Katuoja

Tilaan

CHRONICLES OF CONAN VOLUME 10: WHEN GIANTS WALK THE EARTH AND OTHER STORIES TPB / Roy Thomas / John Buscema, Howard Chaykin & Co.
Klassikko-Conanien uudelleenjulkaisut jatkuvat. Nämä tarinat on nähty suomeksi vuosina ’86 ja ’93, mutta bonuksena pitäisi mukana olla jälleen Roy Thomasin muisteloita sarjakuvien teosta.

SUPERMAN ADVENTURES VOL. 3: LAST SON OF KRYPTON / Mark Millar & David Michelinie / Aluir Amancio, Neil Vokes & Co.
SUPERMAN ADVENTURES VOL. 4: THE MAN OF STEEL / Mark Millar, Evan Dorkin & Sarah Dyer / Aluir Manncio, Bret Blevins & Terry Austin
Kyllä, huhu on totta: Mark Millar osaa kirjoittaa sarjakuvia. Kahden edellisen pokkarin perusteella totean, että näissä Teräsmies-animaation pohjalta tehdyissä sarjakuvissa Millarin tyypilliset ylilyönnit loistavat poissaolollaan. Välillä asenne on melkeinpä nenäkäs, mutta koko ajan viihdyttävä.

KID ETERNITY TP / Grant Morrison / Duncan Fegredo
Tämä on jotain obskuuria Morrison-matskua 15 vuoden takaa. Pakko-ostos siis!

PUNISHER MAX VOL. 2 HC / Garth Ennis / Dougie Braithwaite & Leandro Fernandez
Ensimmäinen kovakantinen Punisher MAX oli kovaa kamaa, ja turvallinen sijoitus.

AVENGERS: GALACTIC STORM VOL. 1 TPB / Bob Harras, Tom DeFalco & Co. / Greg Capullo, Steve Epting & Co.
Käsittääkseni tämä on jonkinlainen reaktio Persianlahden sotaan, a.k.a. Operaatio Aavikkomyrskyyn. Käytännössä kyseessä on kuitenkin esimerkki 90-luvun pahamaineisesti rönsyilevistä crossovereista. Tulossa on vielä Vol. 2, jotta koko roska saadaan esitettyä. Mitä voin sanoa; olen utelias.

ESSENTIAL PETER PARKER, THE SPECTACULAR SPIDER-MAN VOL. 2 TPB / Bill Mantlo, Tom DeFalco & Co. / Jim Mooney, Frank Springer & Co.
Itse asiassa en ole vielä ehtinyt lukemaan ensimmäistäkään Spectacular-Essua, mutta katson velvollisuudekseni täydentää kirjastoani tälläkin opuksella. Nämä Spectacular Spider-Manin alkupuolen numerot jätettiin suurimmalta osin julkaisematta Suomen Hämähäkkimiehessä 80-luvulla.

Tilaisin, mutta…

MARVEL MONSTERS HC / Steve Niles, Eric Powell & Co. / Duncan Fegredo, Eric Powell & Co.
Tässä on mukana Goonin tekijä Eric Powell, joten luotan siihen, että Otto ostaa tämän, niin voin lainata sen sitten häneltä. Tai sitten vain odotan pehmeäkantista versiota.

HOUSE OF M TPB / Brian Michael Bendis / Olivier Coipel
Se toinen tämän vuoden suurista supersankarisekoiluista, anteeksi, -seikkailuista. Olen tietenkin utelias… mutta luulenpa, ettei minun ole tarpeen ostaa tätä.

No en taatusti tilaa!

CSI: NY — BLOODY MURDER TPB / Max Allan Collins / J.K. Woodward & Steven Perkins
Max Allan Collins kirjoittaa hyviä rikostarinoita. Vaikka ei olisi ikinä lukenut esimerkiksi Collinsin Road to Perditionia, tämän voi päätellä siitä, että Collins ei ole kirjoittanut CSI-televisiosarjojen jaksoja. Hän on kirjoittanut CSI-romaaneja ja CSI-videopelejä, mutta ei jaksoja CSI-televisiosarjoihin. Koska CSI-televisiosarjat ovat kauheaa roskaa. Ja vaikka Max Allan Collins kirjoittaa hyviä rikostarinoita, en aio koskea pitkällä tikullakaan mihinkään CSI-tuotteeseen.

Lähteet:
Comic Book Resources

• Marvel
• DC
• Image

Comics Continuum:

• Dark Horse
• IDW Publishing

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.

Tilaan

GØDLAND, VOL. 1: HELLO, COSMIC! TP / Joe Casey / Tom Scioli
Tom Scioli piirtää kuin Jack Kirby. Hyvin paljon kuin Jack Kirby. Ei ehkä ole tervettä jäljitellä idoliaan aivan niin orjallisesti, mutta Scioli sentään piirtää kuin hyvässä vedossa oleva Jack Kirby, ja Joe Casey näyttää syöttävän hänelle sopivan hulluja ideoita.

SPIDER-GIRL VOL. 5: ENDGAME DIGEST / Tom DeFalco / Pat Olliffe
Nerokas suunnitelmani pitää Spider-Girlin lehti hengissä ostamalla myös nämä kokoelmaversiot, vaikka minulla onkin lähes kaikki alkuperäislehdet, tuntuu toimivan.

ESSENTIAL OFFICIAL HANDBOOK OF THE MARVEL UNIVERSE VOL. 1 TPB / Mark Gruenwald, Peter Sanderson, Eliot R. Brown & Co. / John Byrne, Dave Cockrum, Bob Layton, John Romita Jr. & Co.
Kun fanipojat valtasivat Aleksandrian, he kysyivät johtajaltaan, mitä suuren kirjaston kokoelmille tulisi tehdä. Hän käski polttamaan kaiken, ja selitti päätöksensä näin: “Kirjaston tekstit joko ovat ristiriidassa Marvelin universumin virallisen käsikirjan kanssa, jolloin ne ovat harhaoppisia, tai ne ovat yhtä mieltä sen kanssa, jolloin ne ovat tarpeettomia.”

Tilaisin, mutta…

THE GOON VOLUME 4: VIRTUE AND THE GRIM CONSEQUENCES THEREOF TPB / Eric Powell
Powell tietää, miten hirviöitä mätetään turpaan, niin että se on hauskaa. Mutta Otto ostaa tämän kuitenkin, joten lainaan sitten häneltä.

AVENGERS: ABOVE AND BEYOND TPB / Kurt Busiek, Steve Englehart, Roger Stern & Roy Thomas / Alan Davis, Ian Churchill, Steve Epting, Tom Grummett & Co.
Tässä olisi satakunta sivua materiaalia, jota en alkuperäislehtinä omista, mutta en aivan viitsi hankkia tätä pelkästään sen takia. Mieluummin odotan, ehkä turhaan, että nämä julkaistaan kovakantisten Avengers Assemble -kirjojen sarjassa.

DC UNIVERSE: THE STORIES OF ALAN MOORE TP / Alan Moore / Jim Aparo, Jim Baikie, Brian Bolland, & Co.
Tämä on uusi versio Mooren sekalaisia DC-tarinoita sisältävästä Across the Universe -kirjasta, täydennettynä Killing Jokella ja Whatever Happened to the Man of Tomorrow’lla. Ne minulla on suomenkielisinä versioina, joten uuden version hankkiminen ei olisi erityisen kannattavaa.

