Katuoja

Minulla oli ensi-iltaviikonloppuna parempaakin tekemistä kuin mennä katsomaan Watchmen, mutta nyt ehdin vihdoinkin näkemään vuoden kohutuimman elokuvan. Ammattikriitikot ovat sekä ylistäneet että parjanneet Watchmeniä. Sarjakuvafanien mielipiteitä ovat väistämättä hämärtäneet ennakko-odotukset sekä kunnioitus alkuperäisteosta kohtaan. Jotkut tuomitsevat elokuvan tarinaan tehtyjen muutosten takia, ja jotkut arvostavat sitä sen takia, kuinka pitkälti se on kuitenkin onnistunut siirtämään Alan Mooren ja Dave Gibbonsin luomuksen valkokankaalle.

En yrittänyt lainkaan vältellä spoilereita ennen elokuvan näkemistä. Loppujen lopuksi kuitenkin se, että tuntee alkuperäisteoksen niin hyvin, tekee suurelta osin mahdottomaksi yllättyä elokuvan sisällöstä ja asettaa niin paljon ennakko-odotuksia, että on parempi vain pyrkiä säätämään ne ennakko-odotukset oikeanlaisiksi kaiken saatavilla olevan tiedon avulla.

Tämän takia olin tietoinen siitä, että elokuvaversio poikkeaa sarjakuvasta monin tavoin, erityisesti loppuratkaisun tapauksessa. Tämä sinänsä ei ole minulle ongelma. Tosiasia on kuitenkin se, että elokuva ja sarjakuva ovat eri välineitä, ja elokuvateos ja sarjakuvateos ovat aina erillisiä. Sovitettaessa materiaalia yhdestä toiseen joudutaan aina tekemään ratkaisuja, joiden on ennen kaikkea palveltava lopputuloksena olevaa teosta.

Mutta on täysin eri asia tehdä täysin mielivaltainen muutos, jota toiseen välineeseen sovittaminen ei edellytä suoraan eikä muiden tarpeelliseksi katsottujen muutosten kautta. Muutos, joka kyseenalaistaa täysin sen, että tekijät olisivat todella lukeneet ja ymmärtäneet alkuperäisteoksen niin hyvin kuin ovat halunneet yleisön luulevan.

Itse asiassa olin nähnyt tähän muutokseen viitattavan eräällä nettisivulla, mutta pidin niin epätodennäköisenä, että sellaiseen virheeseen olisi voitu sortua, että oletin tarkkaamattoman katsojan vain muistaneen tai ymmärtäneen asian väärin. Mutta nyt kun olen nähnyt elokuvan, voin vain järkyttyneenä todeta, että havainto piti paikkansa.

Ja mikä pahinta, tämä moka tapahtuu elokuvan lopussa. Loppu määrää sen, millä mielellä katsoja poistuu teatterista. Hyvä loppu voi pelastaa keskinkertaisen elokuvan; huono loppu tuhota hyvän. Ja kun Watchmenin lopputekstit lähtivät pyörimään, ainoa mielessäni pyörivä kysymys oli:

Miksi ihmeessä Seymour sanoo, että Ronald Reagan aikoo pyrkiä presidentiksi vuonna 1988, vaikka sarjakuvassa se oli Robert Redford? Miksi, voi miksiiiiii?

Tagit: elokuva.

Tämä olisi varmaan sopivan arvokas loppuhuipentuma Barack Obama -teemaisten merkintöjeni sarjalle.

VesaK linkitti kommentissaan aiempaan Obama-merkintääni Sinfest-nettisarjakuvan jakson, jossa Obama visioidaan mustien supersankarien historian mullistajana. Sinfest on ihan siististi piirretty sarjis, ja en millään tavalla halua väheksyä sen tekijän taitoja, mutta tuon jakson kakkosruudussa on jotain aika hassua.

Ehkäpä – toivottavasti – huomaatte sen, mutta ette välttämättä osaa sanoa, mikä siinä on vikana. Ongelma on nimittäin perspektiivissä, vaikka se ehkä näyttääkin jokseenkin asiallisesti piirretyltä yhden pakopisteen perspektiiviltä. En suosittele perspektiivistä nitkuttamista silloin, kun mittaustarkkuus ei riitä osoittamaan kiistatta, että asetelma on virheellinen. Tässä tapauksessa virhe on kuitenkin sitä mittaluokkaa, että sen pystyy helposti demonstroimaan.

