Katuoja

Peräänkuulutin taannoin sarjakuvamuotoisia sarjakuva-arvioita. Miksi ei käytettäisi sarjakuvaa sarjakuvakritiikin välineenä?

Huutooni on vastattu. Limingan sarjakuvalinjan blogissa on julkaistu sarja opiskelijoiden kurssilla piirtämiä harjoitustöitä, joissa kommentoidaan sarjakuvan välineillä tunnettuja laatusarjakuvia. Tulokset ovat vaihtelevantasoisia – jotkin julkaisuista ovat ilmeisen nopeasti kyhättyjä harjoitustöitä – mutta kiinnostavia yhtä kaikki.

Kurssin vetäjä Keijo Alhqvist on pyytänyt opiskelijoita käyttämään kohdesarjakuvan tyyliä ainakin yhdessä arvion ruudussa. Mikko Mäkelän Glömp 8 -arvio toimii tässä suhteessa hauskasti: koska hän käyttää kokoelman räikeää värimaailmaa, arvasin nopeasti mistä teoksesta oli kyse, vaikken sarjakuvan nimeä heti ensin Mäkelän työstä bongannutkaan. Joukon parhaassa arviossa, samaisen Mäkelän luennassa Doug Allenin Stevenistä käytetään niin Allenin piirrostyyliä kuin myös tämän tapaa rytmittää sarjakuviaan. Vielä kun Mäkelä ei erityisesti arvosta Allenin ulosantia, lopputulos on tyylipuhdas diss.

Rami “You can’t believe it’s not Ville Ranta” Selinin Chris Ware -arvostelu liikkuu kiinnostavasti eri linjoilla. Pidän Selinin jäljestä ja minulla oli ilo olla mukana valitsemassa häntä viime vuonna Kemin sprinttistrippikisan voittajaksi, mutta hänen päätöksensä arvioida Waren teosta käyttämällä ominta tyyliään ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Se välittää Selinin lukukokemuksen arvion lukijalle, mutta ei kerro Waresta juuri mitään. Kritiikkinä se jää hyvin subjektiiviseksi. Mäkelän ja Selinin vertailu on kiinnostavaa: vaikuttaa siltä, että sarjakuvamuotoinen sarjakuvakritiikki on terävämpi, kun sen piirtäjä lainaa visuaalisia koukkuja arvioinnin kohteesta.

Arvioita sarjakuva-arvioista – en ole välttämättä ollut koskaan lähempänä insestiä. Limingan blogista löytyy myös lukuisia muita metasarjakuvallisia kokeiluja – nyt jo yli 100 kappaletta.

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.

Olen taasen poissa koneelta, mutta tässä päivän linkki: pohjoismaisten sarjakuvakirjastojen sarjakuvakokoelmia luetteloiva Nordicomics.net -portaali. Sitä ylläpitävät mm. Suomen sarjakuvaseura, Tukholman Serieteket ja muut skandinaaviset yhteistyötahot. Sivuilta voi hakea lyhyitä esittelyjä kokoelmien nimikkeistä ja lukea lukusuosituksia. Kätevä palvelu esimerkiksi harvinaisia omakustanteita etsiville, siis.

Homman todellinen pihvi – ainakin minulle – on kuitenkin tässä: sarjakuva-aiheisten artikkeleiden hakutoiminto. Portaaliin on skannattu satapäin sarjakuvaa käsitteleviä tekstejä pääasiassa Sarjainfo-lehdestä. Kaikki ovat kokonaisuudessaan luettavissa PDF-muotoisina skannauksina, ja vieläpä ilmaiseksi. Artikkelihaku ei ole kaikkein intuitiivisimmin toteutettu, mutta pienellä kärsivällisyydellä pääsee käsiksi huimaan varantoon suomenkielistä sarjakuvajournalismia.

Mukana myös tuttuja kirjoittajia!

Tagit: Hype, Linkit.

Hip Today: Um… (Varoitus: Sivu soittaa rokkia.)
Comics212.net: Afraid of Cock.

Remiksauksen lähdemateriaalit:
Justice Society of America #7
Superdickery.com: Seduction of the Innocent.

Tagit: DC, erektio, Linkit, Satiiri.