No en taatusti tilaa!

ANT, VOL. 1: REALITY BITES TP / Mario Gully & Marc Hammond / Mario Gully
Mario Gully teki läpimurtonsa muurahaisnaisesta kertovalla sarjakuvallaan vapauduttuaan vankilasta. Hän on siis ikäänkuin supersankarisarjakuvien Nelson Mandela. Paitsi että hän satuttaa maailmaa.

Lähteet:
Comic Book Resources

• Marvel
• DC

Comics Continuum:

• Image
• Dark Horse

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.

Selatessani äskeisen Penny Arcade -arvioni jälkeen sarjan verkkosivun viimeisimpiä uutisia, havaitsin olleeni tahattoman ajankohtainen. Näyttää siltä, että Seattlen pojat Krahulik ja Holkins ovat joutumassa hankaluuksiin.

Hankaluuksien lähde on Jack Thompson, tietokonepelejä – “tapposimulaattoreita” hänen terminologiallaan – vastaan ristiretkeilevä Yhdysvaltalainen lakimies. Ristiretkeilyllä en nyt niinkään tarkoita pelastuksen etsimistä vaan fanaattista ja moraalisesti kyseenalaista hyökkäilyä. Hän on tätä nykyä verrattain näkyvä julkisuuden hahmo, joka on muun muassa vieraillut asiantuntijana arvostetussa 60 minutes -ohjelmassa. Thompson on hiljattain tarjonnut 10.000 dollaria hyväntekeväisyyteen, jos joku tekisi pelin jossa pelaajan tehtävänä olisi murhata pelifirmojen työntekijöitä ja heidän perheitään.

Kun kyseisen idean ympärille rakennettu peli tehtiin, ilmoitti Thompson kyseessä olleen “satiiri” ja kíeltäytyi maksamasta rahoja. Satiirisena vetonakin Thompsonin aloite on yhtäaikaa naivi ja ilkeä sekä haiskahtaa lievästi psykoottiselta. Penny Arcaden Krahulikin lähestyttyä Thompsonia sähköpostitse, tämä soitti Krahulikille ilmeisen häirikköpuhelun. Sarjankuvantekijät – eittämättä epäviisasti – päättivät provosoida Thompsonia lisää, ja lahjoittivat hänen nimissään 10.000 dollaria Entertainment Software Association -säätiölle. Myöhemmin hän on yrittänyt saada Seattlen poliiseja pidättämään Penny Arcaden tekijöitä, syynä “häirintä”. Tilanne ei ole tätä kirjoitettassa ratkennut.

Holkins ja Krahulik saattavat olla tahallaan ärsyttäviä ja toisinaan jopa lapsellisiakin, mutta tällä kertaa he ovat oikeassa. Thompsonin kaltainen moralisti ansaitsee jokaisen näpäytyksen sormilleen. Omalla tavallaan Penny Arcade on onnistunut satiirillaan kiinnittämään huomiota tärkeään asiaan ja laittamaan Thompsonin hysteeriset oireilut perspektiivin. Voidaan toivoa, että ihmiset kuuntelevat mieluummin narreja kuin lakimiehiä.

Tagit: nettisarjakuva.

Tilaan

SHOWCASE PRESENTS: JUSTICE LEAGUE OF AMERICA VOL. 1 TP / Gardner Fox / Mike Sekowsky, Carmine Infantino & Co.
Parin vähemmän “essentiaalisen” kokoelman jälkeen DC:n Showcaset jatkuvat aitojen, alkuperäisten Oikeuden puolustajien klassikkotarinoilla. Tämä on sitä kamaa, joka saa Grant Morrisonin synapsit iskemään kipinää. Sienien lisäksi.

TOM STRONG BOOK FOUR SC / Alan Moore, Peter Hogan & Geoff Johns / Jerry Ordway, Chris Sprouse & John Paul Leon
Se on Alan Moorea. No, pitänee kuitenkin todeta, että Peter Hogan on Terra Obscuralla osoittanut itsensä ihan kelvolliseksi Alan Mooren ideoiden toteuttajaksi. Johnsista en mene vannomaan.

VIMANARAMA TP / Grant Morrison / Philip Bond
Tämä intialaisesta mystiikasta ammentava minisarja ei saanut osakseen yhtä paljon kohua ja kehuja kuin Seaguy ja We3, mutta kyllä Morrisoniin voi luottaa.

ULTIMATE GALACTUS BOOK 2: SECRET TPB / Warren Ellis / Steve McNiven & Tom Raney
Ellis saa Ultimaatit tuntumaan melkeinpä oikealta tieteissarjakuvalta, supervoimilla varustetun Jerry Springer Show’n sijasta. Aikatauluongelmista kärsineen McNivenin korvaaminen Raneyllä on melkoinen pettymys minulle, koska en voi sietää hänen lättänaamaisia hahmojaan. Stormwatchin ystävät saattavat reagoida päinvastaisesti.

G.L.A.: MISASSEMBLED TPB / Dan Slott / Paul Pelletier
Dan Slott on nokkela, taitava, Marvelin universumin hyvin tunteva, mutta ennen kaikkea hauska käsikirjoittaja. G.L.A. on “Suurten järvien Kostajat”, yksi Marvelin universumin typerimmistä konsepteista. Tämän täytyy olla hyvä.

CAPTAIN AMERICA & THE FALCON: SECRET EMPIRE TPB / Steve Englehart & Mike Friedrich / Sal Buscema
Tämä on ehkä kaikkien aikojen legendaarisin poliittisesti kantaaottava Kapteeni Amerikka -tarina. Tai ehkä se on vain pahamaineisin. Kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin juttu toimii nykynäkökulmasta.

Tilaisin, mutta…

OMEGA: THE UNKNOWN CLASSIC TPB / Steve Gerber, Mary Skrenes & Co. / Jim Mooney & Herb Trimpe
Kirjailija Jonathan Lethem kirjoittaa uuden version Omegasta, joten alkuperäinen sarjakin pääsee vuosikymmenien jälkeen yksien kansien väliin. Jonkin verran olen utelias, mutta $29.99 on liian suuri hinta 224-sivuisesta, pehmeäkantisesta kirjasta, kun 100 sivua paksummat, suuret kovakantiset kirjat maksavat saman verran.

No en taatusti tilaa!

SUPERMAN/BATMAN VOL. 2: SUPERGIRL TP / Jeph Loeb / Michael Turner
Michael Turner ei edelleenkään osaa piirtää.

Lähteet:
Comic Book Resources

• Marvel
• DC
• Image

Comics Continuum:

• Dark Horse

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.

Tiedätkö sen webbisarjakuvan, josta tykkäät? Sen, jota luet aina joka arkiaamu? Se on kaikella todennäköisyydellä mielestäni tosi huono, ja aion kohta kertoa miksi.