Perspektiivi on piirretty vapaalla kädellä, mutta taulujen reunojen perusteella olen hahmotellut kuvaan horisontin summittaisen sijainnin. Horisontti on itse asiassa sen vaakasuuntaisen tason kuva, jossa katselupiste sijaitsee. Tämä tarkoittaa, että kaikki pisteet, jotka horisontti leikkaa kuvassa, ovat fyysisesti samalla korkeudella.

On helppo todeta, että tämän perusteella taulujen alareunat ovat hieman Obaman pohkeiden puolivälin alapuolella. Tämä itsessään ei ole välttämättä mitenkään outoa. Sen lisäksi voidaan kuitenkin arvioida, että käytävän katon korkeus on n. 2,5 kertaa taulujen alareunan korkeus. Pelkästään kuvassa näkyvä osuus Obaman jaloista on tätä mittaluokkaa.

Toisin sanoen Barack Obaman täytyy olla monta kertaa käytävän korkeutta pidempi. Tiedän kyllä, että sankarillisten hahmojen mittasuhteita kuuluukin hieman liioitella, mutta nyt on Obamamania viety kyllä vähän liian pitkälle.

Tagit: Barack Obama.

Sarjakuvafanit voivat olla… no, fanaattisia. Omiin suosikkisarjakuviin ja suosikkihahmoihin muodostetaan voimakkaita tunnesiteitä. Usein tämä tapahtuu lapsuudessa, ja vartuttuaan nämä sarjakuvafanit saattavat tuntea hyvin elävästi jonkinlaisen paluun elämänsä onnellisimpiin aikoihin lukiessaan uudestaan vanhoja suosikkitarinoitaan. Joskus tätä samaa kokemusta yritetään löytää uudessa muodossa samojen hahmojen uusista seikkailuista, jotka on kirjoitettu erityisesti näitä lapsuuden ja aikuisuuden välille ansaan jääneitä sarjakuvan suurkuluttajia silmälläpitäen.

Ja joskus tämä etsintä muuttuu katkeraksi. Kun uudet tarinat tavalla tai toisella pettävät odotukset, se koetaan suorastaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Se on kolikon toinen puoli. Sarjakuvantekijät, jotka ottavat tähtäimeensä pitkäaikaiset sarjakuvafanit, joutuvat hyväksymään näiden negatiivisten seurausten väistämättömyyden.

Mutta on olemassa vieläkin äärimmäisempi faniuden muoto. Jotkut sarjakuvanharrastajat ovat valmiita omistamaan suunnattoman paljon aikaa selvittääkseen juurta jaksaen ihailemiensa sarjakuvateosten taustat ja viittaukset. Tätä ei kuitenkaan voi pitää hukkaan heitettynä aikana, koska sillä on konkreettinen lopputulos: Dokumentaatio siitä, että tämä fanille niin tärkeä teos todellakin on kaiken sitä kohtaan tunnetun kiintymyksen arvoinen. Kaikkien on pakko myöntää omin silmin sen nähdessään, kuinka valtavasti teoksen luominen on vaatinut tietämystä, omistautumista ja kykyä syntetisoida eri tieteen- ja taiteenlajeista peräisin olevaa informaatiota.

Ja tämän vuoksi, pitemmittä puheitta, tarjoan teille annotaatiot Matti Hagelbergin kehuttuun ja kohuttuun sarjakuvakirjaan KOVA LÄNSI.

Vasemmalla on teksti Kovasta lännestä. Merkintä 1.2 tarkoittaa nimetyn luvun ensimmäisen sivun toista ruutua. Oikealla on lähdeteksti Kvaakin keskustelufoorumilta. Lähdetekstin kirjoittajan nimi on linkki viestiin, josta teksti on peräisin.

.

Alla havaintoja The Incredible Hulk -elokuvasta. Sisältää juonipaljastuksia.