Nyt se alkaa! Tai itse asiassa on alkanut jo kuukausia sitten, mutta nyt olemme virallisesti open for business!

Helsingin 22. sarjakuvafestivaalien nettisivut on avattu. Sivuilta voitte kirjata ylös tapahtuman päivämäärät ja tapahtumapaikat. Ohjelman suunnittelu on erinomaisissa käsissä ja tarkentuu pian, samoin kuin kunniavieraslistakin.

Tänään takana on myös festareiden ensimmäinen virallinen tiedotustilaisuus. Kun katson työryhmääni työssä, kuulen korvissani hyvin öljytyn koneen karjuntaa. Pääni on kofeiinin, nikotiinin ja innostuksen sekoittama, mutta voin silti vilpittömästi sanoa, että vuonna 2007 Helsingin sarjakuvafestivaalit tulevat rokkaamaan astronomisen määrän naamoja. Myös sinun naamaasi!

Erityiskiitokset tässä vaiheessa kuuluvat sivut rakentaneelle Rami “Internetin Teräsmies” Rautkorvelle. Tuottajana olen myös siinä mielessä erityisen etuoikeutettu, että tapahtuman graafisesta ulkoasusta vastaa eräs suosikkitaiteilijoistani, pysäyttämätön Jyrki Nissinen.

Nyt mennään! Viisi kuukautta!

Tagit: Hype, Linkit.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tätä lukiessanne olen Ruotsissa. Uuden sisällön sijaan ohjaan teidät maailman kenties parhaan webbisarjakuvan pariin:

“That’s right, take old Fuck You out for a spin today. You’ll be glad you did!”

Chris Onstadin Achewood: puhuvia pehmoeläimiä, alkoholistikissoja ja Philippe, joka on viisi. Nauttikaa.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Tähtivaeltaja-lehden sadas numero on ilmestynyt. Mukana on normaalien arvioiden, uutisten ja novellien ohella mm. 19-sivuinen haastettelu suosikkisarjakuvakirjoittaja Warren Ellisista ja vieläpä erillinen Jeff VanderMeerin kirjoittama kirjanen.

Tähtivaeltaja on vuosien saatossa kasvanut fanzinesta erittäin varteenotettavaksi (vasta)kulttuurilehdeksi. Lehden näkemyksellisyys on lähinnä Toni Jerrmanin ansiota. Päätoimittaja Jerrman kirjoittaa jokseenkin puolet lehdestä sekä valikoi ja toimittaa loput tekstit. Vaikka Jerrmanin ääni ei kuulu enää niin selvästi lehden juttujen taustalta, tekemisen intohimo on ilmeistä. Otetaan esimerkiksi Tähtivaeltajan tekijähaastattelut, jotka venyvät usein hyvinkin luontevasti toiskymmensivuisiksi. Tähtivaeltaja haluaa mennä syvälle, ottaa aiheet haltuun kokonaisvaltaisesti.

Tähtivaeltajan vaikutusta omaan kirjoittamiseeni ja esimerkiksi Katuojaan ei sovi aliarvioida. Löytäessäni Tähtivaeltajan 90-luvun puolivälissä lehden persoonallinen, äärimmäisen subjektiivinen tapa tehdä journalismia viehätti. Tapahtumaraportit muuttuivat Tähtivaeltajassa gonzoileviksi juopotteluodysseioiksi, arviossa kaikki oli joko maailman parasta tai luokatonta paskaa. En ollut koskaan edes ajatellut, että näin voisi yleensäkään kirjoittaa. Kun aloin kirjoittamaan itse, Tähtivaeltajan lähelle kirjoittajaa tuleva tapa tehdä arvioita vaikutti olennaisesti tapaan, jolla lähestyin kritiikkiä.

Onnittelut siis Katuojasta Tähtivaeltajalle. Seuraavaa sataa numeroa odotellessa.

Tagit: Linkit.

Brittiläinen sarjakuvaharrastaja Steve Flanagan on tehnyt jotain, jota olen jo pitkään pitänyt hyvänä ideana: hän on pukenut sarjakuvakritiikin sarjakuvan muotoon. Hänen seitsenosainen arvionsa Bryan Talbotin Alice in Sunderlandista on luettavista Gad, Sir! Comics! -blogista.

