juutalaisvainoja kuvaavan Maus-sarjakuvaromaanin tekijä Art Spiegelman selittää sarjakuvan vaikutusta lukijoihin kuvaamalla sarjakuvaa tavaksi luoda “älyllinen kieli”, joka mukailee ihmisen ajatusprosessia paremmin kuin kuva tai sana ilman lisäkontekstia.”

Tiivistetystä jutusta tuli itse asiassa paljon parempi, mutta olen jotenkin epämääräisen pettynyt, etten saanut Vasemmistonuorten julkaisuun mainintaa Kapteeni Amerikasta mottaamassa Hitleriä.

Kirjoittamani pitkä juttu käsittelee Liberon 20-vuotista sarjakuvahistoriaa. Artikkelissa on haastateltu lehteen piirtäneitä tekijöitä – Ninni Aaltoa, Reima Mäkistä, Ville Rantaa ja Johanna Rojolaa – ja tilattu heiltä uudet sarjakuvat kuvitukseksi.

Parasta jutun tekemisessä oli mahdollisuus tutustua Liberon arkistoihin. Etenkin kahdeksankymmenluvun lopun Liberot olivat paikoin täydellisen hämmentäviä 2000-luvun lopun lukijalle.

Ensinnäkin sarjakuvaa julkaistiin lehden alkuaikoina huikeasti: parhaimmillaan kokonaiset kolme tabloidisivua per lehti! Toiseksi Libero oli poliittisuudessaan poleeminen, aggressiivinen ja täysin hävytön. Epäkohdille vittuiltiin suoraan ja lukijaa kiihotettiin surutta ottamaan osaa poliittiseen toimintaan. Näinä poliittisen apatian ja lässyttävän individualistisen postmodernin poliittisen vaikuttamisen aikana 20 vuotta sitten julkaistut Liberot näyttävät melkeinpä parodialta, kuin Kommunistinen manifesti olisi paritellut Pahkasian kanssa.

Liberon 20-vuotisjuhlanumero on nyt tilaajilla ja hyvissä lehtipisteissä. Ilman Kapteeni Amerikkaa, mutta silti.

.

Kuten olen aiemminkin maininnut, kun olin 15-vuotias, Toni Jerrmanin päätoimittama Tähtivaeltaja-lehti oli paras koskaan paperille painettu asia. Olisi valhe väittää, että Tähtivaeltajan räkäinen gonzoasenne kritiikkiin olisi välittömästi inspiroinut minua kirjoittamaan, mutta kun aloin tuottaa säännöllisesti tekstejä seitsemisen vuotta myöhemmin Tähtivaeltajan diskurssi oli selkeä inspiraatio. Ja sellaisena se jäi tietynlaiseksi pyhäksi lehmäksi: Tähtivaeltaja oli lehti, jota luin mutta johon en vakavasti harkinnut tarjoavani tekstejä. Sarjakuvat ovat aina olleet Tähtivaeltajassa hyvin kattavasti edustettuina, joten miksi työntää kauhaansa jo sekoitettuun soppaan?

Onneksi minulta pyydettiin tekstiä. Luettuaan keväällä Katuojaa Jerrman ehdotti, että kirjoittaisin lehteen jotain: pitkän sarjakuvajutun, mielellään henkilökuvan. Pyöriteltyäni ideoita Jerrmanin kanssa suostuin kirjoittamaan 10 sivua Mark Millarista.

Englanninkielisen sarjakuvan parissa touhuaa lukuisia Millaria parempia kirjoittajia, mutta päädyin Millariin koska hän saattaa olla tällä hetkellä aktiivisista kirjoittajista kiinnostavin. Hänellä ei ole koskaan ollut vaikkapa maanmiestensä ja aikalaistensa Grant Morrisonin tai Warren Ellisin visiota, mutta hänellä on kuitenkin kyky provosoida yleisöä ja luoda ympärilleen huimaa hypeä, joka näkyy suoraan myyntitilastoissa. Hän on viime vuosien suosituin englanninkielisen genresarjakuvan kirjoittaja. Kaiken ryöhkeän kaupallisuuden keskellä Millarilla on silti sanottavaa. Useimmiten hän epäonnistuu välittäessään viestiään, mutta on tämän vuoksi sitäkin kiinnostavampi.

Kaksitoista vuotta lukijana, nyt avustajana. Mark Millar -artikkelini löytyy Tähtivaeltaja-lehdestä 3/2007, saatavilla nyt.

.

Vastaanottimissanne ei ole vikaa. Hallitsemme vaaka- ja pystytasoa. Ääneni kuuluu radiossa perjantaina 29.6 kello 12.30 YleX-kanavan YleX Tänään -makasiiniohjelmassa. Toivon mukaan Ylen ammattilaiset saavat parsittua jorinoistani kasaan jotain koherenttia.