Hulk on jättimäinen vihreä hirviö, joka toimii vihalla. Energiaa riittää, sillä Hulkin viha ulottuu myös käsitetason olioihin. Elokuvassa näemme, miten Hulk on vihainen sateelle – mahdollisesti alluusio James Kochalkan Hulk-sarjakuvaan tai Ang Leen Hulk-elokuvaan, jossa Hulkin isä on nanoteknologiasta tehty ukkospilvi ja/tai metafora. Elokuvan lopussa Hulk suuttuu kirjeen kirjoittamiselle, sillä, en tiedä, kirjeet ovat kusipäitä. Päätellen kritiikeistä, tietokonegrafiikan esittämä Hulk ei ilmeisesti ole riittävän realistinen. Koska luoja tietää, että jättimäinen vihreä mies joka käyttää autoja nyrkkeilyhansikkaina on selvästi maailman realistisin asia.

“Lopultakin, olen löytänyt elokuvan juonen!”

Bruce Banner (Edward Norton) on gammasäteilyllä myrkytetty mies, joka muuttuu Hulkiksi aina kun suuttuu tai, kuten Louis Leterrier meille opettaa, kiihottuu seksuaalisesti. Banner on myös nerokas tiedemies. Hän demonstroi tätä ilmiantamalla itsensä ja saattamalla läheisensä vaaraan tämän tästä. Hän hyppää helikopterista kuolemaansa sillä hei, se toimi Ylivertaisissa.

Liv Tyler esittää Betty Rossia, joka on Bannerin kärsivä rakastettu. Hänen supervoimansa on kyky itkeä koko ajan, joka tilanteessa. Lisäksi hän kulkee jatkuvasti suu auki aivan kuin hän yrittäisi pyydystää hyönteisiä. Myös Ross on nerokas tiedenainen, joka ilmenee tavasta, jolla hän toisinaan käyttää valkoista takkia.

Joku tyyppi esittää Leonardia, Bettyn poikaystävää. Betty jättää tämän, koska hän ei kärsi säteilymyrkytyksestä, ei ole armeijan jahtaama eikä muutu vihreäksi hirviöksi aina kun saa erektion.

William Hurtin esittämä “Thunderbolt” Ross on Hulkin verivihollinen ja Yhdysvaltain armeijan kenraali. Ilmeisesti Hurt ei ole lukenut käsikirjoitusta, vaan näyttelee Rossia aivan kuten hahmo olisi edes jollain pinnallisella tasolla ei-mielipuoli. Ross on palkittu kenraali, joka johtaa Yhdysvaltain armeijan vihreiden mutanttien jahtaamisjaosta. Hänen Hulkinvastaisiin strategioihinsa kuuluvat muun muassa neulapyssyillä varustetut kommandot, erittäin lähellä Hulkia lentävät helikopterit ja kymmenien miesten tapattaminen ilman järkevää syytä. Jatko-osassa hän yrittää taltuttaa Hulkin antamalla tälle synttärilahjan, jonka sisällä onkin pommi, joka räjähtää ja nokeaa Hulkin kasvot.

Tim Roth esittää Emil Blonskya, joka on ei mistään järkevästä syystä venäläis-brittiläinen sotilas. Hän super-multietnisyytensä kuitenkaan ei auta tätä voittamaan Hulkia. Onneksi Yhdysvaltain armeijan vihreiden mutanttien jahtaamisjaostolla on ylijäämävarasto 60 vuotta vanhaa supersotilasseerumia, jota Ross on valmis jakamaan Blonskylle jostain syystä. Supersankarifanien mielestä tämä on megasiistiä (Kapteeni Amerikka!), muun yleisön mielestä aavistuksen omituista. Blonsky käyttää Kapteeni Neuvosto-Britannian supervoimiaan ensin ampuakseen Hulkia mahdollisimman pienikaliiperisella aseella, sitten seisoakseen Hulkin edessä niin että Hulk voi rikkoa jokaisen luun tämän ruumissa. Blonsky on myös palkittu sotaveteraani ja taktinen nero.

“Tässä, Bruce! Lisää juonta!”

Joku toinen tyyppi esittää Samuel Sternsia, joka on myös nerokas tiedemies. Hän pakottaa Bannerin muuttumaan Hulkiksi, mutta sitä ennen sitoo hänet kiinni ohuilla nahkavöillä, jotta kerrostaloja rikkova hirviö ei pääsisi pakoon.

Robert Downey jr. tekee cameo-roolin ilmestymällä Robert Downey jr.:n luontaiseen elinympäristöön, baariin, elokuvan lopussa. Robert Downey jr.:n cameo on käsittämätön kaikille, paitsi pakkomielteisesti netin leffapalstoja lukeville. He harmittelevat sitä, että baarissa ei vierailtu aiemmin, sillä sitten olisimme saaneet Rautamies vs. Hulk -elokuvan.