Hyvä on, kärjistän. En ole kirjoittanut Katuojaan webbisarjakuvista koskaan. Syitä on monia. On vaikea erottaa arvioitavaa yksikköä webbisarjakuvaa. Yhden tarinakokonaisuuden irrottaminen arvioitavaksi on hankalaa, yksittäisen sarjakuvan arvostelu todennäköisesti typerää. Toisaalta sarjakuvan arkistojen lukeminen putkeen ja sitten arvioiminen on sekin kyseenalaista, koska yleensä internetissä ilmestyvää sarjakuvaa on tarkoitus lukea sitä mukaan kuin sitä ilmestyy. Analyyttisyyteen pyrkivien yleiskatsausten kirjoittaminen on vaikeaa.

Suurin syy siihen, miksen ole kirjoittanut webbisarjakuvista on kuitenkin kaunistelematta se, että pidän niitä keskimäärin vähempiarvoisina kuin painettuja sarjakuvia. Vaikka usein ne ovatkin usein innovaativisempia kuin pöhöttyneet, sisältä mädät kollegansa sanomalehtien sarjakuvasuossa, todellinen näkymys on verkossakin harvinaista. Usein sarjakuva ei ole webbisarjakuva tekijän tahdosta, vaan ainostaan siksi, että se on liian kehno löytääkseen julkaisijaa tai yleisöä verkon ulkopuolella. Menestyksekkäimpiä webbisarjakuvia saa oireellisesti myös painettuna. Tähän toki liittyvät myös taloudelliset seikat: webbisarjakuvalla tienaaminen on näitä ikuisuuskysymyksiä, jotka jätän Scott McCloudin ja kumppaneiden pohdittavaksi.

Olen kuitenkin lukenut useita webbisarjakuvia, niis suosittuja kuin vaihtoehtoisempiakin, säännöllisesti noin vuoden ajan. Surukseni olen voinut todeta että kyllä, merkittävä osa niistä on huonoja. Ilokseni olen kuitenkin löytänyt myös aidosti kekseliäitä, kokeellisia ja hauskoja sarjakuvia.

Internet on täynnä sarjakuvia, joita sadat tuhannet ihmiset lukevat päivittäin. Koen, että nyt minulla on perspektiiviä kirjoittaakseni niistä kriittisesti. Aika näyttää, olenko oikeassa.

Tagit: nettisarjakuva.

Sarjakuvafestivaalit järjestettiin menestyksekkäästi toissaviikolla. Järjestäjänä olen suhteellisen tyytyväinen ja jokseenkin jo toipunut. Kiitos kaikille, toivottavasti viihdyitte.

Voi jälleen todeta, että Sarjakuvafestivaalien olemassaolo on edelleen perusteltua muunakin kuin myynti- ja harrastustapahtumana. Eräs Sarjakuvaseuran tärkeistä tehtävistä on kuitenkin sarjakuvan aseman edistäminen ja sarjakuvaan kohdistuvien ennakkoluulojen todistaminen vääräksi.

Kymmenien vuosien valistamistyön jälkeenkin voi päivälehtiä vilkaisemalla havaita, että vaikka asenteet ovatkin muuttuneet, ei työ ole missään nimessä ohi. Sarjakuvaa yleensä saatetaan verrata pornoon ja ammattitoimittaja voi olla aidosti kiinnostunut siitä, mikä sarjakuvassa muka voi kiehtoa aikuista miestä.

Pahimmassa välikädessä on tällä hetkellä manga, joka tunnetusti viehkoo voimallisesti lapsia ja nuoria. Voin kuvitella, miltä mangapäivän 18.9 Tennispalatsille houkuttelemat sadat rooliasuiset nuoret voivat sivullisen silmissä näyttää: vieraalta, jopa pelottavalta. Sarjakuvaa yleensä harrastavienkin keskuudessa törmää häkellyttävän negatiivisiin asenteisiin mangaa – sarjakuvaa, siis! – kohtaan. Tämä tosin johtuu osittain siitä, että niin merkittävä osa suomeksi saatavilla olevasta mangasta on sangen keskinkertaita viihdelukemistoa. Saatavuustilanteen korjautuminen on kuitenkin vain ajan kysymys, mutta asenteiden muuttuminen tulee kestämään.

Lienee ilmeistä kaikille alaa seuraaville, ettei manga ole mikään sarjakuvan muoti-ilmiö, vaan jatkuvasti merkittävämmäksi muuttuva osa länsimaista sarjakuvakulttuuria; merkittävä osa sen tulevaisuutta. Valtavirran tiedotusvälineet ovat myös hiljattain alkaneet kiinnostua manga- ja animefanikulttuurista. Eletään kriittisiä aikoja. Kaivataan tietoa japanilaisesta pop-kulttuurista. Kuka sitä antaisi, paheksumatta ja kaunistelematta?

Anime-lehti on saavuttanut nopeasti suuren suosion. Lehden toimittajakunnalla on syvääkin tietoa alasta ja etenkin viime numeroissa on nähty hyviä yleiskatsauksia manga- ja animekulttuurin ilmiöihin. Siltikin, lehden näkökulma on aktiiviharrastajan ja sen ulosanti on suunnattu aktiiviharrastajille, etenkin nuorille sellaisille. Lehti palvelee yleisöään hyvin, mutta satunnaista lukijaa huonommin. Tämän lisäksi Anime-lehti keskittyy nimensä mukaisesti animaatioon, sarjakuvan jäädessä vähemmälle.

Otava on julkaissut hiljattain Paul Gravettin teoksen Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa. Brittiläisen Gravettin näkökulma mangaan ei ole varsinaisesti ulkopuolinen, mutta hän on tutustunut siihen vasta varttuneella iällä. Tämä antaa Gravettille tiettyä perspektiiviä, joka usein puuttuu mangaa koko ikänsä harrastaneilta. Manga-kirjassa hän käy kärsivällisesti mutta tiiviisti läpi mangan historian ja siirtyy kuvaamaan japanilaisen sarjakuvan lajityyppejä. Mangaa ei käsitellä tyhjiössä, vaan se liitetään laajemmin japanin historiaan ja kulttuuriin. Gravett ei sievistele, vaan kertoo taidemangan ohessa myös roska- ja viihdesarjakuvasta. Suuri kahvipöytäkirja on kauniisti kuvitettu havainnollisilla esimerkkisivuilla käsitellyistä sarjakuvista.

Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa on olennainen teos. Toisaalta se auttaa maallikkoa ymmärtämään mangaa, toisaalta se auttaa harrastajaa näkemään mangan suuremmassa kontekstissa. Parhaassa tapauksessa se voi antaa molemmille välineet keskusteluun japanilaisesta sarjakuvasta mielekkäällä tavalla: ilman älyllistä likinäköisyyttä, ilman ennakkoluuloja. Nyt jos koskaan sille olisi tarve.

Valokuvat: Jukka Vuorinen

Tagit: manga.

Yli kymmenen vuotta säännöllisesti Helsingin sanomien Nyt-liitteessä ilmestynyt Naisen kanssa -sarjakuva on kiinnostava, varsinkin kontekstissaan. Verrattuna sanomalehtisarjakuvaan yleensä se on suorastaan älykäs. Teppo Sillantauksen ja Mikael Gyllingin kirjoittama ja ranskalaisen Stéphane Rossen piirtämä strippisarjakuva herättää myös intohimoja. Hiljattain ajauduin humalaiseen väittelyyn siitä, onko kyseessä aidosti tarkkanäköinen analyysi parisuhteesta vai humoristisella etäännyttämisellä sovinisminsa haltuun ottava loukkaus. Koska väittelyn toinen osapuoli oli nainen ja minä enimmäkseen selkärangaton mies mitä tulee tasa-arvokeskusteluun, käännyin lopulta jälkimmäiselle kannalle. Siltikin, kirkkaassa päivänvalossa ja selkeässä mielentilassa tarkasteltuna Naisen kanssa on molempia: se flirttailee sovinismin kanssa, mutta vaati erityistä herkkänahkaisuutta, että siitä voisi aidosti loukkaantua. Sarjakuvan subversiivisuus varmistaa sen, että sen mahdolliset sovinistiset tulkinnat menevät ohi, ellei niitä osaa erityisesti etsiä.