Ylex Tänään käsittelee perjantaina puolen tunnin verran j-rockia ja japanilaisen pop-kulttuurin suosiota laajemminkin. Hinni Aarninsalon toimittamassa insertissa haastatellaan muun muassa Provinssirockissa vieraillutta Mucc-yhtyettä ja suomalaisia japanilaisen pop-kulttuurin harrastajia. Itse olen mukana jonkinlaisen puolivillaisena asiantuntijana. Ilmeisesti olen toistellut Viisi valhetta mangasta -juttusarjassa esittämiäni väitteitä niin taajaan ja äänekkäästi, että niitä aletaan ottaa tosissaan. Toisaalta, eikö mikä tahansa tarpeeksi usein toisteltu väite muutu lopulta todeksi?

Virittäkää vastaanottimenna ja todistakaa todellisuuden muuttumista!

.

Zum Teufel! -kustantamo on julkaissut muhkean, 144-sivuisen koosteen Jyrki Nissisen varhaiskauden töistä. Nuolee kuin eläin sipsiä kokoaa kolme Vainajan velat -omakustannelehteä sekä sekalaista bonusmateriaalia. Materiaali on alun perin julkaistu 2000-luvun alkupuolella edustaa Nissisen tuttua absurdistista linjaa, joskin vielä asteen vähemmän nykyistä sofiskoituneena. Ei niin, että “sofistikoitu” on yleensäkään termi, joka kuvaisi Nissisen sarjakuvia: hänen taustansa räkäisen punk-musiikin parissa näkyy hänen sarjakuviensa rosoisessa jäljessä ja pidäkkeettömässä asenteessa.

Tämä artikkeli on hype-kategoriassa siksi, että olen kirjoittanut albumiin esipuheen. Käsin, tussilla kopiokonepaperille. Kolmelta aamuyöstä deadline-päivänä. Se on hieno, olen ylpeä siitä. Piirsin kuvankin.

Olen kirjoittanut Nissisestä enemmän kuin yksikään ihminen maailmassa, joten ehkä oli luontevaa myös juontaa albumi sisään. Kuten olen kirjoittanut aiemmin, Nissinen on hankittu maku, mutta hyvä sellainen; häntä voi hypettää hyvällä omallatunnolla. Tsekatkaa näytteitä Nissisen kotisivuilta, ja uskokaa!

Tagit: Hype.

Hauskaa Vappua – opiskelijoiden, työläisten ja likaisten kommareiden juhlaa.

Katuoja on poliittisesti sitoutumaton, mutta se ei estä minua myymästä itseäni poliittisille julkaisuille. Vasemmistonuorten julkaiseman Libero-lehden numerossa 1/2007 on julkaistu kirjoittamani puolen sivun arvio Johanna Rojolan Täti jaksaa heilua -albumista. Rojolan aktiivisin kausi oli ennen kuin aloin tiedostaa, mitä suomalaisessa sarjakuvassa oikein tapahtuu, joten tekijän vanhoihin sarjakuviin tutustuminen oli erinomaisen kiintoisaa.

Liberon sarjakuvapitoisuus on hyvä. Lehden takakannessa ilmestyy suomen parhaan norjalaisen, Karstein Vollen, sarjakuva. Volle tekee piikikästä yhteiskunnallista sarjakuvaa graafisen suunnittelijan otteella. Kannattaa tutustua myös hänen Nazca-yhtyeensä tuotantoon – bändin uusi levy julkistetaan 12.5. Liberossa on myös toinen vakiosarjakuvapiirtäjä, mutta kyseisen taiteilijan tietoja ei valitettavasti tähän hätään löydy lehden verkkosivuilta.

Liberolla on vankat perinteet sarjakuvien julkaisualustana toimimisesta. Rojolan yhteiskunnalliset sarjakuvat ilmestyivät alkujaan Liberossa ja häntä seurasi sittemmin kansainväliseen maineeseen ja kotimaiseen pahamaineisuuteen ponnistanut Ville Ranta. Kulttuurilehti, siis.

Tagit: Hype.

Olen taasen poissa koneelta, mutta tässä päivän linkki: pohjoismaisten sarjakuvakirjastojen sarjakuvakokoelmia luetteloiva Nordicomics.net -portaali. Sitä ylläpitävät mm. Suomen sarjakuvaseura, Tukholman Serieteket ja muut skandinaaviset yhteistyötahot. Sivuilta voi hakea lyhyitä esittelyjä kokoelmien nimikkeistä ja lukea lukusuosituksia. Kätevä palvelu esimerkiksi harvinaisia omakustanteita etsiville, siis.

Homman todellinen pihvi – ainakin minulle – on kuitenkin tässä: sarjakuva-aiheisten artikkeleiden hakutoiminto. Portaaliin on skannattu satapäin sarjakuvaa käsitteleviä tekstejä pääasiassa Sarjainfo-lehdestä. Kaikki ovat kokonaisuudessaan luettavissa PDF-muotoisina skannauksina, ja vieläpä ilmaiseksi. Artikkelihaku ei ole kaikkein intuitiivisimmin toteutettu, mutta pienellä kärsivällisyydellä pääsee käsiksi huimaan varantoon suomenkielistä sarjakuvajournalismia.

Mukana myös tuttuja kirjoittajia!

Tagit: Hype, Linkit.