Juoni puuttuu kokonaisuudesta merkillisesti melkeinpä kokonaan ja koostuu lähinnä Bannerin yrityksestä päästä pisteestä A pisteeseen B ja noin seitsemästäkymmenestä toimintakohtauksesta.

“Olen ansassa The Transporterin ohjaajan elokuvassa!”

Tagit: elokuva, erektio, Marvel.

REICHSTAG. Sarjakuvakriitikko Otto Sinisalo arvostelee elokuvien levittäjäyhtiöitä, elokuvastudioita, elokuvateattereita, videokauppoja- ja vuokraamoja, kirjakustantamoja ja -kauppoja, pelikauppoja ja -julkaisijoita, Marsalkka Mannerheimia sekä sun mutsias väkivaltaa kuvittavan materiaalin sallimisesta.

“Eri mediat ovat jääneet vaille kontrollia — minkä takia väkivaltaa esiintyy maailmassa”, Sinisalo muistutti tiistaina. Eri valtioissa väkivalta on kielletty mm. laeilla sekä erilaisilla rangaistuksilla, joita langetetaan lakeja rikkoneille. Tämä ei Sinisalon mukaan riitä. “Väkivallan kuvaaminen eri muodoissaan on lopetettava välittömästi. Viestimet kertovat väkivaltatapauksista päivittäin — Satoja tapauksia päätyy oikeuteen, mutta kyseessä on vain jäävuoren huippu.”

Väkivaltaa ihannoivasti kuvaavat teokset muodostavat Sinisalon mukaan merkittävän osan elokuvista, televisiosarjoista ja kansanperinteestä. Monet teokset kuvaavat ekspilisiittisesti ihmisenkaltaisia hahmoja osallistumassa väkivaltaan, joko sen uhreina tai sen käyttäjinä.

Sinisalon ehdottamia kieltoja kritisoivat tahot esittävät, että mainittujen teosten hahmot ovat fiktiivisiä, eikä niitä siten varsinaisesti vahingoiteta. Sinisalo kuittaa kritiikin väkivaltateosten tuottajien puolusteluna. “Väkivaltaviihde on kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ulottuva miljardibisnes eikä sen kitkeminen ole yksinkertaista. Väkivallan kuvausta on nähty hiljattain muun muassa Oscar-palkitussa Menetetty maa -elokuvassa, jossa yhdenkin jätkän pää räjähtää ihan vittu kappaleiksi”, kuvailee Sinisalo.

Sinisalon lausunnon odotetaan johtavan väkivallan esittämisen täydelliseen kieltämiseen ja sitä kautta lopulliseen maailmanrauhaan. “Helvetin kova juttu, nyt voidaan lopettaa nää hommat”, kommentoi Katuojan lähde Suomen puolustusvoimissa.

Lähteet: Helsingin sanomat, The Guardian

.

Will Smithin tähdittämä I am JesusLegend on kerännyt kahdessa viikossa kassatuloja maailmanlaajuisesti jo yli 200 miljoonaa dollaria, joten voitaneen hyvin ennustaa, että tässä on ensi kesän suurimman hitin mainosjuliste.

Oli tietenkin vain ajan kysymys, ennen kuin joku Hollywoodissa tajusi, että yhdistämällä kaksi tämän hetken suurinta lypsylehmää, supersankarit ja Will Smith, saadaan vieläkin suurempi… lehmä. Mutta kuka olisi arvannut, että Frank Miller on jo näin kovaa valuuttaa Hollywoodissa?

Alkuperäinen juliste Superhero Hype!n kautta.

Tagit: elokuva, Frank Miller.

Tämä ei käy laatuun: Kvaak.fi -portaalin “Parhaat konnat” äänestyksen on voittamassa Mustakaapu. Ryhdistäytykää, ihmiset!

Tämän äänestyksen saa voittaa ainoastaan jompi kumpi kahdesta maailmankaikkeuden parhaasta hahmosta: Tohtori Doom tai Lex Luthor.

DOOM!

LUTHOR!

Perustelen valintani sarjalla naamaa rokkaavia faktoja – lähteet sulkeissa:

Doom-fakta: Tohtori Doom ei ole alias: hänen nimensä on Victor von Doom. Tuollaisella nimellä ei ryhdytä lastenlääkäriksi.