Nyt-liitteessä (9.9.2005) kerrottiin, että sarjaa uskollisesti kuvittanut Rosse
on jäämässä toistaiseksi tauolle ja hänet korvaa sarja vaihtelevia taiteilijoita. Tämä on kiinnostavaa, sillä Naisen kanssa on pitkälti Rossen sarjakuva. Sillantauksen ja Gyllingin havainnot naisen ja miehen suhteesta ovat paikoin nokkelia, mutta harvemmin aidosti kiinnostavia. Sarjan vetonaula on aina ollut Rossen nyrjähtäneen ironinen, popkulttuurikuvastosta lainaava kuvitus. Hänen korvaamisensa on mahdotonta, mutta tulee olemaan kiinnostavaa nähdä hänen tuuraajiensa yrittävän.

Erityisen kiinnostava on Nyt-liitteessä julkaistu lista näistä sarjan tulevista vierailevista kuvittajista: Risto Suomi, Marjatta Tapiola, Rosa Liksom ja Cris af Enehielm ovat kuvataiteilijoita, mutta kukaan heistä ei ole tunnettu erityisesti sarjakuvantekijänä vaikka joillain heistä onkin tuotannossaan julkaistua sarjakuvaa. Perinteisestä kuvataiteesta sarjakuvaan siirtyminen ei ole helppo, vaikka näin voisi nopeasti kuvitellakin. Sarjakuvakerronta on kuitenkin taito, joka pitää erikseen opetella. Sarjakuvasivun rakenne, sarjakuvan rytmi ja sarjakuvalle ominaiset elementit eivät ole helppoja hallita. Kokenutkin piirtäjä on ilman harjoitusta sarjakuvantekijänä amatööri.

Eräänlainen varoittava esimerkki on kuvataitelija Jarmo Mäkilä, joka kokeili jotain vuosia sitten siipiään sarjakuvapiirtäjänä kahdella albumillaan (Aavekaupunki, Daydreamer). Muutaman lausunnon perusteella Mäkilän suhtautuminen sarjakuvaan koettiin ylimieliseksi ja hänen kahta albumiaan kritisoitiin rajustikin. Pääosin kritiikki oli oikeutettua: Mäkilä on kelpo maalari, mutta sarjakuvantekijänä hän ei ollut kypsä. Jälkikäteen tarkasteltuna pitää todeta, että paljon kehnompiakin sarjakuvia on Suomessa julkaistu ja että kritiikin ankaruus johtui varmasti osittain Mäkilän oletetusta asenteesta sarjakuvaa kohtaan, ajatuksesta siitä että kuka tahansa pystyy tekemään sarjakuvaa kunhan osaa vain piirtää.

Jää nähtäväksi, miten Rossen saappaita täyttävät taiteilijat onnistuvat. Tuleeko lopputuloksesta samanlainen sylkykuppi, kuin Mäkilän sarjakuvatuotanto? Veikkaan, että vastaanotto tulee olemaan paljon Mäkilän saamaa lämpimämpi, sillä Naisen kanssa käyttää perinteisesti melko vähän puhekuplia, hetkestä-hetkeen siirtymiä tai muita sarjakuvalle ominaisia elementtejä. Sellaisenaan se soveltuu hyvin tällaiseen kokeiluun. Kuka tietää, ehkä Nyt-liitteen uhkapeli onnistuu jollain tasolla lähentämään sarjakuvaa ja perinteistä kuvataidetta. Ainakin se varmistaa sen, että Naisen kanssa pysyy edelleen kiinnostavana, seuraamisen arvoisena sarjakuvana.

.

Päivitetty 6.9.2005

Tilaan

Päivitys: 40 YEARS OF THE AMAZING SPIDER-MAN DVD ROM
Unohdin alunperin tarkistaa Diamondin listan häntäpään, josta löytyi kuin löytyikin tämä Graphic Imaging Technologyn seuraava DVD-Rom, joka sisältää The Amazing Spider-Man -lehden kaikki numerot ja ennakkotietojen mukaan edellisestä CD-julkaisusta poiketen myös kaikki Annualit. Luultavasti tämä kokoelma ilmestyy joulun alla, ja lokakuun listassani ollut 40 Years of X-Men tulee marraskuussa.

OCEAN TPB / Warren Ellis / Chris Sprouse & Karl Story
Kaipaan edelleen Ellisiltä kunnon tieteissarjakuvaa, jota hän ei vesittäisi kyynisyydellä tai vetelällä juonenkuljetuksella, tai molemmilla. Ellei tämäkään ole se, niin ainakin Sprousen kuvitusta on kiva katsella.

SMAX TPB / Alan Moore / Zander Cannon & Andrew Currie
Top Tenin yrmy superkyttä seikkailee fantasiamaailmassa. Erikoinen tyylilajin muutos emäsarjaan nähden, mutta se on kuitenkin Moorea.

EXCALIBUR CLASSIC: THE SWORD IS DRAWN TPB / Chris Claremont / Alan Davis
Jotkut asiat muuttuvat (Chris Claremont oli joskus loistava käsikirjoittaja) ja jotkut pysyvät samoina (Alan Davis on loistava piirtäjä). Excaliburia julkaistiin aikoinaan suomeksi vain kourallinen. Tästä kirjasta vain kahta viimeistä osaa ei suomeksi nähty. Toivottavasti näitä kokoelmia tulee lisää.

X-FACTOR VISIONARIES: PETER DAVID VOLUME 1 TPB / Peter David / Larry Stroman
Peter Davidin Uuden X-Factorin kunniaksi on koottu kirjaksi hänen edellisiä töitään samannimisen lehden parissa. Tältä Davidin aiemmalta kukoistuskaudelta nähtiin suomeksi paljon Hulkia, mutta vain muutama X-Factorin loppupuolen numero Teloittajan laulu -crossoverin yhteydessä. Tällekin kirjalle mielelläni näkisin jatkoa.

ESSENTIAL X-FACTOR VOLUME 1 TPB / Bob Layton, Roger Stern, Louise Simonson & Co. / Jackson Guice, Bob Layton, John Byrne, Walter Simonson & Co.
X-Factorin alkutaipaleelta suomennettiin myös joitain numeroita sieltä sun täältä. Tämän kokoelman sisältö on aika kirjavaa, koska mukana on monta Mutant Massacre -crossoveriin kuulunutta tarinaa muista lehdistä. Kuitenkin ostamisen arvoiseksi sen tekevät jo muutamat Jackson Guicen ja Walter Simonsonin piirtämät tarinat, jotka Suomessa jäivät väliin.