Tämän kaltainen lähestymistapa saattaa toimia sarjakuvassa paremmin kuin muissa medioissa. Ainakin esimerkkejä metasarjakuvista on lukuisia, merkittävimpänä kenties Scott McCloudin eeppinen Sarjakuva – näkymätön taide. Jostain syystä metatasoille eksyminen tuntuu olevan erityisen luontevaa juuri sarjakuvalle. Vaikka toki intertekstuaalista kritiikkiä voi esittää esimerkiksi parodian tai pastissin muodossa vaikkapa elokuvassa, elokuvaa suoraan kommentoiva elokuva, elokuvakritiikkielokuva, on harvinaisuus ellei peräti täysin käymätön konsepti. Puhumattakaan vaikkapa veistoksen muotoon laaditusta kuvanveistokritiikistä!

Kuvan ja tekstin yhdistelmästä ja helppo rakentaa havainnollistavia esityksiä, jonka todistaa jo sarjakuvailmaisun käyttö opetusmateriaalissa. Sarjakuvan välineissä on myös runsas valikoima tapoja puhutella yleisöä suoraan. Sarjakuvamuotoinen sarjakuvakritiikki avaa kriitikolle kiinnostavia mahdollisuuksia keskustella teoksen kanssa. Se on myös pitkälti neitseellinen alue, johon mahtuisi paljon pioneerityötä. Flanagan esimerkiksi ei ota välinettä haltuun mitenkään erityisen innovatiivisesti, vaan seuraa Talbotin ja McCloudin esimerkkiä asettamalla teoksensa keskiöön oman puhuvan päänsä.

Miksi sitten minä en tee sarjakuvamuotoista kritiikkiä? Yksinkertaista – en osaa piirtää. Mutta sinä voisit tehdä.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Ei; ei Kiroileva siili. Se toinen.

EN VAAN OSAA
Milla Paloniemi
Nettisarjakuva

Milla Paloniemen Kiroileva siili oli maaliskuussa Mitä Suomi lukee -listan mukaan Suomen myydyin kirja. Kuten jo aiemmin todettu, Paloniemen strippisarjakuva on ollut ainutlaatuinen, ilmiömäinen menestys. Kiroileva siili on noteerattu merkittävimmissä tiedotusvälineissä ja sarjakuvan kotisivuilla on jo 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.

Paloniemi on kuitenkin verrattain nuori, 23-vuotias. Jos se, miten yllättävä ja poikkeuksellinen suosio vaikuttaa nuoreen tekijään, kiinnostaa, ei hätää: meillä on aitiopaikat tekijän neurooseihin. EN VAAN OSAA -sarjisblogi dokumentoi Paloniemen arkea ja henkilökohtaisia tuntoja.

Kuten monet muutkin sarjakuvablogit, En vaan osaa tapahtuu arjen kehyksessä, mutta sarjat koostuvat enemmän tekijän tuntojen kuvailusta kuin arjen havainnoinnista. Tekijän takkutukkainen alter ego esiintyy käytännössä sarjan jokaisen stripin jokaisessa ruudussa. Lopputulos tuo lukijan lähelle tekijän ajatuksia: En vaan osaa on rehellinen, lähes tunnustuksellinen. Paloniemen sarjakuvat ovat ilmeisen nopeasti skitsattuja, mutta viimeistelemättömyys ja välittömyys toimii sarjakuvapäiväkirjan kontekstissa. Karikatyyrihahmojen ohella Paloniemen blogissa nähdään myös vapaampaa luonnostelua.

SUOSITUS: En vaan osaa sopii luontevasti suomalaiseen sarjisblogikenttään. Se on myös kiinnostava dokumentti tämän hetken suosituimman kotimaisen sarjakuvan noususta ja sen tekijän elämän murrosvaiheesta.

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.

Hieman kiire, joten tässä pari linkkiä.

Perinteinen amerikkalainen supersankaritarinoita kuluttava sarjakuvaharrastaja on outo olento. Jenkkisarjakuvaa ympäröivä kulttuuri leimaa heidät äitinsä kellarissa asuvaksi häviäjäksi ja heidän suosimansa sarjakuvan infantiiliksi viihdykkeeksi. Yksi tapa elää tämän negatiivisen stereotyypin kanssa on yksinkertaisesti ottaa se haltuun. Sarjakuvanörtti voi juhlia nörttiyttään ja supersankarisarjakuvia ei siitä huolimatta, että ne ovat älyttömiä vaan juuri sen takia.