Luthor-fakta: Lex Luthorilla ei ole supervoimia, mutta hänen nemesiksellään Teräsmiehellä on kaikki maailman supervoimat. Johtopäätös: Lex Luthorilla on teräksiset pallit.

Doom-fakta: Tohtori Doom on rakentanut toimivan aikakoneen. Jos alat Doomille, hän voi matkata menneisyyteen ja potkaista isääsi metallisaappaalla kiveksille ennen siittämistäsi. (Vihje: älä ala Doomille.)

Doom-fakta: Friedrich Nietche oli oikeassa: Jumala on kuollut, mutta ainoastaan siksi että Doom varasti tämän voimat (Salatut sodat). Doom on päihittänyt myös Galactuksen, Hopeasurffaajan ja joukon muita kosmisia olentoja.

Luthor-fakta: Luthor on maailman etevin liikemies. Hän on muun muassa myynyt kuoleman inkarnaatio Doomsdayn kuoleman inkarnaatio Darkseidille. (Batman/Superman) Epäilemättä hän teki diilistä houkuttelevamman antamalla Apokalips-planeetalla asuvalle Darkseidille mukaan lämmittimiä.

Doom-fakta: Doom on valloittanut maailman, mutta kyllästyi sen hallitsemiseen ja antoi sen pois (Emperor Doom). Hän on myös valloittanut Käänteis-Maan (Doom), mutta kyllästyi ja lähti pois.

Luthor-fakta: Lex Luthor: presidentti, jonka Yhdysvallat ansaitsivat. Luthorin johtama Yhdysvaltain armeija voitti avaruuden hyökkääjät (Our Worlds at War) siinä missä nykyisellä presidentillä on vaikeuksia voittaa luolassa istuvaa miestä.

Doom-fakta: Tohtori Doom haastaa rasistiset ennakkoluulot: hän on romani, jolla on tohtorin tutkinto ja oma valtio, jonka yksinvaltias hän on.

Luthor-fakta: Lex Luthorilla on eläimellinen vetovoima, jota hän käyttää häikäilemättä naisten kaatamiseen. Hänellä on ollut kahdeksan vaimoa sekä laaja joukko nuoria naisavustajia, joiden kanssa hän harrastaa pervoa superroistoseksiä aina ruutujen välissä. Lex Luthor käyttää charmiaan myös taistelussaan Teräsmiestä vastaan: hän on maannut sekä Teräsmiehen serkun kanssa (Action Comics) ja Teräsmiehen tyttöystävän kanssa (Smallville). Kun Lex Luthor päättää kostaa sinulle, hän ei ainoastaan tuhoa elämääsi: hän makaa kaikkien sukusi naisten kanssa ja laittaa ehkä isänsä viettelemään äitisi (Smallville) ja sitten ilmestyy kiitospäivän aterialle kotiisi. Luthorilla on Teräsmieheltä puuttuva super-libido.

Luthor-fakta: Lex Luthor on kuollut ja noussut kuolleista kolmasti useammin kuin Jeesus!

Doom-fakta: Tohtori Doom on kuollut ja noussut kuolleista kolmasti useammin kuin Lex Luthor!

Doom-fakta: Tohtori Doom voi ainoana kuolevaisena ihmisenä nostaa Thorin vasaran. Hän on käyttänyt sitä lyömään itsensä ulos Helvetistä (Fantastic Four). Tämän jälkeen Tohtori Doom lähti Disneylandiin.

Doom-fakta: Tohtori Doom on tehnyt puvun entisen tyttöystävänsä ihosta. Jos seurustelet Tohtori Doomin kanssa, pohdi vielä uudestaan, jos harkitset eroa!

Luthor-fakta: Jos yrität sotkea multiversumin asiat, Luthor lähettää Jokerin kaatamaan happoa naamallesi ja ampuu sinua päähän (Infine Crisis). Toisinaan klassikot toimivat.

Luthor/Doom -fakta: Sekä Tohtori Doom että Lex Luthor ovat molemmat myyneet sielunsa. Kaupan hävisivät demonit, sillä Luthor ja Doom eivät tarvitse sieluja!

Ja nyt menkää! Menkää, ja äänestäkää oikein! Niin käskee Sinisalo!

.