Tilaisin, mutta…

CONAN AND THE JEWELS OF GWAHLUR HC / P. Craig Russell
Erehdyin ostamaan tämän irtonumeroina. Dark Horse tekee enimmäkseen hyvää työtä Conanin kanssa, mutta kaikista ansioistaan huolimatta Russell ei sovi alkuunkaan hahmon piirtäjäksi. Tämä ei ole Conan Barbaari vaan Conan Alusvaatemalli. Tarina on kuitenkin uskollinen sovitus Howardin novellista ja Russellin kuvitus on teknisesti taidokasta. Silti: Caveat emptor.

I CAN’T BELIEVE IT’S NOT THE JUSTICE LEAGUE TPB / Keith Giffen & J.M. DeMatteis / Kevin Maguire & Josef Rubinstein
Tämän ostin irtonumeroina. Saattaa jäädä historiankirjoihin viimeisenä DC:n julkaisemana sarjakuvana, jonka lukeminen on hahhah-hauskaa.

SHANNA, THE SHE-DEVIL PREMIERE HC / Frank Cho
Ei ole mitään syytä ostaa tätä kirjaa, jossa puolialaston nainen tappelee dinosauruksien kanssa. Koska Amazon.comin mukaan vain vuoden kuluttua ilmestyy sarjakuvan alkuperäinen versio, jossa täysin alaston nainen tappelee dinosauruksien kanssa. Kaikki me tistaiteen ystävät varmasti jaksamme odottaa siihen saakka.

NEW THUNDERBOLTS: MODERN MARVELS TPB / Fabian Nicieza / Tom Grummett & Bill Sienkiewicz
Tämä minulla on jo irtonumeroina. Harvinaista herkkua nykyään: Supersankarisarjakuva, jossa supersankareilta edellytetään jopa sankarillisuutta, ja joka numerossa on vähintään yksi juonenkäänne.

No en taatusti tilaa!

IMAGE COMICS HC / Erik Larsen, Todd McFarlane, Marc Silvestri & Jim Valentino
Tämän piti alunperin olla Image Comicsin 10-vuotisjuhlakirja. Image perustettiin vuonna 1992. Ei tästä oikein irtoa enää sen parempia vitsejä, kuin mitä löytyy kirjan uuden (ja oletettavasti viimeisen) julkaisuilmoituksen tekstistä: “Kaikki aiemmat tilaukset ovat maatuneet.”

WITCHBLADE COMPENDIUM HC / David Wohl, Paul Jenkins, Ron Marz & Co. / Michael Turner, Marc Silvestri, Chris Bachalo & Co.
Ilmoitusteksti kertoo, että kirja sisältää 50 mahtavinta Witchblade-numeroa, muttei mainitse, mitkä ne numerot ovat, joten on vaikea sanoa, onko tämä vain tavallisen huono, joskin tavallista paksumpi sarjakuvajulkaisu, vai yksi niistä epäpyhistä hirviöistä, joita järjen keskeytymätön vegetatiivinen tila synnyttää. Älkää hyvät ihmiset ostako tällaista. Kaiken, mitä Witchbladestä tarvitsee tietää, voitte lukea kolumnistani “Sara Pezzinin salattu elämä”.

Lähteet:

Kvaak.fi
Comic Book Resources:

• Marvel
• DC
• Image

Comics Continuum:

• Dark Horse

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.

(Katsokaa, mitä löysin kuolleen pummin peräaukosta – se on puoli vuotta sitten lupaamani Egmont 2004 -retrospektiivi! Osa tekstistä on kirjoitettu nyt elokuussa 2005, joka selittänee tietyn tarkkanäköisyyden joka olisi puuttunut tekstistä jos olisin saanut sen julkaistua tuoreeltaan.)

Palatkaamme vielä kerran vuoteen 2004. On jälleen aika kirjoittaa vuotuinen lukijakirjeeni Egmont kustannukselle, tehdä yhteenveto vuoden aikana julkaistusta supersankarisarjakuvasta.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, on muistettava että Egmontin julkaisuohjelmasta päättävät toimittajat ovat ammattitaitoisia ihmisiä, joilla on – pääasiassa – todistettavasti hyvä maku. Tämä on enemmän kuin voi sanoa heidän yhdysvaltalaisista kollegoistaan, jotka varsinkin Marvelilla näyttävät julkaisevan nykyään aivan mitä tahansa.

Valitettavasti ostavan yleisön maku on huono, tai ainakin yleisö näyttää olevan pääasiassa välinpitämätön julkaisujen laadusta (tarkoitan juuri sinua siellä, sinua sen Witchblade/Darkness -lehden viimeisen numeron kanssa). Egmont näyttää tietävän tämän, ja julkaisee aivan mitä tahansa kökköä, jos sen voi olettaa myyvän. Mikään muu ei voi selittää merkillistä päätöstä lisätä kohtuullisesti myynyttä mutta lukijoiden ja kriitikoiden lähes yksimielisesti tuomitsema Wolverine: The End ensi vuoden julkaisuohjelmaan. Täysin läpitunkemattoman idioottimaiseksi kehutun sarjakuvan käsikirjoituksesta vastaa muuten Paul Jenkins, johon palaan myöhemmin.

Voiton maksimointi ei ole tietenkään ole tuomittavaa toimintaa kaupalliselta yhtiöltä. On kuitenkin ilahduttavaa nähdä Egmontin julkaisevan sarjakuvia, jotka ovat aidosti hyviä ja jotka eivät nojaa tunnetun hahmon vetovoimaan. Toimittajien hyvä maku näkyi vuonna 2004 lähinnä erikoisjulkaisuissa.

Suosikkini Egmontin vuoden 2004 julkaisuista ja suomennetuista sarjakuvista yleensä oli luonnollisesti Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga -sarjakuvan toinen osa, josta olen jo monesti aiemmin suustani vaahtoa pyyhkien kirjoittanut. Alan Mooren ja Kevin O’Neillin viktoriaaninen fiktio on seikkailusarjakuvaa juuri kaltaiseni lukijan makuun: tarpeeksi kyyninen huvittaakseen, tarpeeksi itsetiedostava välttääkseen liian patetian mutta lopulta tarpeeksi sentimentaalinen liikuttaakseen. Mooren ja O’Neillin ymmärrys sarjakuvakerronnasta on monoliittinen. On ilo katsoa, kuinka tekijät tuhoavat aikaisemmassa albumissa huolellaan rakentaman maailman. Liiga on yksi harvoja sarjakuva-albumeita, jota lukiessani olen aidosti liikuttunut. Olen vanha ja kyynistyvä mies, joten tällaiset teoksen aiheuttamat ääritilat ovat harvinaisia.