Tämänkaltaiset harrastajat ovat olennainen osa englannikielistä sarjakuvablogikenttää. Parhaimmillaan nämä post-post-ironiset rääväsuut tekevät omituisista mieltymyksistään sellaisen spektaakkelin, että heidän rakkauttaan pöljiin supersankaritarinoihin on helppo ymmärtää. Dave Cambell on ollut vaikutuksille altis nuori mies 90-luvun alussa ja vastaavasti hänen kokoelmissaan on hämmentävä määrä luokatonta 90-luvun supersankarituubaa, josta hän kirjoittaa voimallisella intohimolla ja luonnollisesti itseironialla. Nämä kuitenkin ovat 90-luvun supersankarisarjakuva, joita hän omistaa.

Chris Sims on puolestaan nuorempi ja enemmän kiinni uusissa supersankarisarjakuvissa. Esimnerkiksi hänen ruutu ruudulta Anita Blake -pehmopornosarjakuvia läpi käyvät juttunsa ovat riemastuttavan häiriintyneitä. Hän myös nauttii kuvista, joissa Batman potkii tyyppejä naamaan. Mutta kukapa ei?

Molempien miesten blogit ovat säännöllisellä lukulistallani ja olen toisinaan saanut niistä kelpo lukuvinkkejäkin. En ehkä asu äitini kellarissa, mutta ymmärrän miksi dinosaurusten kanssa painivat trikoo-ihmiset ovat awesome.

Tagit: Linkit.

HELVETIN HYVIN MENEE
Solja Järvenpää
Nettisarjakuva

Jotkut sarjakuvantekijät piirtävät sarjakuvia elämästään ja muuttuvat sarjakuvahahmoiksi. Toiset ovat sarjakuvahahmoja jo valmiiksi.

Solja Järvenpää on pitkäaikainen työtoverini ja toveri myös siviilissä, joten en teeskentelekään tämän olevan arvio. Järvenpää on näitä tosielämän sarjakuvahahmoja, jolla on todistettavasti myös kuvittamisen arvoinen elämä. Illanvietot hänen seurassaan uhkaavat venyä monipäiväisiksi maratoneiksi, jotka muistuttavat Cube-elokuvan alkuasetelmia, paitsi että kuution ovet avautuvat aina uusiin baareihin. Halpojen tuoppien, epätodennäköisten karaoke-esitysten* ja hysteeristen sisäpiirin vitsien jälkeen kokee mielitekoa kaivautua peiton alle pitelemään maksastaan. Minua reippaampi Järvenpää puolestaan palaa piirutuspöydän ääreen.

HELVETIN HYVIN MENEE -sarjisblogi on kokoelma Järvenpään Etelä-Suomen Sanomissa julkaistuja strippejä sekä omaelämänkerrallisia katkelmia tekijän sarjakuvapäiväkirjasta, jotka dokumentoivat yhden naisen hallittua syöksyä kohti alkoholismia. Tavallisesti liikutaan joko yöelämässä tai tunnistettavasti niitä seuraavien aamujen tunnelmissa. Järvenpään piirosjälki on ohutviivaista karrikointia, joka kaappaa hyvin hahmojen tunnetilat. Järvenpään töitä on lisäksi ilmestynyt muun muassa useissa pienlehdissä.

Järvenpään ote sarjakuvan tekemiseen on strippisarjakuvantekijän niskalenkki. Hän purkaa elämänsä voitot ja tragediat huumorisarjoiksi, jotka mukailevat perinteisen vitsistripin rakennetta. Ratkaisu toimii paremmin, kuin miltä kuulostaa: elämän voi todellakin nähdä kolmen ruudun vitseinä. Jos elämässä ei tunnu olevan punchlinea, se johtunee siitä, että joku muu nauraa sinulle. Parempi tehdä kuten Järvenpää tekee, ja nauraa itse ensin.

* Solja, ei sitten niitä kotikaraokevideoita YouTubeen, okei?

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.