Hip Today: Um… (Varoitus: Sivu soittaa rokkia.)
Comics212.net: Afraid of Cock.

Remiksauksen lähdemateriaalit:
Justice Society of America #7
Superdickery.com: Seduction of the Innocent.

Tagit: DC, erektio, Linkit, Satiiri.

MUUMI-LEHTI 2-2007
Egmont kustannus
Kristian Huitula, Jari Rasi, Tapani Bagge, Noomi, Pia Sivunen
28 sivua, värillinen (sekä puuhalehti, 8 sivua, mustavalkoinen)

Kirjoitteluni takia saan monenlaisia merkillisiä esineitä postissa. Harvemmin mitään erityisen arvokasta tai kiinnostavaa, lähinnä tiedotteita ja satunnaisia näytekappaleita tuoreista julkaisuista. Pressilistat ovat kustantajien tapa pitää toimittajia ajan tasalla, mutta toisinaan postilaatikon sisältö pakottaa minut raapimaan päätäni. Ketä palvelee minulle lähetetty Hot Wheels -lehti ja sen mukana tullut metallinen autolelu? Paitsi minua, tietysti: se on hieno lelu. Brumm!

Tämän kaiken huomioon ottaen en usko, että Egmont ajatteli minun kirjoittavan arvioita, kun lähetti minulle MUUMI-LEHDEN juhlanumeron. He olivat väärässä.

Täytyy myöntää, että vaikka Muumi-lehti onkin ilmestynyt säännöllisesti 15 vuotta, en ole koskaan lukenut sitä. Kun Tove Jansson myi luomansa hahmon lihoiksi lisenssiyhtiölle, animaatiosarja hypnotisoi tenavat ja lehti alkoi ilmestyä, olin jo valmistunut pienten lasten lehdistä astetta vanhempien lasten lehtiin, tarkemmin sanottuna supersankareihin. Viisitoista vuotta pääasiassa suomalaisella sisällöllä (tekijöissä on mukana ainakin yksi ruotsalainen ja yksi britti) täytetty lehti on kuitenkin merkittävä saavutus. On tietysti tosiasia, että lapset lukevat mitä tahansa tuubaa, jos siinä on tuttu hahmo: minä tiedän, olen ollut lapsi keskellä 80-luvun animaatio- ja sarjakuvalisenssihelvettiä. Muumi-sarjakuva myisi, vaikka se olisi kirjoitettu takaperin kyriilisillä aakkosilla ja piirretty kuolleella näädällä.

Egmont näyttää kuitenkin panostavan Muumi-lehden laatuun. Katsokaapa lehden lähihistorian tekijälistaa: Jari Rasi, Kristian Huitula, Tapani Bagge, puupäähatutettu Pauli Kallio, Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo. Tämä ei ole mikä tahansa lisenssituote.

Avataan lehti. Ensimmäinen sarjakuva on Sammuneen uunin salaisuus, jossa Muumipeikko herätetään talviuniltaan, kun Muumitalon lämmitys temppuilee. Tätä sitten selvitetään sivutolkulla. Tarina etenee verkkaisesti, että hitaammat lapset eivät häkelly. Hetkestä-hetkeen-siirtymiä, pitkitettyjä toimintakohtauksia (Muumipeikko tippuu katolta kokonaista viisi ruutua!) … hetkinen, tämähän on dekompressiota! Mitä se kertoo modernista toimintasarjakuvasta, että alle kouluikäisille suunnattu sarjakuvalehti käyttää tismalleen samoja kerrontakikkoja?

Toisessa sarjakuvassa Nipsu löytää Muumitalon ullakolta taikakirstun. Niin sanottua neljättä seinää rikotaan, kun tarina puhuttelee lukijaa suoraan, haastaen: “Nipsulla taitaa olla ullakolla seuraa – huomaatko, kuka on paikalla?” Minä huomasin, ja tunsin lämpimän onnistumisen värinän valtaavan kehoni. Olen hyvä, osasin! Opittuaan temppuja Nipsu pistää pystyyn taikashow’n. Pikku-Myy tarkkailee esitystä ja yrittää pilata sen paljastamalla temppujen salat. Lopussa on puuhaosuus, jossa samat temput opetetaan lukijalle – paitsi viimeistä, jota Pikku Myykään ei osaa selittää. Tarina on siis kuin versio mainiosta Prestige-elokuvasta, joskin Muumi-lehden tulkinnassa katkotaan merkittävästi vähemmän sormia.