Toinen merkki kunnianhimosta Egmontilla oli Mike Mignolan mainion Hellboyn julkaiseminen järeänä, lähes 300-sivuisena pakettina. Hellboy on taiteilijan sarjakuva, ei käsikirjoittajan. Piirrettyään vuosia muiden tekijöiden käsikirjoituksia, Mignola pääsi lopulta irrottelemaan kunnolla Hellboyssa. Paranormaaleja uhkia tuhoavasta paholaisesta kertovassa sarjakuvassa näkyvät tekijänsä innostus pulp-kuvastoon ja erilaisiin myytteihin, joita hän kuvittaakin antaumuksella. Hellboyssa vampyyrit, natsit, demonit, supersankarit ja H. P. Lovecraftin tarinoista karanneet jumaluudet riehuvat sellaisella intensiteetillä, että juonessa ei paikoin ole juuri tolkkua. Tarina kulkee sangen tajunnanvirtamaisesti, Mignolan piirtäessä nähtävästi mitä milloinkin huvittaa. Tällä ei lopulta ole merkitystä, sillä Mignolan huumorintaju on pistämätön ja hänen kertojantaitonsa virtuoosimainen. Hellboyta ei ole tarkoituskaan ottaa kovin vakavasti: se on anteeksipyytelemätöntä toimintaviihdettä, yhden Yhdysvaltojen taitavimpien sarjakuvagraafikoiden kuvittamana. Albumi on julkaistu mustavalkoisena, mutta Mignolan piirros toimii myös ilman värejä.

Samoin toimii värittömänä myös tanskalaisen Peter Snejbjergin taide albumissa Valon Prikaati, joka on hetkeen ainoa suomennettu DC:n Vertigo -alanimikkeen sarjakuva. Valon Prikaati -minisarja liikkuu samoilla linjoilla kuin Hellboykin: mytologinen hörhöily yhdistyy pulp-henkiseen seikkailuun, kun joukko jenkkisotilaita päätyy ratkaisemaan Taivaan joukkojen ja vihaisten enkeliäpäirien sodan. Kirjoittaja Peter Tomasi ei vältä kliseitä tai suoranaista jeesustelua: teema uskon löytämisen tärkeydestä aiheuttanee närää ainakin kaltaisissani palavasilmäisissä jumalankieltäjissä. Snejbjerg pelastaa paljon: kuten Hellboykin, Valon Prikaati on täynnä juttuja, joita on ollut ilmeisen hauska piirtää: natseja, splatteria, sotilaita, zombeja ja lentskareita. Hauska on tarinaa lukeakin, vaikkei Snejbjerg mikään Mignolan kaltainen virtuoosi olekaan.

Nämä kolme erikoisjulkaisua osoittavat minulle näkemystä, toimituksellista kunnianhimoa. Samoin on nostettava hattua Ihmesarja-pokkareille, joissa uudelleenjulkaistaan mustavalkoisena supersankarigenren klassikkoinakin pidettyä materiaalia: vuonna 2004 vanhaa Hämähäkkimiestä, vanhaa Ryhmä-X:ää sekä Tomb of Draculaa. Jos tarkkoja ollaan, viimeksi mainittu ei kantanut Ihmesarja-leimaa, mutta julkaisuformaatti oli sama. On hauskaa, että vanhat genresarjakuvat ovat tässä muodossa myös uusien lukijoiden saatavilla, mutta on myönnettävä että klassikot ovat kestäneet aikaa vaihtelevasti. Etenkin Dracula oli erityisen puisevaa törmäilyä, lajityyppinsä kliseiden surullinen vanki. Vaikka voinkin ymmärtää, miksi Marv Wolfmanin ja Gene Colanin kauhuilu upposi aikanaan yleisöön, on vaikea kuvitella sillä olevan paljoakaan annettavaa modernille yleisölle.

Erikoisjulkaisuista, ei sen enempää. Miten säännöllisesti ilmestyvät supersankarijulkaisut voivat vuonna 2004?

Minä rakastan supersankarigenreä kuin vajaaälyistä pikkuveljeä. Ilman supersankareita en lukisi sarjakuvia. Edelleenkin lukuisat suosikkisarjakuvani kuuluvat genreen: vaikka teoriassa supersankarit ovat lastenfiktiota, käytännössä hyvät tekijät osaavat tehdä genressä ajatuksia herättävää viihdettä. Silti kun selaan läpi Egmontin viime vuonna julkaisemia sarjakuvia, kevyt epätoivo hiipii mieleeni.

Aloitetetaan kuitenkin hyvistä. Edelleen skitsofreenisesti nimettyä RYHMÄ-X/X-MEN -lehteä ilmestyi 6 numeroa. Lehden taso on nykyisellään korkea, joten luonnollisesti lopetin sen ostamisen.

Totta puhuen en osta lehteä, koska omista lehdessä parasta aikaa julkaistavat Grant Morrisonin tarinat englanninkielisinä laitoksina. Käsittelen lehden tilan tästä syystä pintapuolisesti.

Olen kirjoittanut tämä aiemmin, ja kirjoitan sen uudestaan: Morrisonin Ryhmä-X on modernin supersankarisarjakuvan merkkipaalu. Morrison ymmärtää Ryhmä-X:n keskeisen konseptin ja laajentaa sitä, nostaen osiltaan sarjan siitä päättymättömien cross-overeiden ja lamaannuttavien saippuaoopperajuonien suosta, johon se upposi viimeistään viime vuosikymmenellä. Kokonaisuutta vaivaavat vaihtelevantasoiset kuvittajat, mutta nyt ollaan Suomessakin päästy vaiheeseen, jossa jokaisella tarinakokonaisuudella on oma kuvittajansa. Tämä antaa sarjalle miellyttävää jatkuvuutta. Morrisonin tarinoiden pitäisi jatkua vuoden 2005 loppuun ja voin vakuuttaa niiden tason vain paranevan loppuhuipennuksen lähestyessä.

Morrisonin tarinoiden ohella on julkaistu Chris Claremontin kirjoittamaa X-Treme X-Men -nimihirvityksellä varustettua sarjaa. Se lienee joidenkin 80-lukua kaipailevien traditionalistien mieleen, mutta minulle sarja näyttäytyi lähinnä koomisena anakronismina. Herää kysymys – miellyttääkö lehti, joka julkaisee rinnakkain sekä Morrisonin että Claremontin tarinoita täydellisesti ketään? Kompromissina se lienee todettu toimivaksi, koska sama linja jatkuu vuonna 2005.

Kuten mainitsin, lehteen päätyy myös Wolverinen viimeisiä vaiheita kronikoiva The End. On surkuteltavaa, että j
ulkaisuohjelmaan päätyy yksi pilkatuimmista Ryhmä-X-tuoteperheen sarjakuvista vuosiin, vaikka lukukelpoiseksikin todettua Wolverine-materiaalia olisi olemassa. Jätetään silti lopullinen tuomio loppuvuoteen, jolloin pääsen itsekin tutustumaan sarjaan.

Wolverine: The Endin kirjoittaneen Paul Jenkinsin luovaa syöksykierrettä pystyi kuitenkin todistamaan vuoden 2004 SPIDER-MAN-lehdissä. Jenkinsiltä julkaistiin kaksi pitkää tarinaa, joissa kummassakin keskityttiin yhteen Hämähäkkimien suosituista roistoista. Molemmat olivat kammottavia. Jenkins paisutti yksikertaiset, ehkä pariin numeroon sopivat tarinat viisiosaisiksi patsasteluiksi. Yritykset syventää roistohahmoja olivat surkuhupaisia: Venom kuolee – muttei kuolekaan. Tohtori Mustekalan isä oli ankara – mutten välitä.