Lehden sarjakuvat on piirtänyt veteraanikuvittaja Jari Rasi. Aiemmin olen tutustunut vain Rasin kuvittamaan Kieltolain Korkeajännitykseen. Muumi-lehdessä Rasin viiva on äärimmäisen selkeää, jopa nuoltua. Kun sitä vertaa Korkkarin rosoisempaan jälkeen, pitää todeta miehellä olevaan skaalaa.

Keskellä lehteä on puuhaliite. Joka ikisellä mustavalkoisella sivulla minua komennetaan. Ratkaise ja väritä! Ratkaise ja väritä! Kieltäydyn; en ole käskyläisenne, Egmont kustannus! Olen vapaa mies! Jatkan eteenpäin.

Seuraavaksi proosaa: Pia Sivusen kirjoittamassa tarinassa Hemulin taloon pesiytyy joukko rasittavia vieraita, jotka juovat ja syövät kaapit tyhjiksi eivätkä suostu lähtemään. Voin samastua, minulla on ollut tismalleen tällaisia jatkoja kämpilläni. Kuka väittää, ettei lastenfiktiosta voi löytää relevantteja teemoja?

Postiluukku-palstan lukijapiirrokset todistavat, että 5-6-vuotialla taiteilijanaluilla on näkemystä, jota vanhemmat kuvataiteilijat yrittävät epätoivoisesti palauttaa skeemojen ruuhkauttamiin mieliinsä. Väkeviä pastellivärejä, rohkeita perspektiivejä, surrealistista kuvastoa. Oli aika, jolloin me kaikki näimme maailman sellaisena kuin halusimme, emme itseämme sellaisena kuin maailma halusi. Ah, lapsuus. Eteenpäin.

Pudotus takaisin aikuisten tavoitehakuiseen maailmaan on väkivaltainen. Viimeisellä sivulla on lisää tehtäviä. “Etsi erot ja väritä!” Tunnen suorituspaineita; en selvinnyt puuhaliittestäkään. Eikö mikään riitä? Ajatelkaa lapsia!

SUOSITUS: Muumi-lehden juhlanumero päättyy, mutta mitä seuraavaksi? Juhlavuosi on täynnä Muumi-julkaisuja, mukana tiedotteen mukaan myös “Muumisarjakuvien historiassa ensimmäinen novellimittainen sarjakuva-albumi ‘Muumimman vaarallinen nuoruus’”. Sen käsikirjoittaa Johanna Sinisalo. Antakaahan, kun muotoilen tuon uudestaan:

Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo esittää:
Muumimamma: Ensimmäinen vuosi.

En tiedä teistä, mutta tajuntani juuri räjähti.

Tagit: Arvio, Egmont.

Muistanette Neal Adamsin, tuon legendaarisen sarjakuvataiteilijan, joka taannoin kirjoitti Katuojaan vieraskolumnin. Nyt ComicFoundry.Com tarjoaa kaksiosaisen haastattelun, jossa Neal Adams muun muassa harmittelee sitä, kuinka moni “koulun taiteilija” tavoittelee uraa kuvittajana ottamatta huomioon, että menestyksekkäältä taiteilijalta edellytetään asianmukaista koulutusta aivan siinä missä lääkäriltä tai lakimieheltäkin. Herra Adams on jälleen ottanut yhteyttä Katuojaan, ja tarjonnut tämän selvennyksen kyseiselle lausunnolleen:

Lääkärin, lakimiehen tai taiteilijan ammatti on sellainen, että siinä ei kauan pärjää ilman todellista ammattitaitoa. Vuorovaikutus kollegoiden ja pelkästään ympäröivän todellisuudenkin kanssa takaa sen, että jyvät erottuvat akanoista hyvin tehokkaasti. Tiede on eri asia. Tieteessä laitetaan sormet ohimoille ja ajatellaan tosi kovasti, ja siinä pitää vain olla fiksu. Kuten minä olen. Tutustukaa koko ihmiskunnan maailmankuvan mullistavaan tiedeprojektiini osoitteessa www.nealadams.com/nmu.html. Kiitos.

Minua edelleenkin hämmästyttää, kuinka hyvin Adams osaa suomea.

Tagit: Linkit, Satiiri.