Silloin kun kukaan muu ei kyennyt, Paul Jenkins kirjoitti hyviä Hämähäkkimies-tarinoita. Lyhyitä, humoristisia ja sympaattisia: ominaisuuksia, jotka kaikki puuttuvat Jenkinsin uusista käsikirjoituksista. Syitä Jenkinsin syöksykierteeseen voi arvailla. Marvelin johtoportaan vaatimus kirjoittaa viisi-kuusiosaisia tarinioita tuskin sopi tiivistämisestä pitävälle kirjoittajalle. Kerrotaan myös Jenkinsin sairastaneen pitkään. Oli syy mikä vain, oli sääli nähdä yhden viime vuosien parhaista Hämähäkkimieskirjoittajista rypevän alamaissa.

Lehden toinen kirjoittaja J. Michael Straczynski puolestaan lähinnä polki seisovaa vettä. Nähtiin kelvollisia, muttei mitenkään ikimuistoisia tarinoita. Straczynskia on parjattu hänen tavastaan heittää mystisiä elementtejä verrattain maanläheisenä pidetyn hahmon tarinoihin. Hän kuitenkin osaa kirjoittaa Hämähäkkimiestä ja asettaa tapahtumat hahmon perspektiiviin. Straczynskin tarinat ovat hengeltään Hämähäkkimies-tarinoita, vaikkeivät hyödynnäkään konseptia aina perinteisesti. Siltikään, ei voi välttyä tunteelta, että Straczynski tyytyy pyörittämään posetiivia; että räväkän alun jälkeen hän ei yritäkään tehdä hahmolla mitään varsin uutta tai kiinnostavaa. Piirtäjäveteraani John Romita Jr:n tasokas kuvitus pelastaa paljon.

(Vuonna 2005 olemmekin voineet todeta, että Straczynskin yrityksen järkyttää sarjan status quota ovat – kauniisti sanottuna – jakaneet mielipiteitä.)

Vuonna 2004 Spider-Manin taso ylsi surkuhupaisasta keskinkertaisen huimaaviin korkeuksiin. Ei syytä järjestää paraatia, siis.

MEGA oli vuonna 2004 sangen jakomielitautinen esitys. Kuuden numeron sarjakuvavalintoja väritti kompromissi. Jokseenkin puolelle tarinoista en pysty kuvittelemaan muuta syytä, kuin hahmot jotka niissä esiintyvät. Merkki siitä, että joku, jossain, ajattelee kyynisesti: “Siinä on Wolverine. Se myy.”

Pahin rikkoja tässä suhteessa on numero 5/2004, jossa nähdään Tuomarin ja Wolverinen yhteisseikkailu. Minun täytyy tunnustaa, etten koskaan kyennyt lukemaan sitä loppuun. Minä yritin. Vannon käsi Alan Moore -sarjakuvalla, että yritin. Kannoin lehteä mukanani viikkoja, tarkoitukseni lukea se. Sen kerran kun pääsin yli puolivälin, nukahdin.

Se on banaali. Se on tylsä. Se on tympeästi kuvitettu. Kaiken lisäksi se on viisi vuotta vanha: tarinassa nähdyt hahmot ovat ehtineet muuttua monasti. Miksi esitellä jo aikaa sitten haudattu status quo Tuomarille? Laajemmin, miksi tämä tarina on julkaistu, kun olisi löytynyt merkittävästi parempia sarjakuvia, joissa nähdään Tuomari ja Wolverine?

Toinen “Wolverine kanteen ja nauraen pankkiin” -ajattelun tuotos lienee numero 3/2004. Sinällään Bruce Jonesin tarina on pätevä jännäri ja Scott Kolinsin taide miellyttävää, mutta kokonaisuus on suloisen yhdentekevää törmäilyä. Jonesin kirjoittama ja Lee Weeksin kirjoittama numero 2/2004 oli omistettu pelkästään Hulkille. Jälleen, Jones kertoo kelpo jännitystarinan mutta kyseessä on vain yksi episodi pidempää tarinakokonaisuutta joka esittää enemmän kysymyksiä kuin mihin ehtii vastata.

Megan parasta sisältöä olivat Ultimate-sarjat Ultimates ja Ultimate Spider-Man. Kumpikaan sarjoista ei lopulta tähtää kovin korkealle. Ultimate Spider-Man mukailee teinisaippuaoopperoiden juonikuvioita, Ultimates taas pyrkii olemaan ison budjetin aivoton toimintaelokuva paperilla. Suurempien teemojen tai merkittävän taiteellisen kunnianhimon etsiminen kummastakaan olisi liiankin anteliasta. Spider-Manin Brian Bendis ja Mark Bagley sekä Ultimatesin Mark Millar ja Bryan Hitch ovat viihdyttäjiä, ja mainioita sellaisia ovatkin. Ei ole millään tavalla merkillistä, että tätä nykyä herrat Bendis ja Millar kirjoittavat sekä perus-Marvelin että Ultimate Marvelin suosituimpia sarjoja. Kun suurin osa supersankarisarjakuvasta on kovin puisevaa, puuduttavaa ja omasta myytistään humaltunutta, on ilo lukea niin sanotusti puhtaalta pohjalta aloittavia sarjoja jotka viihdyttävät pyytelemättä anteeksi olemassaoloaan.

Puisevasta ja puuduttavasta puheen ollen, DC-SPESIAALI teki debyyttinsä vuonna 2004.

DC-Spesiaalin kolme jatkosarjaa olivat kuvituksensa puolesta laadukkaita sarjakuvia, joihin kustantamo oli panostanut. Batman-tarina Hush oli ilmestyessään kuvittaja Jim Leen näyttävä paluu piirtopöydän ääreen, Synnyinoikeus jälleen uusi versio Teräsmiehen alkuperästä ja Valtakunta ja Voima jo jonkinlaiseksi klassikoksi muodostunut “loppunäytös” koko DC-maailmalle. Kaikkia yhdistää tietty surkea huumorittomuus.

Hush on joukon heikoin esitys. Toistakymmentä osaa sisältänyt kokonaisuus on kaavamainen potpuri, jossa käydään läpi tunnetuimmat Batman-viholliset ja Jim Lee pääsee toteuttamaan intohimoaan piirtää Batmanin kengänpohjia henkeäsalpaavalla yksityiskohtaisuudella. Tarinaa koossa pitävässä mysteerijuonessa on lopulta riemastuttavan vähän järkeä.

Synnyinoikeus yrittää päivittää Teräsmiestä 2000-luvulle. Kirjoittaja Mark Waid tavoittaa paikoin olennaisen hahmosta, mutta ottaa tarinansa liian vakavasti. Waid ei kerro, vaan selittää; hän keskittyy perustelemaan, miksi Teräsmies voi olla olemassa tarinan maailmassa eikä oikeastaan kerro mistään mitään. Kesken jätetty Synnyinoikeus vaikuttaa lähinnä yritykseltä ylläpitää Teräsmiehen “legendaa” eikä niinkään oikealta tarinalta.

Valtakunta ja Voima puolestaan saavuttaa mainiosti tavoittelemansa maailmanlopun tunnelman. Vanhojen supersankareiden viimeisiä päiviä kuvittavassa eepoksessa on sellaista kuvitteellisen historian painoa, joka hyvissä DC-tarinoissa viehättää. Kun Waid marssittaa lukijan eteen sukupolven toisensa jälkeen supersankareita ja -roistoja, sarjakuvan maailma tuntuu paikoin elävältä. Vaikka tarina sijoittuukin kuvitteelliseen tulevaisuuteen, on kyse kuitenkin Waidin nostalgiatripistä. Tarinassa vanhat sankarit palaavat eläkkeeltä oikaisemaan nuorempien sankareiden pilaaman maailman vääryyden. Kyseessä on ilmeinen kommentti 90-luvun supersankarisarjakuvan alennustilalle. Siinä missä vertaisteos Marvels kertoo siitä, miten mainioita klassiset supersankarisarjakuvat olivat, Valtakunta ja Voima kertoo siitä, miten huonoja kaikki muut ovat. Se on tympeää, holhoavaa nostalgiaa. Valtakunta ja Voima on supersankarisarjakuva isällesi.

DC:n niin sanotut vaihtoehtonimikkeet – WildStorm, Vertigo – julkaisevat kokeilevaa ja kiinnostavaa genrefiktiota, mutta varsinaisen DC:n sarjakuvat unohtuvat liian usein ihailemaan vanhojen sankariensa ikonisuutta ja takavuosien sarjakuvia. Tuloksena on turhan usein sitä puisevaa ja puuduttavaa, vaikkakin pätevästi koottua sarjakuvaa. Onneksi vuonna 2005 DC-Spesiaalissa nähdään hysteerisen järkiheittoa Teräsmies & Batman -sa
rjakuvaa, jossa kirjoittaja Jeph Loeb vaihtaa vapaalle kahden DC:n suosituimman hahmon kanssa.

Vuosi 2004 ei ollut Egmontin parhaita. Turhan monta yhdentekevää julkaisua, muutama surkuhupaisan huono liikaa. Nyt, elokuussa 2005, kuluva vuosi näyttää paremmalta. Mega keskittyy mainioon Supreme Poweriin ja hyviin Ultimate-sarjoihin, Hämähäkkimiehessä nähdään loppuvuodesta Mark Millarin tarinoita, Ryhmä-X on parempi kuin koskaan ja DC-spesiaalissa nähdään Eduardo Risson ja Darwyn Cooken kaltaisia kiinnostavia kuvittajia. Hiljattain ilmestynyt Hellblazer-kokoelma tulee olemaan yksi vuoden käännösalbumeista, häviten tosin syksyiselle V for Vendetta -käännökselle, jonka suomentaminen on varsinainen uroteko. Mutta aiheesta enemmän – ensi vuonna!

Tagit: DC, Egmont, Marvel.

Tilaan

ARKHAM ASYLUM ANNIVERSARY EDITION SC / Grant Morrison / Dave McKean
Morrisonin klassinen “trippi” Arkhamin vankimielisairaalaan uutena painoksena, joka sisältää taustamateriaalia sarjakuvan teosta.

ASTRO CITY: LOCAL HEROES TP / Kurt Busiek / Brent Anderson
Busiekin Astro Cityn on se, mistä pitäisi olla kyse, kun puhutaan aikuisille suunnatusta supersankarisarjakuvasta. Syyskuun 11:n muistotarinaa lukuunottamatta nämä jutut tulee nyt ostettua toiseen kertaan, mutta ne ovat sen arvoisia.

TOMORROW STORIES BOOK TWO TP / Alan Moore / Kevin Nowlan, Rick Veitch, Hilary Barta & Co.
Se on Alan Moorea.

DOOM PATROL VOL. 3: DOWN PARADISE WAY TP / Grant Morrison / Richard Case, Kim DeMulder, Kelley Jones & Co.
Se on Grant Morrisonia.

CHRONICLES OF CONAN VOLUME 9: RIDERS OF THE RIVER-DRAGONS AND OTHER STORIES TPB / Roy Thomas / John Buscema & Val Mayerik
Dark Horsen klassikko-Conanit ovat nyt päässeet Bêlitin saagaan asti, joka on jokseenkin kokonaisuudessaan julkaistu suomeksikin, mutta tässä kirjassa on mukana tietenkin bonuksena Roy Thomasin muisteluja tarinoiden tekemisestä.

40 YEARS OF X-MEN DVD ROM
Tämä ei ole kirja, mutta ansaitsee tulla huomatuksi. Lafka nimeltä Graphic Imaging Technology on ryhtynyt julkaisemaan Marvelin suosituimpien sarjakuvien täysiä kokoelmia digitaalisina versioina. Ensimmäisenä oli 40 Years of Spider-Man, joka julkaistiin CD-pakettina, mutta on tulossa jouluksi uutena DVD-versiona. Toinen oli 44 Years of Fantastic Four, ja nyt 40 years of X-Men, joka luultavasti ei sisällä kaikkia mahdollisia X-lehtiä neljältä vuosikymmeneltä, vaan ainoastaan päälehden, eli Uncanny X-Menin numerot.

Tilaisin, mutta…

CATWOMAN: WHEN IN ROME HC / Jeph Loeb / Tim Sale
Loebin ja Salen Batman-tarinat The Long Halloween ja Dark Victory ovat tyylikkäitä teoksia, ja When in Rome ilmeisesti jatkaa samoilla linjoilla. Jään kuitenkin odottamaan pehmeäkantista painosta.

Marvelin kirjat ovat Powers Vol. 1 HC:tä lukuunottamatta jääneet pois sarjakuvasivustoille levitettävästä listauksesta, mutta Diamondin tilauslistasta ne tietenkin löytyvät. Tässä siis ne kaikki. Tilaisin, mutta… en sikaa säkissä.

STOKERS DRACULA HC
YOUNG AVENGERS VOL 1 SIDEKICKS HC
MARVEL VISIONARIES JOHN ROMITA JR HC
NYX X-23 HC
MARVEL MASTERWORKS MIGHTY THOR VOL 4 NEW ED HC
MARVEL MASTERWORKS MIGHTY THOR VOL 4 HC VARIANT ED
ULTIMATE FANTASTIC FOUR VOL 4 INHUMAN TP
LIVEWIRES CLOCKWORK THUGS YO DIGEST TP
SPELLBINDERS SIGNS AND WONDERS DIGEST TP
X-MEN THE END VOL 2 HEROES AND MARTYRS TP
X-MEN COMPLETE AGE OF APOCALYPSE EPIC BOOK 2 TP
X-MEN BIZARRE LOVE TRIANGLE TP
NEW X-MEN HELLIONS TP
CABLE DEADPOOL VOL 3 HUMAN RACE TP
DAREDEVIL REDEMPTION TP
DAREDEVIL VOL 12 DECALOGUE TP
SPECTACULAR SPIDER-MAN VOL 6 FINAL CURTAIN TP
HERCULES NEW LABORS OF HERCULES TP
VISION YESTERDAY AND TOMORROW TP
SUPREME POWER VOL 3 HIGH COMMAND TP
ESSENTIAL WEREWOLF BY NIGHT VOL 1 TP

No en taatusti tilaa!

SPAWN COLLECTION, VOLUME 1 TP & HC / Todd McFarlane & Co.
Faustilainen tarina miehestä, joka myi sielunsa paholaiselle ja loi Spawn-sarjakuvan.

Lähteet:

Comic Book Resources:

• Marvel
• DC
• Image

Comics Continuum:

• Dark Horse

Diamond Previews

Tagit: tulevia julkaisuja.